NSU

Kohteesta AutoWiki
Versio hetkellä 6. marraskuuta 2013 kello 13.30 – tehnyt Fuller (keskustelu | muokkaukset)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
NSU
NSU Logo.jpg
Yrityksen perustusmaa ja paikka Flag of Germany.svg.png Saksa, {{{perustuspaikka}}}
Tuotannon aloitus 1905
Autokonserni VAG
Vuotuinen valmistusmäärä
Sijainti Suomen rekisteröintitilastossa
Suomen maahantuoja
Suosituin malli

NSU oli saksalainen polkupyöriä-, skootereita-, moottoripyöriä- ja autoja valmistanut yhtiö. Yhtiö toimi aluksi neulekoneita valmistavana yrityksenä, jonka perustivat vuonna 1873, badenwürttembergilaiseen Riedlingin kaupunkiin, liikemiehet Christian Schmidt ja Heinrich Stoll. Vuonna 1880 yhtiö muutti Neckarsulmin kaupunkiin.

Yhtiö aloitti toimintansa nimellä "Mechanische Werkstätte zur Herstellung von Strickmaschinen" eli vapaasti suomennettuna "Neulekoneita Valmistava Konepaja". Vuonna 1886 yhtiö siirtyi polkupyörien- ja edelleen vuonna 1901 moottoripyörien valmistukseen, joiden suunnittelussa ja valmistuksessa se oli uranuurtaja. 1950-luvun puolivälin vaiheilla NSU oli tuotantomääriltään maailman suurin kaksipyöräisten valmistaja.

Nimi "NSU", jota yhtiö käytti vuodesta 1892 alkaen tavara- ja tuotemerkkinään, on lyhenne Neckarsulmin kaupungin nimestä, joka taas juontuu täällä yhdistyvien Neckar- ja Sulm-jokien nimistä. Kirjaimet "NSU" esiintyvät ensimmäistä kertaa yhtiön ensimmäisessä logossa, jossa ne on liitetty württembergiläisen vaakunatunnuksen, saksanhirven sarven yhteyteen. Yleinen harhaluulo on, että kirjaimet "NSU" juontuisivat nimistä "Näh- und Strickmaschinen Union" (Ompelu- ja kutomakoneunioni) tai "Neckarsulmer Strickwaren Union" (Neckarsulmilainen neuletavaraunioni), mutta tämän nimisiä, NSU:n historiaan liittyviä yhtiöitä ei ole ollut olemassa.

Yhtiön historia

Vuodet 1873 – 1918

NSU-velosipedi "Germania" vuodelta 1886, saksalaisessa postimerkissä vuodelta 1985
NSU:n tehtaat vuodelta 1900

NSU:n historia alkaa Tonavan varrella sijaitsevasta Riedlingenin kaupungista, jonne kaksi svaabilaista mekaanikkoa, nimeltään Christian Schmidt ja Heinrich Stoll, jotka perustivat vuonna 1873 kutomakonetehtaan nimeltään Mechanische Werkstätte zur Herstellung von Strickmaschinen. Vuonna 1880 yhtiö siirtää toimintansa Neckarsulmin kihlakuntakaupunkiin, lähelle Heilbronnia, entisiin kipsitehtaan ja sahalaitoksen tiloihin. Christian Schmidt ehtii johtaa yritystä ainoastaan neljä vuotta sillä hän menehtyy vuonna 1884 – vain 39 vuoden ikäisenä. Huhtikuussa 1884 yritys muutetaan osakeyhtiömuotoon ja sen nimeksi tulee Neckarsulmer Strickmaschinen-Fabrik AG.

Polkupyörien valmistus alkoi vuonna 1886. Yhtiön ensimmäisiä tuotteita tällä saralla oli velosipedi "Germania", vuonna 1888 esiteltiin turvapyörä "Pfeil" (Nuoli). Vuodesta 1892 lähtien yhtiö ei enää valmistanut kutomakoneita.

Vuonna 1897 yhtiö muutti nimekseen Neckarsulmer Fahrradwerke AG. Vuonna 1901 aloitettiin polkupyörien lisäksi myös moottoripyörien valmistus. Yksisylinterisen, 211 cm3:n nelitahtimoottorin toimittajana oli ranskalais-sveitsiläinen Zedel. Ensimmäinen moottoripyörämalli "Neckarsulmer Motorrad", kuten polttoainesäiliön kyljessä luki, oli teholtaan 1,5 hevosvoimainen ja kykeni saavuttamaan 40 km/h huippunopeuden. Vuosina 1904 – 05 moottoripyörien nimi oli kirjoitettu polttoainesäiliön kylkeen muodossa N.S.U.

