Mercedes-Benz W110

Kohteesta AutoWiki
Versio hetkellä 22. huhtikuuta 2018 kello 18.48 – tehnyt Fuller (keskustelu | muokkaukset)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mercedes-Benz W110
Mercedes-Benz 190D (W110).jpg
Valmistaja ja valmistusmaa Daimler-Benz AG,
Flag of Germany.svg.png Länsi-Saksa, Sindelfingen [1]
Flag of Venezuela.svg.png Venezuela, Barcelona [2]
Flag of Australia.svg.png Australia,
Port Melbourne [2]
Valmistusaika 19611968
Luokka Ylempi keskiluokka
Kori 4-ovinen sedan
Suunnittelija
Pohjalevy
Moottori R4, R6
Iskutilavuus 1900 – 2300 cm3
Teho 55 – 120 hv (DIN)
Voimanvälitys Takaveto
Kiihtyvyys
Huippunopeus
Kulutus
CO2-päästöt g/km
Hintaluokka
Edeltäjä Mercedes-Benz W120 / W121
Seuraaja Mercedes-Benz W114 / W115
Saman luokan autoja

Mercedes-Benz W110, eli pieni "siipimersu" tuli markkinoille vuonna 1961, malleina 190 ja 190 D.

Yleistä

Malli sai korinsa pari vuotta aiemmin markkinoille tulleelta, vuosina 1959 – 1968 valmistetulta, kuusisylinteriseltä W111:lta (220 / 220 S / 220 SE / 230 S). Lisäksi samaa koria käytti vuosina 1961 – 1965 valmistettu W112 (300 SE). 110-sarjan akseliväli on 50 mm lyhyempi kuin isojen "siipimersujen", keulaosa 145 mm lyhyempi.

110-sarjan mallit

190 ja 190 D, 1961 – 1965

W110 tuli markkinoille kesäkuussa 1961. Erotuksena "ponttooni-mersujen" 190- ja 190 D -malleihin, mallinumeron perässä saatettiin käyttää kirjainta "c" (190c ja 190 Dc). Malli erosi samaa peruskoria käyttävistä kuusisylinterisistä lähisukulaisistaan mittojensa lisäksi pyöreiden ajovalojen, pienempien takavalojen, vähäisemmän kiilto-osien määrän sekä yksinkertaisten puskureidensa osilta. Yhteisen korin ansiosta 110-sarjan tavaratilan vetoisuus oli hintaluokassaan aikansa parhaimmistoa.

Etusuuntavilkut ja pysäköintivalot perityivät "ponttooni-mersuilta" ja sijaitsivat lokasuojien päällä. Vuosimallista 1963 lähtien lisävarusteena oli tarjolla sumuvalot. Samana vuonna vasemman lokasuojan päällä sijainnut taustapeili siirrettiin kuljettajan oveen. 110-sarjan mittaristo sijoitettiin pystyasentoon ja nopeusmittrin nauhanäytön väri vaihtuu keltaisesta punaiseksi nopeuden kasvaessa.

Edessä on erillisjousitus kolmiotukivarsin, mutta ilman palloniveliä, joiden sijaan tukivarsien ja olkakappleen välinen kiinnitys on pultilla. Takana on heiluriakselit kierrejousilla ja kallistelua hillitsevällä keskiosan lisäjousella. Edessä ja takana oli rumpujarrut, jarrutehostimen sai tilauksesta. Kojelaudan alla sijaitseva seisontajarrun vetokahva vaikutti mekaanisesti takajrruihin. Elokuusta 1963 lähtien vakiovarusteena oli tehostetut kaksipiirijarrut etupyörien levyjarruilla.

Uuden korimallin voimanlähteet periytyivät edeltäneeltä sukupolvelta. 190c-mallissa oli 1,9-litrainen, yhdellä Solex 34 PJCB -kaasuttimella varustettu, 80-hevosvoimainen M121-moottori. 190 D:n keulalla oli 55-hevosvoimainen, 2-litrainen esikammiodiesel (OM621 III), Boschin nelimäntäisellä rivipumpulla.

