Ero sivun ”Goodyear” versioiden välillä

Kohteesta AutoWiki
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
p (Kasvu monikansalliseksi suuryhtiöksi)
Rivi 28: Rivi 28:
 
Ensimmäisen maailmansodan jälkeinen taloustaantuma vaikutti myös Goodyeariin ja Seiberlingin veljekset jättivät perustamansa yhtiön taaksensa. Goodyear selvisi tästä taantumasta, samoin kuin vuoden 1929 pörssiromahduksen tuloksena syntyneestä suuresta lamasta.
 
Goodyearin selvitymistä lama-ajoista auttoi sen suuri koko sekä rooli globaalina toimijana. Suuren laman vaikutukset olivat mm. Euroopassa vähäisempiä kuin Yhdysvalloissa. Goodyear oli perustanut vuonna 1910 ensimmäisen USA:n ulkopuolisen rengastehtaansa Kanadaan ja siitä lähtien laajentunut aktiivisesti, perustamalla maahantuontiyhtiöitä lukuisiin Euroopan maihin sekä Australiaan, Etelä-Afrikkaan sekä Etelä-Amerikkaan.
+
Goodyearin selviytymistä lama-ajoista auttoi sen suuri koko sekä rooli globaalina toimijana. Suuren laman vaikutukset olivat mm. Euroopassa vähäisempiä kuin Yhdysvalloissa. Goodyear oli perustanut vuonna 1910 ensimmäisen USA:n ulkopuolisen rengastehtaansa Kanadaan ja siitä lähtien laajentunut aktiivisesti, perustamalla maahantuontiyhtiöitä lukuisiin Euroopan maihin sekä Australiaan, Etelä-Afrikkaan sekä Etelä-Amerikkaan.
  
Vuonna 1927 Goodyearin ensimmäinen Euroopan rengastehdas avattiin Englantiin. Samana vuonna yhtiö kirjautui New Yorkin pörssiin. Vuonna 1935 Goodyear osti ohiolaisen ''The Kelly Springfield Tire Companyn''. Ennen toista maailmansotaa Goodyearista oli kasvanut merkittävä monikansallinen suuryhtiö. Vuonna 1939 Goodyearilla oli Yhdysvaltain ulkopuolella seitsemän tehdasta, 18 suoraan emoyhtiön alla toiminutta tytäryhtiötä, 37 omaa sivutoimipistettä sekä omia puuvilla- ja kumiplantaaseja. Yhtiön tuolloin n. 46 000 työntekijästä 18 000 oli Yhdysvaltain ulkopuolella.

== Lähteet ==
 
== Lähteet ==

Versio 22. helmikuuta 2018 kello 18.03

Goodyear Tire and Rubber Company
Goodyear logo.svg.png
Yhtiön kotipaikka Flag of the United States.svg.png USA, Ohio, Akron
Perustamisvuosi 1898
Yhtiömuoto Julkinen osakeyhtiö
Pääomistaja Pörssiyhtiö
Yhtiön web-sivu https://corporate.goodyear.com/en-US/

Goodyear Tire and Rubber Company on monikansallinen, renkaita ja kumituotteita valmistava yhtiö, jonka pääkonttori sijaitsee Ohion Akronissa, Yhdysvalloissa.

Yhtiön perusti vuonna 1898 ohiolainen Frank Seiberling, yhdessä veljensä kanssa. Nimensä yhtiö sai amerikkalaisen keksijän Charles Goodyearin mukaan. Tämä oli patentoinut kumin vulkanointimenetelmän vuonna 1844.

Yrityshistoria

Autowiki.fi -sivuston luonteen takia yrityshistoriaa käsitellään ainoastaan Goodyear-yhtiön tuotannon maakulkuneuvoihin liittyvästä näkökulmasta.