Vuonna 1905 yhtiö alkoi valmistaa lisenssillä, nimen Neckarsulmer Motorwagen alla, belgialaisen Pipe-merkin autoja sekä omaa kolmipyöräistä "Sulmobil"-ajoneuvoaan. Vuonna 1913 yhtiön nimeksi muutetaan Neckarsulmer Fahrzeugwerke AG ja akronyymistä NSU (ilman välipisteitä) tulee virallinen tuotemerkki. Yhtiö työllistää vuonna 1913 noin 1200 työntekijää ja tuottaa 13 000 polkupyörää ja 2500 moottoripyörää. Ennen I-maailmansotaa NSU oli Saksan suurin moottoripyörien viejä, ja yhtiön tuotteita myytiin ympäri Eurooppaa, Skandinaviassa, Venäjällä, Turkissa ja Brasiliassa. Ensimmäisen maailmansodan puhjettua NSU valmisti Saksan sotavoimille 3,5-hevosvoimaisia moottoripyöriä sekä hyötykuormaltaan 1,25- ja 2,5-tonnin kuorma-autoja.

Vuodet 1919 – 1945

NSU 5/40 vuodelta 1924.
NSU 6/30 vuodelta 1928.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen syntyneen Weimarin tasavallan kaoottisesta taloustilanteesta huolimatta, NSU:lla katsotaan pidemmälle tulevaisuuteen ja uskotaan henkilöautojen kysynnän kasvavan. Jotta tulevaan kasvuun oltaisiin valmiita, yhtiölle valmistuu läheiseen Heilbronnin kaupunkiin vuonna 1925 lisää tuotantotilaa autojen valmistusta varten. Lisäksi NSU ostaa vuonna 1926 hallintaansa talousvaikeuksiin ajautuneen berliiniläisen autokori- ja ajoneuvovalmistaja Karosseriewerke Schebera AG:n, jolla oli tuotantolaitos myös Heilbronnissa.

Vuonna 1927 yhtiön nimeksi muutetaan NSU Vereinigte Fahrzeugwerke AG Neckarsulm. Yrityskauppa on sitonut pääomia eikä yhtiön henkilöautojen kauppa lähde toivotulla tavalla käyntiin, joten NSU joutuu myös talousvaikeuksiin, joissa vuonna 1928 kututaan apuun italialainen aujoneuvovalmistaja Fiat. Fiat ostaa NSU:lta sen hiljattain valmistuneen Heilbronnin tehtaan ja tästä seuraa myöhemmin epäselvyyksiä ajoneuvojen nimeämisessä. Vuonna 1929 toteutettu yrityskauppa synnyttää kaksi yhtiötä, jotka molemmat valmistavat bensiinimoottorisia henkilöautoja, niiden tehtaat sijaitsevat toisistaan n. 7 kilometrin etäisyydellä ja molemmilla on samankaltainen nimi, ei siis ihme jos nämä kaksi yhtiötä sekoitetaan keskenään tai luullaan niiden olevan samaa yhtiötä. Fiat-kaupan yhteydessä synnytetty NSU Automobil AG, joka toimii Heilbronnissa on Fiatin tytäryhtiö, joka valmistaa autoja NSU-Fiat -nimellä, mutta sillä ei ole enää paljoakaan tekemistä alkuperäisen, Neckarsulmissa toimivan yhtiön kanssa. NSU:n ja Fiatin välillä vallitsee alkuun lämmin yhteishenki, NSU:n toimiessa osien tuottajana Fiatin Heilbronnissa valmistamille malleille. Mutta jo vuotta myöhemmin yhtiöiden välit viilenivät, Fiatin alkaessa tuoda autojen valmistuksessa tarvittavia osia Heilbronniin Alppien yli, omilta Torinon tehtailtaan. Lisäksi Fiat käytti Heilbronnia sillanpääasemanaan, markkinoidessaan Saksaan täysin Italiassa valmistettuja autojaan.

Vuosina 1927 – 1929 NSU valmistaa moottoripyörämallia 501T ja sen paremmin varusteltua 501L-varianttia, jotka ovat luotettavia ja varmatoimisia, rakenteeltaan jykeviä laitteita, jotka saavat saksalaisten suussa lempinimen "Neckarsulmer Traktor". Moottoripyörien myyntiä edistääkseen, NSU perustaa vuonna 1932 berliiniläisen Deutschen Industriewerke AG:n (D-Rad) kanssa myyntiä ja valmistusta hoitaneen yhteistyöyrityksen nimeltä NSU D-Rad Vereinigte Fahrzeugwerke AG Neckarsulm, jonka myötä NSU:n logon alaosaan tulee iso "D"-kirjain.