Vaihteistona oli 4-portainen täyssynkronoitu manuaalivaihteisto rattivalitsimella. Elokuusta 1964 lähtien autoon sai halutessaan lattiavalitsimen. Elokuusta 1962 lähtien valinnaisvaihtoehtona oli Mercedes-Benzin oma 4-portainen automaattivaihteisto, joka tuli heinäkuussa 1963 myös dieselmallin optiolistalle.[1]

Tekniset tiedot

Lähde:Engine Specifications - www.heckflosse.nl

Malli Valmistettu Mallikoodi Moottori Rakenne Polttoaine-
järjestelmä
Iskutilavuus Teho Kiihtyvyys
0-100 km/h
Huippunopeus Polttoaineen-
kulutus
190c 4/1961–8/1965 110.010 M 121.924 R4 Solex 34 PJCB 1897 cm3 80 hv @
5000 r/min
18 s
(auto 22 s)
150 km/h
(auto 145 km/h)
11,5 l/100 km
(auto 12,5 l/100 km)
190 Dc 4/1961–8/1965 110.110 OM 621.912 R4 Bosch-rivipumppu 1988 cm3 55 hv @
4200 r/min
29 s
(auto 30 s)
130 km/h
(auto 127 km/h)
9 l/100 km
(auto 10 l/100 km)

200 ja 200 D, 1965 – 1968

Heinäkuussa 1965 110-sarjan autojen mallimerkinnnöiksi tulivat 200 ja 200 D. Dieselversio sai keulalleen paranellun OM 621 VIII -moottorin, jonka kampiakseli oli tuettu nyt viidellä runkolaakerilla, aiemman kolmen sijaan. Myös bensiinimoottori sai 5-laakeripukkisen kampiakselin ja sen iskutilavuus kasvoi kahteen litraan. Polttoaineensyöttö hoidettiin nyt kahden Solex 38 PDSJ -kaasuttimen voimin ja moottorin tehoksi ilmoitettiin 95 DIN-hevosvoimaa.

Uudistuksen yhteydessä pysäköintivalo ja suuntavikku siirrettiin etulokasuojan päältä ajovalojen alle. Samassa paketissa oli myös sumuvalo. Muita muutoksia olivat aiempaa suurempi polttoainesäiliö (65l, valinnaisena 85 l), c-pilarin kromikoristeltu ilmanpoistoventtiili sekä peräpeilin kaksi vaakatasoista kromilistaa. Takavalojen linssi muuttui sileäpintaiseksi, aiemman taitoksella varustetun sijaan ja takasuuntavilkut muuttuivat uusien eurooppalaisten säädösten mukaisesti väriltään oransseiksi.

Vuonna 1967 W110:n passiivista kolariturvallisuutta parannettiin törmäyksessä kokoonpainuvalla ohjausakselilla, ohjauspyörän keskiosan uudella pehmusteella sekä katkaisimien, ikkunaveivien sekä ovikahvojen uudella muotoilulla.[1]

Tekniset tiedot

Lähde:Engine Specifications - www.heckflosse.nl

Malli Valmistettu Mallikoodi Moottori Rakenne Polttoaine-
järjestelmä
Iskutilavuus Teho Kiihtyvyys
0-100 km/h
Huippunopeus Polttoaineen-
kulutus
200 7/1965–2/1968 110.010 M 121.940 R4 2 x Solex 38 PDSJ 1988 cm3 95 hv 15 s
(auto 16 s)
161 km/h
(auto 158 km/h)
12,5 l/100 km
(auto 13,5 l/100 km)
200 D 7/1965–2/1968 110.110 OM 621.918 R4 Bosch-rivipumppu 1988 cm3 55 hv 29 s
(auto 30 s)
130 km/h
(auto 127 km/h)
9 l/100 km
(auto 10 l/100 km)

Aiheesta muualla

Lähteet

  1. 1,0 1,1 1,2 Enter the small "Tailfin": 110 series (1961 to 1968) – Daimler Global Media Site, Viitattu: 21. huhtikuu 2018.
  2. 2,0 2,1 A. J. Jacobs: The New Domestic Automakers in the United States and Canada: History, Impacts, and Prospects, Comparative International Development – Lexington Books ISBN 9780739188262, Viitattu: 21. huhtikuu 2018.