Lastu

Kohteesta AutoWiki
Versio hetkellä 29. heinäkuuta 2008 kello 13.13 – tehnyt 91.153.32.97 (keskustelu) (Virityslastu)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Lastu (engl. chip) on moottorinohjausyksikön (engl. ecu) sisällä oleva muistipiiri, johon on tallennettu moottorin toimintaa ohjaavat parametrit ja asetukset.

Lastutus

Lastuttamisella tarkoitetaan sitä, että vanhemmissa ajoneuvoissa vakiolastu (muistipiiri) otetaan pois ja tilalle vaihdetaan virityslastu, jossa on muokattu moottorinohjaukseen liittyviä parametreja. Käytännössä vaihto tapahtuu esimerkiksi juottamalla tai joissakin malleissa yksinkertaisesti vaihtamalla kannalla oleva muistipiiri. Useimpiin uudempiin ajoneuvoihin muutostyö voidaan tehdä suoraan ODB-väylän tai diagnostiikkaportin kautta. Virityslastu/-ohjelma muuttaa moottorin ohjausta siten, että moottorille ruiskutettava polttoainemäärä on oikeassa suhteessa käytettävissä olevaan ilmamäärään. Muita tärkeitä parametrejä polttoaineruiskutuksen lisäksi ovat mm. sytytysennakko, sekä erilaiset rajoitin- ja korjausparametrit.

Lastuttaminen on yleisin ja usein edullisin tapa ahdetun auton virittämiseen. Moottorin uudelleenohjelmointi tehdään nimensä vastaisesti yleensä vaihtamalla moottoriin viritysohjelman sisältävä muistipiiri eikä ohjelmoimalla alkuperäistä uudelleen. Tämä antaa myös mahdollisuuden palata ennen viritystä olleeseen tilaan helpommin. OBD-väylän tai diagnostiikkaportin kautta tehtävässä muutostyössä auton alkuperäinen ohjausyksikön muisti luetaan (kopioidaan) talteen, muokataan parametrit ja lopuksi tallennetaan takaisin autoon. Työn suorittajalla on aina mahdollisuus palauttaa alkuperäinen ohjelma takaisin.

Lastuista puhutaan yleisnimenä virheellisesti myös silloin kun tarkoitetaan moottorinohjausyksikölle tulevia tietoja muuttavia ns. tuning boxeja. Halvin ns. tuning box on EVRY-mod. Tälläinen "tuning box" on usein varsin yksinkertainen signaalinmuunnin, jolla on varsin rajallinen kyky mukauttaa moottorinohjausta.

Useat ajoneuvovalmistajat (kuten mm. VAG-konserni ja MB) tarjoavat kuluttajille dieselmoottoreista eri tehoversioita. Usein versioiden ero perustuu vain moottorinohjausyksikön ohjelmaan.

Virityslastu

Virityslastulla saadaan moottorista vakioviritteiseen moottoriin verrattuna enemmän tehoa irti tarkentamalla ja muuttamalla polttoaineen syöttöä moottoriin, muuttamalla sytytyksen ajoitusta sekä ahdetuissa moottoreista nostamalla ahtopainetta.

Virityslastun sijaan moottorinohjausjärjestelmä voidaan korvata myös kokonaan uudella ja "paremmalla" sekä täysin säädettävällä moottorinohjausyksiköllä. Nykyaikaisessa ajoneuvossa joka on varustettu ajovakaudenhallintajärjestelmällä ja lukkiutumattomilla jarruilla, moottorinohjausyksikön korvaaminen pääsääntöisesti ei ole mahdollista, mikäli em. järjestelmät halutaan säilyttää toiminnassa.

Lisätietoa lastuvirittämisestä * Turbotec.com

Lastu- ja moottorinohjaustuotteita