Yhtiö hankkii ennen II-maailmansotaa itselleen maineen laadukkaiden tuotteiden valmistajana. Vuonna 1938 yhtiön palkkalistoilla on 3500 henkilöä, jotka valmistavat kyseisen vuoden aikana 136 000 polkupyörää ja 63 000 moottoripyörää. Yksi suosituimmista ja pisimpään valmistetuista malleista oli vuonna 1936 esitelty NSU-D Quick, joka sodan jälkeen oli tuotannossa vielä vuoteen 1953 asti ja sitä valmistettiin kaikkiaan 240 000 kappaletta. Kyseinen ajoneuvo oli sekä miehille että naisille sopiva 98 cm3 moottoripyörä, joka 3 hv:n moottorinsa avulla saavutti 55 – 60 km/h nopeuden, kulutti bensiiniä 2 l/100 km ja oli hankintahinnaltaan edullinen.

Toisen maailmansodan aikana NSU valmistaa kevyttä SdKfz 2 (Sonderkraftfahrzeug)-puolitelavanua, laite tunnetaan myös nimellä Kleines Kettenkraftrad HK 101 tai lyhyemmin Kettenkrad (Ketten = ketjut / telat, krad = lyhenne sanasta Kraftrad, joka on saksankielinen, moottoripyörää tarkoittava ilmaisu). Sodan päätyttyä näitä laitteita valmistettiin vielä vuoteen 1948 saakka, noin 550 kappaletta, maa- ja metsätalouskäyttöön. Kettenkradin 1,5-litrainen, 37 hv:n OHV-moottori oli peräisin Opel Olympiasta, koska NSU:lla itsellään ei ollut käyttötarpeeseen soveltuvaa voimanlähdettä.

Vuodet 1946 – 1968

NSU Prinz 1958.jpg

NSU Werke AG:n ennen II-maailmansotaa itselleen hankkima maine ja menestys laadukkaiden moottoripyörien valmistajana oli asia, josta yhtiö edelleen piti vahvasti kiinni. Sodan jälkeisinä vuosina NSU hankki menestystä myös kilparadoilla ja tämä vahvisti yhtiön brändiä ja arvoa. Yleisessä keskustelussa moottoripyörävalmistaja "NSU Werken" tavaramerkki "NSU" sekoitettiin jatkuvasti autoja valmistavan "NSU-Fiatin" kanssa, ja tämä aiheutti jo suoranaista haittaa etenkin NSU Werkelle, etenkin kun yhtiössä oli 1950-luvun alussa tehty päätös henkilöautomarkkinoille omalla mallilla palaamisesta.

NSU Werke AG aloitti vuonna 1953 ensimmäisen henkilöautonsa suunnittelun sitten 1920-luvun lopun. Alkuperäisten suunnitelmien mukaisesti NSU Prinzin oli tarkoitus olla kolmipyöräinen NSU Max-moottorilla varustettu kääpiöauto (saks. Kabinenroller), mutta sittemin päädyttiin oikean nelipyöräisen auton valmistamiseen. Prinzin moottorina tulisi olemaan NSU Max -moottoripyörissäkin käytetty, kaksisylinterinen, ilmajäähdytteinen, 583 cm3:n rivimoottori, joka antaa tehoa 20 hv (DIN) (15 kW). Prinz saa ensiesittelynsä vuoden 1957 IAA -autonäyttelyssä. Vuonna 1961 esitelty Prinz 4 tarjosi "saippuarasia"- tai saksalaisittain "Badewannen-Design" eli kylpyamme-designinsa ansiosta kokoluokassaan kohtuulliset sisätilat. Vuonna 1959 esiteltiin Prinz II:n 30 hv:n moottorilla varustettu urheilumalli Sportprinz. NSU Sportprinz oli vauhdikkaasti muotoiltu kaksipaikkainen coupe, jonka fastback-kori oli Bertonen design-toimiston käsialaa.

Moottoripyörien valmistus lopetetaan vuonna 1963, polkupyörien valmistus 1960-luvun puolivälin vaiheilla. NSU:n moottoripyörien valmistus jatkuu NSU-Pretis -nimellä vielä joidenkin vuosien ajan, jugoslavialaisessa Preduzeće Tito Sarajevo -tehtaassa, jossa valmistetaan lisenssillä myös NSU Prinz-henkilöautoja.

