Bristol Cars

Bristol Cars Ltd
Yritysmuoto	Osakeyhtiö
Toimiala	Ajoneuvoteollisuus
Perustettu	Bristolissa v. 1945
Emoyhtiö	Kamkorp Ltd
Yhtiön kotisivu	www.bristolcars.co.uk

Bristol 400

Bristol Cars Limited on käsityönä korkealuokkaisia urheiluautoja valmistava yhtiö, jonka kotipaikka on Lontoon Kensingtonissa.[1]

Yleistä

Bristol Cars on ainoa elossa oleva yhtiö, joka kantaa nimessään yhteyttä entiseen Bristol Aeroplane Company -yhtiöön. Se oli aikanaan yksi tärkeimmistä brittiläisistä ilmailualan yrityksistä ja työllisti suurimmillaan noin 70 000 henkilöä. Toisen maailmansodan jälkeen yhtiöön perustettiin autojen valmistamista varten oma divisioona, josta myöhemmin tuli Bristol Cars Limited -yhtiö.

Toisin kuin useimmat ajoneuvovalmistajat, Bristol ei pyrkinyt saamaan tuotteilleen julkista näkyvyyttä ja sillä oli yksi ainut näyttelyhuone Lontoon Kensingtonissa. Bristolin myynti- ja tiedotuspolitiikka oli samassa linjassa markkinoinnin kanssa. Vaikka ostajalla olisi rahaa, se ei tarkoittanut että hän olisi voinut ostaa Bristolilta auton. Henkilökohtaiset suhteet ja henkilökemiat ratkaisivat tässä asiassa. Yhtiö julkisti tuotantolukunsa viimeksi vuonna 1982, silloin valmistui 104 autoa. Yhtiön autoilla on kuitenkin oma vannoutunut kannattajakuntansa.[2][3]

Maaliskuussa 2011 yhtiön rahoittajat ja suurimmat velkojat ottivat yhtiön hallintaansa ja nimesivät sinne uuden johdon. Autojen valmistus keskeytettiin ja 22 työntekijää irtisanottiin. Huhtikuussa 2011 yhtiön uudeksi omistajaksi tuli yksityinen holdingyhtiö Kamkorp. Vuodesta 2011 lähtien yhtiö hoiti vanhojen malliensa kunnossapitoa ja entisöintejä, samalla kun se kehitti uutta mallia. Paluu autojen valmistuksen pariin tapahtui vuonna 2015, jolloin yhtiö antoi ilmoituksen "Pinnacle"-projektin hedelmänä syntyneen Bullet-mallin ottamisesta tuotantoon. Malli esiteltiin julkisesti kesäkuussa 2016 ja sen valmistuksen on tarkoitus alkaa vuoden 2017 aikana.[4][5][6]

Historia

Bristol 401

Lokakuu 1949

Ensimmäisen maailmansodan päättyminen vuonna 1918 tiesi Britannian ilmailuteollisuuden yrityksille tilausten rajua pudotusta ja taloudellisia vaikeuksia. Pystyäkseen tarjoamaan työväelleen töitä ja saadakseen yhtiön talouden tasapainoon, Bristol Aeroplane Company alkoi valmistamaan koreja Armstrong Siddeley -yhtiölle ja linja-autojen koreja omalle sisaryhtiölleen, Bristol Tramwaysille. Yhtiö teki myös sopimuksen kevyen Bristol Monocar -auton valmistuksen aloittamisesta, mutta niitä ei valmistunut kuin kaksi kappaletta.[7]

Alkutaival

Toisen maailmansodan sytyttyä Sir G. Stanley White, Bristol Aeroplane Companyn johtaja vuosina 1911–1954, varoi joutumasta samanlaisiin vaikeuksiin toistamiseen. Yhtö työllisti nyt 70 000 henkeä ja hän tiesi että yhtiöllä on oltava suunnitelmat sitä päivää varten, kun sotatoimien ahnas lentokoneiden ja -moottoreiden kysyntä yhtäkkiä lakkaa.