Alkutaival

Vuonna 1898 Frank Seiberling perusti lainaamansa alkupääoman turvin Ohion Akroniin tehtaan, joka aloitti toimintansa polkupyörien ja hevosvaunujen umpikumirenkaiden valmistuksella. Ajankohta on otollinen, koska polkupyörien kauppa käy vilkkaana, samoin hevosittomien vaunujen kehitystyö.[1]

Vuonna 1903 Goodyearin silloinen työnjohtaja, myöhempi pääjohtaja, Paul Litchfield patentoi ensimmäisen sisärenkaattoman- eli tubeless-renkaan.[2] Vuonna 1907 Goodyear toimitti Ford Motor Companylle 1200 rengassarjaa, käytettäväksi yhtiön uuden tulevan T-mallin valmistuksessa. Vuonna 1910 Goodyear alkoi laajentaa tuotteidensa valmistusta Yhdysvaltain ulkopuolelle, aluksi Kanadaan. Vuonna 1916 Goodyear oli jo maailman suurin renkaiden valmistaja.[3]

Frank Seiberling hankki Goodyear Tire & Rubber Companylle vuoteen 1921 mennessä, jolloin hän lähti perustamastaan yhtiöstä, 19 renkaisiin tai niiden valmistukseen liittyvää patenttia. Eräs merkittävimmistä oli vuonna 1908 patentoitu Seiberling State -renkaanvalmistuskone. Seiberling suunnitteli yhdessä Goodyearin silloisen pääinsinööri William Staten kanssa koneen, jolla oli maailmanlaajuinen vaikutus renkaiden valmistukseen. Sen avulla päästiin eroon hitaasta käsityöstä ja kyettiin todelliseen sarjatuotantoon. Koneen avulla työntekijä pystyi kymmenen tunnin työvuoronsa aikana valmistamaan 60 rengasta, aiemman viiden sijaan.

Seiberling myös myi renkaanvalmistuskoneitaan rojalteja vastaan muille valmistajille ja tästä tuli Goodyearille hetkeksi aikaa merkittävä tulonlähde. Vuonna 1913 arviolta puolet Yhdysvalloissa myydyistä renkaista oli valmistettu Seiberling State -koneella.

Muita Goodyearin merkittäviä patentteja olivat mm. ensimmäinen yleiskäyttöinen vanne,[4] kaksoistimanttikuvioitu jokasään rengas,[3] ja kuorma-auton ilmakumirengas.[5]

Kasvu monikansalliseksi suuryhtiöksi

Ensimmäisen maailmansodan jälkeinen taloustaantuma vaikutti myös Goodyeariin ja Seiberlingin veljekset jättivät perustamansa yhtiön taaksensa. Goodyear selvisi tästä taantumasta, samoin kuin vuoden 1929 pörssiromahduksen tuloksena syntyneestä suuresta lamasta.

Goodyearin selviytymistä lama-ajoista auttoi sen suuri koko sekä rooli globaalina toimijana. Suuren laman vaikutukset olivat mm. Euroopassa vähäisempiä kuin Yhdysvalloissa. Goodyear oli perustanut vuonna 1910 ensimmäisen USA:n ulkopuolisen rengastehtaansa Kanadaan ja siitä lähtien laajentunut aktiivisesti, perustamalla maahantuontiyhtiöitä lukuisiin Euroopan maihin sekä Australiaan, Etelä-Afrikkaan sekä Etelä-Amerikkaan.

Vuonna 1927 Goodyearin ensimmäinen Euroopan rengastehdas avattiin Englantiin. Samana vuonna yhtiö kirjautui New Yorkin pörssiin. Vuonna 1935 Goodyear osti ohiolaisen The Kelly Springfield Tire Companyn. Ennen toista maailmansotaa Goodyearista oli kasvanut merkittävä monikansallinen suuryhtiö. Vuonna 1939 Goodyearilla oli Yhdysvaltain ulkopuolella seitsemän tehdasta, 18 suoraan emoyhtiön alla toiminutta tytäryhtiötä, 37 omaa sivutoimipistettä sekä omia puuvilla- ja kumiplantaaseja. Yhtiön tuolloin n. 46 000 työntekijästä 18 000 oli Yhdysvaltain ulkopuolella.

Lähteet