Vuonna 1963 esitellään Sportprinzin pohjalle valmistettu NSU Wankel-Spider, maailman ensimmäinen kiertomäntämoottorilla varustettu auto. Spider poikkesi Sportprinzistä avokorinsa lisäksi myös moottorin nestejäähdytyksen vaatiman, keulalla sijainneen jäähdytinkennon ilmanottoaukon osalta.

Pitkät ja menestyksekkäät perinteet moottoriurheilun saralla omaava yhtiö jatkaa myös autojensa kanssa edeltäjiensä viitoittamalla tiellä. Vaikka jo Prinz 4 hankkii kohtalaista menestystä rallipoluilla niin suurempikokoiset ja suuremmalla ilmajäähdytteisellä, nelisylinterisellä OHC-rivimoottorilla, nyt ketjukäyttöisellä nokka-akselilla varustetut Prinz 1000-, 1200 TT ja 1000 TTS tuovat ralleissa ja radoilla taas yhtiölle tuttua menestystä. mit einem im Heck querstehenden luftgekühlten OHC-Vierzylinder, diesmal mit einem Kettenantrieb für die Nockenwelle. NSU 1000 TTS:n 998 cm3:n moottori antaa tehoa 70 hv, hyvällä virityksellä 85 hv ja tämä riittä liikuttamaan alle 700 kg painavaa autoa melko ripeästi.

NSU-TT -moottori toimi myös aikansa väkevimmän moottoripyörän, Münch TTS:n voimanlähteenä.

NSU Wankel-Spiderin lisäksi yhtiön toinen Wankel-moottorinen malli, vuonna 1967 esitelty NSU Ro80 jää autoilun historiaan teknisten ratkaisujensa lisäksi myös Claus Luthen muotoileman, aikaansa edellä olleen korimuotoilunsa myötä.

Taulukkotietoa

Vuosi Yhtiö Henkilöstö Tuotanto Liikevaihto
(Milj. M/RM/DM)
Yhtiön logo
Polkupyöriä Moottoripyöriä Autoja
1873 Mechanische Werkstätte zur Herstellung von Strickmaschinen, Riedlingen (1873–1880), Neckarsulm (1880–1884) 9 -
1889 Neckarsulmer Strickmaschinenfabrik AG (1884–1897) 60 200 -
1902 Neckarsulmer Fahrradwerke Aktiengesellschaft (1897–1913) 578 (1903) 5348 474 1,74 NSU-Logo-1892-1912.png
1905 786 7000 2228 20 (1906) 3,18
1910 1000 13 000 2500 4,87
1914 Neckarsulmer Fahrzeugwerke Aktiengesellschaft (1913–1927) 1200 27 000 3600 900 8,20 NSU logo 1913.gif
1918 1600 1764 16,10
1921 3500 12 496 3701 50,50
1925 4520 28 658 8268 17,10
1930 NSU Vereinigte Fahrzeugwerke Aktiengesellschaft (1927–1932) 2175 10 649 13 348 20,90 NSU-Logo-1926-1930.png
1933 NSU D-Rad Vereinigte Fahrzeugwerke AG (1932–1938) 929 26 538 7962 8,00 NSU 1931 Logo.png
1936 2764 69 200 36 997 25,00
1938 NSU Werke Aktiengesellschaft (1938–1960) 3500 135 955 62 619 37,50 NSU logo 1938-1944.jpg
1943 5449 60 522 7994 49,00
1945 843 8822 98 NSU logo 1945-1959.jpg
NSU logo 1951.jpg
1949 4462 135 480 37 929 67,10
1953 5829 62 831 110 855 139,80
1955 6626 45 747 298 583 200,70
1957 5663 53 501 189 329 7 148,00
1959 7212 40 371 129 074 33 376 220,30
1961 NSU Motorenwerke Aktiengesellschaft (1960–1969) 6793 65 829 70 979 36 367 212,90 NSU Logo.jpg
1963 7637 7425 39 819 76 295 321,40
1965 10 489 2700 92 073 425,80
1967 9910 101 919 473,30
1969 Audi NSU Auto Union Aktiengesellschaft 11 504 143 936 780,00 -

Audi - NSU -fuusio

Vuonna 2005 purettu viimeinen alkuperäinen rakennus, "NSU-Kasino"
Neckarsulmin Audi Forum

Elokuun 21. päivänä vuonna 1969 fuusioituivat silloinen NSU Motorenwerke AG ja Volkswagen-konserniin kuulunut Auto Union GmbH, jonka pääkonttori sijaitsi Ingolstadtissa, Audi NSU Auto Union AG:ksi, jonka pääkonttori sijaitsee Neckarsulmissa. Tuolloin kehitystyön alla ollut NSU K70 -malli nimetään Volkswagen K70:ksi.