Jo niin aikaisin kuin vuodelta 1941 on olemassa George S.M. Whiten, Sir Stanleyn pojan, kirjoittamia tai hyväksymiä dokumentteja, joissa käsitellään autoja valmistavan divisioonan perustamista sodan päätyttyä. Yhtiössä oli tehty myös päätös, että tätä tarkoitusta varten ostetaan jokin olemassaoleva valmistaja kuten Alvis, Aston Martin, Lagonda, ERA tai Lea-Francis.[8]

Bristol aloitti neuvottelut AFN Ltd -yhtiön kanssa yhteisen ajoneuvojen valmistuksen aloittamisesta sodan päätyttyä. AFN oli ennen sodan alkamista toiminut saksalaisen BMW:n autojen maahantuojana ja valmisti itse Frazer Nash -autoja.[9]

Tärkeimmät keskustelut käytiin toukokuussa 1945, Frazer Nash -yhtiön johtajan D.A. Aldingtonin ja Eric Storeyn, Bristolin johtajan George Whiten assistentin välillä. D.A. Aldington oli tuolloin Britannian lentokonetuotannosta vastaavan ministeriön (Ministry of Aircraft Production, MAP) tarkastaja.

Frazer Nash -yhtiön pääomistajat, kolme Aldingtonin veljestä, olivat ennen sotaa tuoneet Britanniaan BMW:n valmistamia autoja ja myyneet niitä Fraser Nash B.M.W. -nimisinä. He lupautuivat valmistamaan BMW:n malliin perustuvan, mutta päivitetyn version heti, kun autojen siviilituotanto taas sallittaisiin. Tämä sopi täydellisesti Bristolin suunnitelmiin, joissa visioitiin että valmistettavan auton tulisi olla uheilullinen ja korkealuokkainen. Britannian sotakorvaussaatavia hoitavan viraston tuella H. J. Aldington matkusti Yhdysvaltain miehitysalueelle Müncheniin ja otti haltuunsa BMW 327 -auton ja M328-moottorin piirrustukset.

Kesäkuussa 1945 Bristol Aeroplane Company oli jo luonut autojen valmistuksesta vastaavan divisioonan sekä ostanut AFN Ltd -yhtiön osake-enemmistön. Bristol Aeroplanen kotilentokentän yhteyteen Filtoniin, Bristolin kaupungin läheisyyteen, rakennettiin tehdas autojen valmistusta varten.[10]

Itsenäiseksi yhtiöksi

George White ja Reginald Verdon-Smith edustivat pääomistaja Bristol Aeroplane Companya Frazer-Nashin uudessa hallituksessa. Kuitenkin jo tammikuussa 1947, pian ensimmäisten autojen valmistuttua, erimielisyydet Aldingtonien ja emoyhtiön välillä saavuttivat pisteen, jossa Bristol myi Frazer Nash -omistuksensa pois. Aldingtoneja hiersi mm. se, että autojen merkkinä oli sovittu olevan Frazer-Nash-Bristol, mutta niistä tulikin yksinkertaisesti Bristoleja.[11] Samassa yhteydessä autoja valmistanut divisioona muutettiin Bristol Cars Ltd -yhtiöksi.

Uusi omistaja

Vuonna 1960 Britannian hallitus ajoi maan merkittävimmät lentokonevalmistajat yhteen ja ne muodostivat British Aircraft Corporation (BAC) yhtiön. (Josta myöhemmin muodostettiin British Aerospace (BAe), ja joka taasen oli omistamassa British Leylandin jäänteitä) Samalla kun lentokoneiden valmistusta ajettiin saman yhtiön alaisuuteen, niin tehtiin myös lentokonemoottoreiden suhteen. Vuonna 1956 Bristolin lentokonemoottoreiden valmistus oli siirretty Bristol Aero Engines -yhtiön alaisuuteen ja nyt tämä yhdistyi Armstrong Siddeley Motors Ltd:n kanssa. Nämä kaksi moottorivalmistajaa perustivat Bristol Siddeley Engines Ltd -yhtiön, johon kuuluivat myös Bristol Cars ja automerkki Armstrong Siddeley. Jälkimmäisen valmistus lopetettiin heinäkuussa 1960 ja saman vuoden syyskuussa Bristol Cars myytiin pois.

