Ero sivun ”Karrier” versioiden välillä

Kohteesta AutoWiki
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
(Ak: Uusi sivu: '''Karrier''' oli englantilainen kuorma-automerkki, jonka valmistus aloitettiin vuonna 1904 ja se päättyi 1970-luvulla, Chrysler Europen konkurssin myötä. ==Alku== Karrier-merkin...)
 
Rivi 2: Rivi 2:
  
 
==Alku==
 
==Alku==
Karrier-merkin juuret juontuvat vuoteem 1904, jolloin länsi-Yorkshiren Huddersfieldin kaupungissa sijainnut ''Clayton and Co.'' -yhtiö aloitti hyötyajoneuvojen alustojen valmistuksen Karrier-nimisinä. Vuonna 1910 yhtiö valmisti nimen alla sekä henkilöiden- että tavaroiden kuljettamiseen tarkoitettuja ajoneuvoja ja vuonna 1911 yhtiö esitteli ensimmäisen kaksikerroksisen linja-autonsa.  
+
Karrier-merkin juuret juontuvat vuoteem 1904, jolloin länsi-Yorkshiren Huddersfieldin kaupungissa sijainnut ''Clayton and Co.'' -yhtiö aloitti hyötyajoneuvojen alustojen valmistuksen Karrier-nimisinä. Vuonna 1910 yhtiö valmisti nimen alla sekä henkilöiden- että tavaroiden kuljettamiseen tarkoitettuja ajoneuvoja ja vuonna 1911 yhtiö esitteli ensimmäisen kaksikerroksisen linja-autonsa. Voimanlähteenä Karriereissa käytettiin lontoolaisen ''J.Tylor and Sons'' -yhtiön valmistamia ''Tylor''-moottoreita.
  
 
Ennen I maailmansotaa ja sen aikana, Clayton and Co. valmisti Britannian sotavoimille kuljetuskalustoa. Vuonna 1920 yhtiön nimeksi Muutettiin ''Karrier Motors Ltd.''. Sodan jälkeisestä lamasta huolimatta yhtiön tuotanto kasvoi hyvää vauhtia ja vuonna 1924 sillä oli tarjolla 17 erilaista kuorma-automallia. Karrier-alustoja varustettiin myös erilaisilla työkoneilla.
 
Ennen I maailmansotaa ja sen aikana, Clayton and Co. valmisti Britannian sotavoimille kuljetuskalustoa. Vuonna 1920 yhtiön nimeksi Muutettiin ''Karrier Motors Ltd.''. Sodan jälkeisestä lamasta huolimatta yhtiön tuotanto kasvoi hyvää vauhtia ja vuonna 1924 sillä oli tarjolla 17 erilaista kuorma-automallia. Karrier-alustoja varustettiin myös erilaisilla työkoneilla.
Rivi 10: Rivi 10:
 
Tiedosto:Karrier lakaisukone 1925.jpg|Karrier katujenlakaisukone vuodelta 1925
 
Tiedosto:Karrier lakaisukone 1925.jpg|Karrier katujenlakaisukone vuodelta 1925
 
Tiedosto:Karrier 1928.jpg|Vuosi 1928
 
Tiedosto:Karrier 1928.jpg|Vuosi 1928
 +
</gallery>
 +
 +
== Colt, Cob ja Bantam ==
 +
Vuonna 1929 Karrier suunnitteli katujen puhtaanapitoon suunnitellun kolmipyöräisen ''Colt''-lakaisinkoneen. Tämä oli lähtölaukaus pakettirahdin tehokkaammalle käsittelylle; yhtiö suunnitteli yhteistyössä ''London, Midland and Scottish Railway'' -rautatieyhtiön (LMS) kanssa koseptin, jossa hyödynnettiin Karrierin kolmipyöräistä ajoneuvoa. Coltista esiteltiin vuonna 1930 vetokäyttöön suunniteltu versio ''Cob'', joka voitiin kytkeä hevosvetoisten vaunujen eteen, eräänlaisena rekkaveturina. Samaa konseptia hyödynnettiin hieman myöhemmin esitellyssä [[Scammell Mechanical Horse]] -veturissa. Moottorikäyttöisen veturin avulla rahdin nouto ja jakelu nopeutui huomattavasti, lisäksi LMS pystyi vähentämään hevosten ja niihin sidotun työvoiman määrää.
 +
 +
Voimanlähteenä Cobissa oli [[Jowett|Jowett Cars Ltd:n]] valmistama 7 hv:n ''[[2-bokseri|flat-twin]]''. Kolmipyöräinen veturi pysyi tuotannossa vuoteen 1938 saakka. Kolmipyöräisestä veturista tehtiin myös lavalla varustettu kolmipyöräinen rahtiversio, joka myös käytti nimeä ''Colt''. Colt oli varustettu tehokkaammalla, 14 hv:n 4-sylinterisellä bokserimoottorilla ja modernilla 12 V:n sähköjärjestelmällä. 1930-luvun puolivälin tienoilla pakettirahdin kuljetukseen esiteltiin suurempi, nelipyöräinen ''Bantam''. Bantam-mallisto pysyi tuotannossa, aika-ajoin päivitettynä, yhtiön loppuun 1970-luvulla saakka.
 +
 +
Mielenkiintoinen, mutta lyhytikäiseksi jäänyt konsepti, oli Karrierin ja LMS-rautatieyhtiön yhteistyönä kehittämä ''Road-Rail'' -ajoneuvo, eli linja-auto, jolla voitiin ajaa maantiellä ja kiskoilla.
 +
<gallery widths=200>
 +
Tiedosto:Karrier Cob 1930.jpg|Karrier Cob 1930
 +
Tiedosto:Karrier Road-Railer 1932.jpg|Karrier Road-Railer 1932
 +
Tiedosto:Karrier Colt 1937.jpg|Karrier Colt 1937
 +
Tiedosto:Karrier Bantam 1938.jpg|Karrier Bantam 1938
 