Vuonna 1985 yhtiö saa uuden nimen Audi AG ja nimi NSU häviää. Audi AG:n pörssiosakkeen symbolina säilyy edelleen NSU, koska nykyinen Audi AG on juridisesti vain uudelleennimetty NSU AG. Yhtiön pääkonttori siirretään Baijerin Ingolstadtiin.

Lokakuussa 2005 puretaan "NSU-Kasino", viimeinen alkuperäisistä NSU Motorenwerken rakennuksista, sen tilalle nousee yhtiön SE-keskus (Simultaneous Engineering). Heinäkuussa 2005, vastapäisen Audi Forumin julkisivusta otetussa valokuvassa, NSU-Kasino näkyy heijastuksena. Jännittävällä tavalla kuva symboloi senhetkistä lähitulevaisuutta.

NSU tänään

Nykyinen NSU GmbH on Audin tytäryhtiö, jonka tehtävänä on pitää huolta yhtiön moottoriajoneuvojen valmistuksen perinteistä. Tänäpäivänä Neckarsulmin Audi-tehtailla valmistetaan malleja Audi A5 / S5 Cabriolet, Audi A6 Limousine ja Avant, Audi S6, Audi A6 allroad, Audi A6 hybrid, Audi A7 / S7 Sportback, Audi A8 / S8, A8 hybrid ja A8L. Lisäksi alueella sijaitsee quattro GmbH, joka valmistaa suuritehoisia erikoismalleja Audi RS 6, Audi R8 ja Audi R8 Spyder, Audi R8 GT ja R8 GT Spyder sekä Audi RS 5 Cabriolet, Audi RS 6 Avant ja Audi RS 7.

NSU:n valmistamat autot

1905 – 1910 (Pipe-lisenssi)

Malli Moottori Iskutilavuus Teho Valmistusaika Kuva
NSU-Pipe 34 PS 4-sylinterinen, nelitahti 3768 cm3 34 hv (DIN) 1905 – 1906 -
NSU-Pipe 50 PS 4-sylinterinen, nelitahti 8290 cm3 50 hv (DIN) 1905 – 1906 -
NSU-Pipe 15/24 PS 4-sylinterinen, nelitahti 3768 cm3 24 hv (DIN) @ 1650 r/min 1906 – 1910 -
NSU-Pipe 25/40 PS 6-sylinterinen, nelitahti 6494 cm3 40 hv (DIN) @ 1100 r/min 1908 – 1909 -