Uudeksi omistajaksi tuli George S.M. White, autotehtaan perustamisen takana ollut voimahahmo ja entinen johtaja. Hän jatkoi nytkin yhtiön johdossa ja oli sen hallituksen puheenjohtaja. White myi kuitenkin omistuksestaan 40% kilpa-ajaja Tony Crookille, joka oli ollut Bristolin johtava agentti. Nyt Crookista tuli Bristolin yksinomainen edustaja.[12]

Syyskuussa 1969, vain kuukausi ennen uuden Bristol 411:n paljastustilaisuutta, Sir George, joka hänestä oli tullut, joutui vakavaan onnettomuuteen Bristol 410 -autollaan. Auto kärsi vain pinnallisia vaurioita mutta Sir George sai vakavia vammoja.

Ajan kuluessa kävi ilmeisen selväksi, että hän ei koskaan enää tervehtyisi ainakaan täysipainoiseen työelämään. Niinpä Sir George päätti vuonna 1973 myydä omistamansa osake-enemmistön yhtiöstä Crookille. Nyt kun viimeinenkin side Whiten perheen kanssa oli katkaistu, British Aerospace vaati yhtiötä siirtämään tehtaansa pois Filtonin lentokenttäalueelta. Bristol Cars löysi uudet toimitilat Patchwayn pikkukaupungista, Bristolin lähistöltä. Pääkonttori sijoitettiin Kensingtonin High Streetin näyttelytilan yhteyteen ja Crook sukkuloi näiden kahden pisteen välillä Bristolin pienlentokoneella.

Crookin johtamana yhtiö valmisti kronologisesti kuusi eri mallia. Niiden nimet oli otettu Bristolin lentokoneteollisuuden menneisyydestä: Beaufighter, Blenheim, Britannia ja Brigand.

Erään aikakauden päätös

Helmikuussa 1997, tuolloin 77 vuoden iässä ollut Crook myi Bristol Carsista 50 prosentin osuuden brittiläiselle auto-entusiastille, miljonääri Toby Silvertonille, joka sai myös option täyteen omistusoikeuteen kauppaa seuranneen neljän vuoden kuluessa. Toby Silvertonin lähipiiristä voitaneen mainita sen verran, että hänen isänsä Arthur Silverton oli vuonna 1975 perustanut Overfinch-yhtiön, joka valmistaa Range Rovereista ylellisiä muunnoksia. Toby oli miljardööri Joe Lewisin vävy. Lewis taasen oli Bahamalla pääkonttoriaan pitäneen sijoitusyhtiö Tavistock Groupin perustaja ja pääinvestori. Tämä kolmikko liittyi kaupan myötä Bristolin hallitukseen.

Crook ja Toby Silverton tuottivat mallit Speedster, Bullet ja 411 Series 6. Vuonna 2002 Bristol Cars siirtyi kokonaisuudessaan Silvertonin ja Tavistock Groupin omistukseen. Silvertonista tuli nyt yhtiön hallituksen puheenjohtaja ja Crook jatkoi toimitusjohtajana. Tällä työjärjestyksellä he kehittivät kaksipaikkaisen V10-moottorisen mallin, joka sai Bristol Fighter -nimensä entisen Bristol Aeroplanen valmistaman I maailmansodan hävittäjäkoneen mukaan.[13]

Elokuussa 2007 Crook viimein luopui yhteydestään Bristol Cars:iin. Maaliskuussa 2011 annettiin ilmoitus, että Bristol Cars on otettu luotonantajien ja velkojien hallintaan. Mutta jo huhtikuussa 2011 pelastus saapui Frazer-Nash Research -yhtiön muodossa.[14][15]

Autot

Ensimmäinen Bristol-auto valmistui vuonna 1947. Se oli rakennettu BMW 327:n piirustusten perusteella, jotka tehdas oli saanut haltuunsa sodan jälkeen BMW:ltä.

Ensimmäinen neliovinen Bristol oli vuosina 1953–1957 valmistettu 405-malli. Siinä oli kuusisylinterinen 1971 cm³ moottori teholtaan 78 kW (107 hv). Bristol 405 -mallia valmistettiin noin 300 kappaletta.

Vuodesta 2004 lähtien tehdas on valmistanut pienessä mittakaavassa Bristol Fighter -superautoa, jossa on 8 litran Dodge Viperista peräisin oleva V10-moottori.

Ulkoiset linkit

• merkin viralliset sivut (englanniksi)

Lähteet

• Maailman autoklassikot, Karisto, 2010, sivu 58
• The Bristol Cars Story