</gallery>
 
</gallery>
  
Rivi 18: Rivi 31:
 
==Lähteet==
 
==Lähteet==
 
[http://www.gracesguide.co.uk/Karrier_Motors Karrier Motors - Grace's Guide]<br>
 
[http://www.gracesguide.co.uk/Karrier_Motors Karrier Motors - Grace's Guide]<br>
[http://www.allpar.com/world/karrier.html Karrier Motors - English Truck Maker - Allpar]
+
[http://www.allpar.com/world/karrier.html Karrier Motors - English Truck Maker - Allpar]<br>
 +
[http://www.gracesguide.co.uk/J._Tylor_and_Sons J. Tylor and Sons - Grace's Guide]<br>
  
 
[[Luokka:Iso-Britannia]]
 
[[Luokka:Iso-Britannia]]
 
[[Luokka:Kuorma-autot]]
 
[[Luokka:Kuorma-autot]]
 
[[Luokka:Merkit]]
 
[[Luokka:Merkit]]

Versio 30. kesäkuuta 2014 kello 12.48

Karrier oli englantilainen kuorma-automerkki, jonka valmistus aloitettiin vuonna 1904 ja se päättyi 1970-luvulla, Chrysler Europen konkurssin myötä.

Alku

Karrier-merkin juuret juontuvat vuoteem 1904, jolloin länsi-Yorkshiren Huddersfieldin kaupungissa sijainnut Clayton and Co. -yhtiö aloitti hyötyajoneuvojen alustojen valmistuksen Karrier-nimisinä. Vuonna 1910 yhtiö valmisti nimen alla sekä henkilöiden- että tavaroiden kuljettamiseen tarkoitettuja ajoneuvoja ja vuonna 1911 yhtiö esitteli ensimmäisen kaksikerroksisen linja-autonsa. Voimanlähteenä Karriereissa käytettiin lontoolaisen J.Tylor and Sons -yhtiön valmistamia Tylor-moottoreita.

Ennen I maailmansotaa ja sen aikana, Clayton and Co. valmisti Britannian sotavoimille kuljetuskalustoa. Vuonna 1920 yhtiön nimeksi Muutettiin Karrier Motors Ltd.. Sodan jälkeisestä lamasta huolimatta yhtiön tuotanto kasvoi hyvää vauhtia ja vuonna 1924 sillä oli tarjolla 17 erilaista kuorma-automallia. Karrier-alustoja varustettiin myös erilaisilla työkoneilla.

Colt, Cob ja Bantam

Vuonna 1929 Karrier suunnitteli katujen puhtaanapitoon suunnitellun kolmipyöräisen Colt-lakaisinkoneen. Tämä oli lähtölaukaus pakettirahdin tehokkaammalle käsittelylle; yhtiö suunnitteli yhteistyössä London, Midland and Scottish Railway -rautatieyhtiön (LMS) kanssa koseptin, jossa hyödynnettiin Karrierin kolmipyöräistä ajoneuvoa. Coltista esiteltiin vuonna 1930 vetokäyttöön suunniteltu versio Cob, joka voitiin kytkeä hevosvetoisten vaunujen eteen, eräänlaisena rekkaveturina. Samaa konseptia hyödynnettiin hieman myöhemmin esitellyssä Scammell Mechanical Horse -veturissa. Moottorikäyttöisen veturin avulla rahdin nouto ja jakelu nopeutui huomattavasti, lisäksi LMS pystyi vähentämään hevosten ja niihin sidotun työvoiman määrää.

Voimanlähteenä Cobissa oli Jowett Cars Ltd:n valmistama 7 hv:n flat-twin. Kolmipyöräinen veturi pysyi tuotannossa vuoteen 1938 saakka. Kolmipyöräisestä veturista tehtiin myös lavalla varustettu kolmipyöräinen rahtiversio, joka myös käytti nimeä Colt. Colt oli varustettu tehokkaammalla, 14 hv:n 4-sylinterisellä bokserimoottorilla ja modernilla 12 V:n sähköjärjestelmällä. 1930-luvun puolivälin tienoilla pakettirahdin kuljetukseen esiteltiin suurempi, nelipyöräinen Bantam. Bantam-mallisto pysyi tuotannossa, aika-ajoin päivitettynä, yhtiön loppuun 1970-luvulla saakka.

Mielenkiintoinen, mutta lyhytikäiseksi jäänyt konsepti, oli Karrierin ja LMS-rautatieyhtiön yhteistyönä kehittämä Road-Rail -ajoneuvo, eli linja-auto, jolla voitiin ajaa maantiellä ja kiskoilla.

Aiheesta muualla

Karrier-kuvia
Karrier-paloauto -video

Lähteet

Karrier Motors - Grace's Guide
Karrier Motors - English Truck Maker - Allpar
J. Tylor and Sons - Grace's Guide