1905 – 1918

Malli Moottori Iskutilavuus Teho Valmistusaika Kuva
NSU Sulmobil Typ II / IV 1-sylinterinen, nelitahti 451 cm3 3,5 hv (DIN) 1905 – 1909 -
NSU Sulmobil Typ III 2-sylinterinen, nelitahti 795 cm3 5,5 hv (DIN) 1909 -
NSU 6/8 PS 1-sylinterinen, nelitahti 451 cm3 8 hv (DIN) 1906 -
NSU 6/10 PS 4-sylinterinen, nelitahti 1420 cm3 12 hv (DIN) @ 1650 r/min 1906 – 1907 -
NSU 6/12 PS 4-sylinterinen, nelitahti 1540 cm3 13 hv (DIN) @ 1500 r/min 1907 – 1909 -
NSU 6/14 PS 4-sylinterinen, nelitahti 1560 cm3 14 hv (DIN) @ 1650 r/min 1910 – 1911 -
NSU 6/18 PS 4-sylinterinen, nelitahti 1560 cm3 18 hv (DIN) @ 1800 r/min 1911 – 1914 -
NSU 10/20 PS 4-sylinterinen, nelitahti 2608 cm3 20 hv (DIN) @ 1400 r/min 1907 – 1910 -
NSU 10/22 PS 4-sylinterinen, nelitahti 2608 cm3 22 hv (DIN) @ 1400 r/min 1910 – 1911 -
NSU 10/30 PS 4-sylinterinen, nelitahti 2608 cm3 30 hv (DIN) @ 1600 r/min 1911 – 1916 -
NSU 5/10 PS 2-sylinterinen, nelitahti 1105 cm3 10 hv (DIN) @ 1400 r/min 1910 -
NSU 5/11 PS 2-sylinterinen, nelitahti 1105 cm3 11 hv (DIN) @ 1400 r/min 1911 – 1913 -
NSU 5/10 PS 4-sylinterinen, nelitahti 1132 cm3 10 hv (DIN) @ 1600 r/min 1910 – 1911 -
NSU 5/11 PS 4-sylinterinen, nelitahti 1132 cm3 11 hv (DIN) @ 1600 r/min 1911 – 1913 -
NSU 8/15 PS 4-sylinterinen, nelitahti 1750 cm3 16 hv (DIN) @ 1500 r/min 1907 – 1910 -
NSU 9/18 PS 4-sylinterinen, nelitahti 2208 cm3 18 hv (DIN) @ 1400 r/min 1910 – 1911 -
NSU 9/22 PS 4-sylinterinen, nelitahti 2208 cm3 22 hv (DIN) @ 1400 r/min 1911 – 1912 -
NSU 9/27 PS 4-sylinterinen, nelitahti 2208 cm3 27 hv (DIN) @ 1400 r/min 1911 – 1912 -
NSU 8/24 PS 4-sylinterinen, nelitahti 2110 cm3 24 hv (DIN) @ 1800 r/min 1911 – 1918 -
NSU 13/40 PS 4-sylinterinen, nelitahti 3397 – 3768 cm3 40 hv (DIN) @ 1800 r/min 1911 – 1912 -
NSU 13/35 PS 4-sylinterinen, nelitahti 3397 cm3 35 – 40 hv (DIN) @ 1700 r/min 1912 – 1914 -
NSU 5/12 PS 4-sylinterinen, nelitahti 1132 cm3 12 hv (DIN) @ 1600 r/min 1913 – 1914 -
NSU 5/15 PS 4-sylinterinen, nelitahti 1232 cm3 15 hv (DIN) @ 1800 r/min 1914 – 1918 NSU Typ 5 in Museum Autovision.jpg
NSU 1¼-Tonner 4-sylinterinen, nelitahti 3397 cm3 35 hv (DIN) @ 1800 r/min 1914 – 1918 -
NSU 2½-Tonner 4-sylinterinen, nelitahti 3380 cm3 42 hv (DIN) @ 1700 r/min 1914 – 1926 -

1919 – 1931

Malli Moottori Iskutilavuus Teho Valmistusaika Kuva
NSU 8/24 PS 4-sylinterinen, nelitahti 2110 cm3 30 hv (DIN) @ 2100 r/min 1921 – 1925 -
NSU 14/40 PS 4-sylinterinen, nelitahti 3606 cm3 54 hv (DIN) @ 2000 r/min 1921 – 1925 -
NSU 5/15 PS 4-sylinterinen, nelitahti 1231 cm3 21 hv (DIN) @ 2100 r/min 1921 – 1925 -
NSU 8/32 PS Lieferwagen 4-sylinterinen, nelitahti 2088 cm3 32 hv (DIN) @ 2200 r/min 1925 – 1927 -
NSU 5/25 PS 4-sylinterinen, nelitahti 1307 cm3 25 hv (DIN) @ 2900 r/min 1925 – 1928 -
NSU 8/40 PS 4-sylinterinen, nelitahti 2088 cm3 40 hv (DIN) @ 2800 r/min 1925 – 1927 NSU-8-40-1914.jpg
NSU 5/15 PS (Kompressoriahdettu kilpa-auto) 4-sylinterinen, nelitahti 1232 cm3 40 – 50 hv (DIN) @ 4000 r/min 1923 – 1925 -
NSU 6/60 PS (Kompressoriahdettu kilpa-auto) 6-sylinterinen, nelitahti 1482 cm3 60 hv (DIN) @ 3800 r/min 1925 – 1926 NSU-6-60.jpg
NSU 6/30 PS 6-sylinterinen, nelitahti 1567 cm3 30 hv (DIN) @ 3000 r/min 1928 NSU-6-30 1928.jpg
NSU 7/34 PS 6-sylinterinen, nelitahti 1781 cm3 34 hv (DIN) @ 3200 r/min 1928 – 1931 NSU 7-34 1928-1930.jpg

