Mini

Kohteesta AutoWiki
Versio hetkellä 11. joulukuuta 2007 kello 20.57 – tehnyt Gibba (keskustelu | muokkaukset)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Austin SE7EN
Morris Mini-Minor
Austin 850
Morris 850
Austin Partner
Morris Mascot
Mini Cooper
Valmistaja ja valmistusmaa BMC, British Leyland, Iso-Britannia
Austin Rover, Iso-Britannia
MG Rover, Iso-Britannia
Innocenti, Italia
Authi, Espanja
Valmistusaika 19592000
Luokka A-segmentti
Kori 2-ovinen sedan
2-ovinen farmari
2-ovinen pakettiauto
2-ovinen pickup
Suunnittelija {{{suunnittelija}}}
Pohjalevy {{{pohjalevy}}}
Moottori R4
Iskutilavuus 848–1275 cm3
Teho 25,5–31 kW
Voimanvälitys etuveto
Kiihtyvyys 18,7–33 s (0-100 km/h)
Huippunopeus 112–170 km/h
Kulutus 5,5–10 l/100 km
CO2-päästöt g/km
Hintaluokka 90 000 € (1958 850)
79 200 € (1961 Van)
950 € (1964 Austin)
2 600 € (1967 Cooper)
1 300 € (1968 Austin)
1 330 € (1970 1000)
4 260 € (1980 1000)
Edeltäjä
Seuraaja Austin Metro
MG Metro
Saman luokan autoja


Tämä artikkeli käsittelee vuodesta 1959 vuoteen 2000 valmistettua Miniä. BMW:n vuonna 2001 esittelemä malli, ks. MINI (BMW).

Mini on mallinimi pienelle autolle, jota valmistettiin vuodesta 1959 vuoteen 2000. Miniä on markkinoitu/valmistettu monella eri merkillä: Austin, Morris, Innocenti, BMC ja MG Rover. Alkuun autolla oli eri nimiä ja varsinainen Mini-nimi tuli käyttöön vasta vuodesta 1961 alkaen.

Yleistä

Mini oli vallankumouksellinen ja erikoinen pieni auto, jonka suunnitteli British Motor Corporation:ssa (BMC) työskentelevä Sir Alec Issigonis (1906–1988). Autoa valmistettin Birminghamissa, Englannissa.

1959–1970

Mini suunniteltiin projektiksi ADO15 (Austin Design Office). Ensimmäiset mallit markkinoitiin nimellä Austin Seven (usein kirjoitettu SE7EN) ja Englannissa Morris Mini-Minor:na. Kunnes 1962 ne ilmestyivät nimillä Austin 850 ja Morris 850 Pohjois-Amerikassa ja Ranskassa.

Issigonissin ystävä John Cooper (Cooper Car Company:n omistaja ja Formula 1 mestari vuosilta 1959 ja 1960) näki pienen auton potentiaalin, ja muutaman kokeilun ja testin jälkeen, miehet valmistivat yhteistyönä ketterän, taloudellisen ja halvan auton. Austin Mini Cooper ja Morris Mini Cooper julkistettiin vuonna 1962.

Alkuperäinen 848 cm3 kone kasvatettiin Morris Mini-Minor:ssa 997 cm3:een, joka nosti hevosvoimat 34 hv:sta 55 hv:aan (25:stä 41 kW:iin). Autossa oli racing-henkinen moottori, tupla SU kaasuttimet ja levyjarrut. 997 cm3 kone korvattiin myöhemmin lyhyempi-iskuisella 998 cm3 koneella vuonna 1964. Kun Cooper-mallin valmistus lopetettiin vuonna 1967, oli näitä pikkuautoja myyty 12,274 kpl kansalle. Tehokkaampi malli Mini Cooper, kirjaimella "S", julkaistiin vuonna 1963. Koneena 1071 cm3 moottori, suuremmat levyjarrut. 4,030 Cooper S:ää valmistettiin mallin päivitykseen elokuuhun 1964 mennessä. Cooper valmisti myös kaksi mallia erityisesti rata-ajoon: 970- ja 1275-kuutioiset.

Päivitetyt 998 cm3 ja 1275 cm3 mallit kehitettiin Mk. II korityypin julkaisun jälkeen vuonna 1967. 998 cm3 mallin valmistus lopetettiin vuonna 1969, yli 55000 myydyn auton jälkeen.

