Plymouth Barracuda mk2

Plymouth Barracuda
Valmistaja ja valmistusmaa	Plymouth, USA
Valmistusaika	1967–1969
Luokka
Kori	2-ovinen coupe avoauto
Suunnittelija	{{{suunnittelija}}}
Pohjalevy	{{{pohjalevy}}}
Moottori	R6, V8
Iskutilavuus
Teho	145–375 hv
Voimanvälitys	takaveto
Kiihtyvyys	5,6– s (0–96 km/h)
Huippunopeus	–189 km/h
Kulutus
CO2-päästöt	g/km
Hintaluokka
Edeltäjä
Seuraaja	Plymouth Barracuda mk3
Saman luokan autoja

Vuonna 1967 esitelty Plymouth Barracuda pohjautui edeltäjänsäkin tavoin tavalliseen Valiantiin, mutta edelliseen Barracudaan verrattuna akseliväliä kasvatettiin huomattavan paljon eli kaksi tuumaa, joten se oli nyt 108 tuumaa (247 cm). Kokonaispituudessakin kasvu todellakin näkyi, sillä sekin suureni peräti viidellä tuumalla. Barracuda-mallistossa ei enää tyydytty pelkkään fastback-versioon, vaan sen rinnalle otettiin myös hardtop coupe ja convertible-mallit. Alustarakenne oli edellisen kaltainen, eli etupäässä luotettiin vanhaan vääntösauvajousitukseen ja takana lehtijousiin. Kori oli tietysti itsekantavaa tyyppiä totuttuun tapaan. Barracudan koon suureneminen näkyi myös sen pyörissä, jotka olivat nyt 14-tuumaiset. Tässä vaiheessa autoilta vaadittiin erinäisiä turvallisuusvarusteita ja Barracudassakin otettiin käyttöön muun muassa kokoonpainuva törmäysenergiaa vaimentava ohjauspylväs sekä kaksipiiriset jarrut. Vuonna 1967 Barracudan perushinnat alkoivat hardtopin 2449 dollarista ja päättyivät convertiblen 2775 dollariin. Itse auto, sen markkinointi ja myös hinnoittelu olivat ilmeisesti onnistuneet, sillä Barracudaa valmistettiin vuonna 1967 yli 60000 kappaletta. Suuresta suosiosta johtuen suurempien muutosten tekeminen katsottiin turhaksi, joten Barracuda jatkoi likimain samanlaisena aina vuoteen 1970. Täysin ilman uudistuksia ei kuitenkaan siirrytty vuodesta toiseen, vaan vanhojen tapojen mukaisesti etusäleikkö joutui aina peukaloinnin kohteeksi ja samoin takavalot uusittiin mallivuodeksi 1969. Vuosikymmenen loppupuolella alkoivat viranomaiset kiinnittää huomiota yhä enemmän huomiota autojen saastepäästöihin ja niitä pyrittiin vähentämään lain voimalla. Tämä vaikutti myös Barracudaan, jonka moottorivalikoima muuttui tästä syystä. Vuonna 1968 273 kuutiotuumainen V8-moottori jätettiin kokonaan pois mallistosta, ja sen tilalle astui 318 kuutiotuumainen 230-hevosvoimainen versio. Seuraavaksi suurempi 340 kuutiotuumainen V8, josta suurehkon 10,5:1 puristussuhteen ja nelikurkkuisen kaasuttimen avulla houkuteltiin ulos 275 hevosvoimaa. Suurin moottori oli 383 kuutiotuumainen isolohkomoottori ja siitä saatu teho oli tässä vaiheessa tasan 300 hevosvoimaa. Vuonna 1968 Plymouth toimitti myös joitakin 426 cid Hemillä varustettuja Barracudia kiihdytyskilpailuihin ja suurin osa niistä meni Ronnie Soxin ja Buddy Martinin tehdastallille. Nämä Hemi-versiot oli rakennettu mahdollisimman kevyiksi eikä niissä ollut kuin juuri riittävä määrä varusteita kadulla liikennöintiä varten. Vuoden 1969 alkupuolella ainoat moottorivaihtoehdot olivat 340 -ja 383 kuutiotuumaiset moottorit, joista ensimmäinen kehitti 275 ja jälkimmäinen 330 hevosvoimaa. Näihin kahteen ei kuitenkaan tarvinnut tyytyä kovin pitkään, sillä myöhemmin samana vuonna tarjolle tuli järeä 440 kuutiotuumainen V8-moottori joka liikutti Barracudaa 375 hevosvoiman teholla. Barracudan ajo-ominaisuudet olivat jo ennenkin saaneet kiitosta osakseen, eivätkä ajo- ominaisuudet tässä uudessa mallistossa ainakaan olleet huonontuneet. Esimerkiksi englantilaisiin tunnetusti hyviin kilpailijoihin (Austin Healey, Triumph TR4) verrattuna Barracuda ei lainkaan hävennyt mm. kaarrekäyttäytymistään