1946 – 1977

Malli Moottori Iskutilavuus Teho Valmistusaika Kuva
NSU Prinz I / II 2-sylinterinen, nelitahti 583 cm3 20 hv (DIN) @ 4600 r/min 1958 – 1960 NSU Prinz II.jpg
NSU Prinz 30 / 30E 2-sylinterinen, nelitahti 583 cm3 30 hv (DIN) @ 5500 r/min 1959 – 1960 NSU Prinz 30-takaa.jpg
NSU Prinz III 2-sylinterinen, nelitahti 583 cm3 23 hv (DIN) @ 5000 r/min 1960 – 1962 NSU-Prinz-III 1953-1961.JPG
NSU Prinz 30 (III) 2-sylinterinen, nelitahti 583 – 598 cm3 30 hv (DIN) @ 5500 r/min 1960 – 1962 -
NSU Sport-Prinz 2-sylinterinen, nelitahti 583 – 598 cm3 30 hv (DIN) @ 5500 r/min 1959 – 1967 NSU Type 41 Sport Prinz 1964.JPG
NSU Prinz 4 / 4S / 4L 2-sylinterinen, nelitahti 598 cm3 30 hv (DIN) @ 5600 r/min 1961 – 1973 NSU Prinz 4.JPG
NSU Wankel Spider Yksikammioinen Wankel-moottori 498 cm3 50 hv (DIN) @ 6000 r/min 1964 – 1967 NSU Wankel-Spider 1967.jpg
NSU Prinz 1000 / 1000L / 1000S 4-sylinterinen, nelitahti 996 cm3 40 – 43 hv (DIN) @ 5500 r/min 1964 – 1972 NSU Prinz 1000.jpg
NSU Prinz 1000 TT / TT 4-sylinterinen, nelitahti 1085 – 1177 cm3 55 – 65 hv (DIN) @ 5500–5800 r/min 1965 – 1972 NSU Prinz TT 2.jpg
NSU Typ 110 / 110S / 110SC 4-sylinterinen, nelitahti 1085 – 1177 cm3 53 – 60 hv (DIN) @ 5500–5600 r/min 1965 – 1967 NSU Typ 110.jpg
NSU TTS 4-sylinterinen, nelitahti 996 cm3 70 hv (DIN) @ 6150 r/min 1967 – 1971 NSU TTS - GP Tourenwagen 1976-07-11.jpg
NSU 1200 / 1200C 4-sylinterinen, nelitahti 1177 cm3 55 hv (DIN) @ 5500 r/min 1967 – 1973 NSU 1200.jpg
NSU K 70
VW K 70
4-sylinterinen, nelitahti 1567 cm3 90 hv (DIN) @ 5000 r/min 1969
(VW K 70: 1970 – 1975)
VW K70 L 1971.JPG
NSU Ro 80 Kaksikammioinen Wankel-moottori 2 x 498 cm3 115 hv (DIN) @ 5500 r/min 1967 – 1977 NSU Ro 80 - 2009-10-11 (Foto Sp).jpg

Aiheesta muualla

http://www.autoplenum.de/Auto/Testberichte/bild-id98170

Lähteet

http://www.schule-bw.de/unterricht/faecheruebergreifende_themen/landeskunde/modelle/epochen/technikgeschichte/3-4landesgeschichte.htm

Auto Union-, DKW-, NSU- ja Audi-mallien ja niistä johdettujen Volkswagen-mallien aikajana vuodesta 1949 vuoteen 1979
Auto Union Auto Union GmbH, itsenäisenä Auto Union GmbH, emoyhtiönä Daimler-Benz AG Auto Union GmbH, emoyhtiönä Volkswagenwerk AG Audi NSU Auto Union AG,
emoyhtiönä Volkswagenwerk AG
NSU NSU Werke AG, itsenäisenä NSU Motorenwerke AG, itsenäisenä
Luokka Koriversio 1940 1950-luku 1960-luku 1970-luku
9 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9
Pieni auto Viistoperä Audi 50 (Typ 86)
VW Polo (Typ 86)...
Porrasperä NSU Prinz (Typ 40) NSU Prinz 4 (Typ 47) VW Derby (Typ 87)...
NSU Prinz 1000 / 1000 TT (Typ 67)
Coupé NSU Sport-Prinz (Typ 41)
Pieni auto / Alempi keskiluokka Porrasperä NSU Typ 110 / NSU 1200 (Typ 77)
DKW Junior DKW F11 / F12
Cabriolet NSU Wankel-Spider (Typ 56)
DKW F12 Roadster
Keskiluokka Cabriolet DKW F89 F DKW F91 DKW 3=6 (F93)
Sedan / Porrasperä DKW F89 P DKW F91 DKW 3=6
(F93/F94)
Auto Union 1000 / 1000 S DKW F102 Audi / Audi 60/75/80/ Super 90 (F103) Audi 80
(B1; Typ 80/82)
Audi 80
(B2; Typ 81/85)...
Kombi DKW F89U DKW F91U DKW 3=6 (F94U) Auto Union 1000 U Audi / Audi 60 / 75 / 80 (F103) VW Passat (B1; Typ 33)...
Viistoperä / Coupé DKW F91 DKW 3=6 (F93) Auto Union 1000 / 1000 S VW Passat (B1; Typ 32)...
Porrasperä VW K 70 (Typ 86; VW Typ 48)
Ylempi keskiluokka Porrasperä Audi 100 (C1) Audi 100 (C2)...
Viistoperä Audi 100 Coupé S (C1) Audi 100 (C2)...
Porrasperä NSU Ro 80 (Typ 80) Audi 200 (C2; Typ 43)...
Urheiluauto Coupé DKW 3=6 Monza Auto Union 1000 SP NSU TT / TTS (Typ 67)
Cabrio Auto Union 1000 SP
Maastoauto DKW Munga
Pakettiauto Umpipaketti, avolava, pikkubussi DKW-Schnellaster (F 89 L / Typ 30 / Typ 3 )
Saksan keisarikunnan lippu.png Saksalaiset automerkit vuoteen 1918