Kaikissa aikaisemmissa Mineissä oli perinteinen nelisylinterinen vesijäähdytetty moottori, mutta se erosi aikaisemmista automalleista poikittaisella moottorilla ja moottoriöljyllä voidellulla vaihdelaatikolla. Kaikki tämä oli etuvetoiselle autolle elegantti tekniikan keksintö, joka aikaansa edellä. Tämä kompakti kone mahdollisti sisätilojen laajenemisen eteenpäin luoden yllättävän tilavan sisustan autolle joka oli muuten niin pieni. Melkein kaikki pienet etuvetoiset autot vuodesta 1970 eteenpäin ovat ottaneet mallia Ministä. Pitääkseen kustannukset pieninä korin saumat hitsattiin ulkopuolelle. Ensimmäisissä Mineissä oli epätavallinen jousitus joka käytti kumisia kartioita perinteisten jousien sijaan, tästä johtui kova ja töyssyinen kyyti. Tämä jäykkyys ja 10-tuumaiset renkaat joka nurkassa, antoivat Minille sen kuuluisan mikroautotyyppisen ohjauksen. Jousitus korvattiin myöhemmissä malleissa kaasujousilla vuonna 1964. Uusi jousitus tuotti pehmeämmän kyydin, mutta myös lisäsi painoa ja valmistuskustannuksia, myöhemmin alkuperäinen kumijousitus tuli takaisin.

Kaikkia malleja myytiin vahvasti koko 60-luvun, mutta auto ei koskaan tuottanut voittoa sen valmistajalle. Sitä myytiin halvemmalla kuin mitä sen rakentamiseen meni, jotta voitaisiin kilpailla vastustajien kanssa.

Morris Mini Van. 4-syl., 848 cm3, 34 hv, 112 km/h

1970–2000

70-luvun alussa, British Leyland -yhtiön omistuksessa, Minille tehtiin face-lift. Uudelleen muotoiltu, hieman neliskanttisempi ja modernimpi versio sai nimen Mini Clubman. Uusi malli nimeltään 1275 GT oli tarkoitettu vanhan Mini Cooper S:n tilalle. Uudet mallit eivät kuitenkaan myyneet, joten British Leyland jatkoi 60-luvun klassikkomallien valmistusta.

Vuonna 1971, Mini Cooperin mallia valmisti Italiassa Innocenti ja Espanjassa Authi (Automoviles de Turismo Hispano-Ingleses), jotka alkoivat valmistamaan malleja Innocenti Mini Cooper 1300 ja Authi Mini Cooper 1300.

70-luvun lopussa Innocenti esitteli Innocenti 90 ja 120 mallit, Bertone-suunnitellut hatchbackit pohjautuivat Miniin. Bertone loi myös lähes Mini Cooper S:ää tehoiltaan vastaavan mallin kastettuna nimellä Innocenti de Tomaso, jossa oli 1275 moottori.

Huhuja Minin valmistuksen lopettamisesta tuli esille 80-luvulla, kun uusi malli Austin Metro julkaistiin. Mini rupesi menettämään suosiotaan ulkomailla. Etelä-Afrikan, Australian ja Uuden-Seelannin valmistus lopetettiin näihin aikoihin.

Läpi 80-luvun brittimarkkinoilla oli monia Minin "erikoismalleja", mikä muutti auton massamarkkinoilta muoti-ikoniksi. Auto oli vieläkin suositumpi Japanissa, missä siitä luotiin retro-makee ikoni, ja auto inspiroikin monia imitaattoreita Japanin automarkkinoilla.

Uusi Mini Cooper uudelleenjulkaistiin vuosina 1990-1991, hieman tehottomampina kuin 60-luvun Cooperit. Se osoittautui niin suosituksi että uuden Cooper valmistus meni tuotantoon 1991 vuoden lopussa. Vuodesta 1992, Cooperit oli varustettu 1275 cm3 ruisku-moottorilla, ja 1997 monipiste ruiskumoottori esiteltiin, mukana myös keulassa oleva jäähdytin ja muutamia turvallisuusparannuksia.

Vuonna 1994 Bernd Pischetsrieder, Issigonissin sisaren tyttären poika, työskenteli BMW:n alaisena, joka osti Rover Group -yhtiön, johon kuului Mini, ja asensi turvatyynyn saavuttaakseen European lakisäädökset. Vuoteen 2000 mennessä Rover teki vieläkin pahoja tappioita, ja BMW päätti hajottaa yhtiön: MG ja Rover menivät Phoenix:lle, ja Land Rover meni Ford:lle. BMW piti Mini-brandin ja aloitti uuden, teknisesti täysin vanhasta autosta eroavan Minin valmistuksen.

Alkuperäisen Minin valmistus kesti suurimpien kilpailijoiden uhat, Volkswagen kuplan, Citroën 2CV, ja Metro:n, ainakin Euroopassa. Viimeinen Mini rullasi tehtaan linjalta lokakuussa 2000, kun kokonaiset 5,3 miljoonaa autoa oli valmistettu.

Ulkoiset linkit

Lähde

  • Artikkeli käyttää sisältöä englanninkielisen Wikipedian Mini-artikkelista. Wikipediasta voi ottaa tekstiä tietyin ehdoin, koska Wikipedia on GFDL-lisenssillä.