Aachener | AAG | ABAM | Adler | Aegir | AGA | Alliance | Allright | Altmann | AMG | Andreas | Anker | Ansbach | Apollo | Argus | Asdomobil | Äskulap | Attila | Audi | Autognom | Beckmann | B.E.F. | Behr | Benz | Berger | Bergmann-Metallurgique | Berolina | Blitz | Boes | Brandt | Braun | Brennabor | Bugatti | C. Benz Söhne | Chatel-Jeannin | Cito | Cloumobil | Colibri | Corona | COS | Coswiga | Cudell | Cyklon | Daimler | De Dietrich | Deka | Dessauer | Dessavia | Deutschland | Deutz | Dixi | Dreyhaupt | Ducommun | Dürkopp | Dux | Dynamobil | EBM | Ehrhardt | Einrad | Ekamobil | Electra | Elite | Engelhardt | Erdmann | Excelsior | Express | FAF | Fafnir | Falke | Favorit | F.E.G. | Feldmann | Fiedler | Fischer (1902–1905) | Fischer (1912–1913) | Flocken | Foth | Fulgura | Fulmina | Gaggenau | Geha | Göricke | Gottschalk | Hagen | Hammonia | Hansa | Hansa-Lloyd | Hartmann | Heilbronn | Heinle & Wegelin | Helios | Hentschel | Hermes-Simplex | Hexe | Hille | Horch | Hüttis & Hardebeck | Immermobil | Imperator | Kämper | KAW | Kayser | Kempten | KEW | Kliemt | Klingenberg | Kölner Motorwagen | Komnick | Kondor | Kriéger | Krupkar | Kruse | Kühlstein | Lerche | Liliput | Lloyd | Loreley | Loutzky | LUC | Lueders | Lutzmann | Lux | MAF | Magdeburger | Magnet | Mars | Martinot et Galland | Mathis | Maurer-Union | Maxwerke | Mayer | Mercedes | Meyrel | Miele | MMB | Mono | MWD | Nacke | N.A.G. | NAIG | N.A.W. | Neuss | Noris | NSU | Opel | Orient Express | Oryx | Panther | Pasing | Patria | Pekrun | Pflüger | Phänomen | Planet | Pluto | Podeus | Polyphon | Presto | Priamus | Primus | Progress | Protos | Rabe-Mobil | RAW | Record | Regent | Reissig | Rex-Simplex | Ruppe | SAF | SAG | Scheele | Scheibler | Schilling | Schuckert | Schulz | Schwenke | Seidel & Naumann | Sekurus | Siegel | Siegfried | Siemens-Schuckert | Simson | Solidor | Sperber | Standard | Stella | Steudel | Stoewer | Sun | Superior | Taifun | Taunus | Tempelhof | Thüringer Motorwagenfabrik | Tippmann | Tourist | Treskow | Triomobil | Ulmann | Ultramobile | Urbanus | Utermöhle | VCS | Velomobil | Vesuv | Victoria | Vindelica | Vogtland | Vulkan | Wanderer | Weichelt | Weiss | Wenkelmobil | Wesen | Westfalia | Windhoff | Wunderlich | Zentralmobil