TorqueFlite

TorqueFlite (kirjoitetaan usein myös muotoon Torqueflite) on Chrysler Corporationin valmistamien automaattivaihteistojen nimi ja myös rekisteröity tavaramerkki. Kolmeportainen TorqueFlite esiteltiin mallivuoden 1956 lopulla, kaksiportaisen PowerFliten seuraajaksi. 1990-luvulla TorqueFlite-nimi pudotettiin käytöstä, pelkän aakkosnumeerisen merkintätavan ollessa vallitseva käytäntö. Viimeisimmissä 8-portaisissa, ZF-perustaisissa pickup truckien vaihteistoissa, nimi on otettu uudelleen käyttöön.

Historiaa

Ensimmäisissä Torqueflite-automaateissa oli kolme vaihdetta eteenpäin sekä peruutusvaihde. Vältyssuhteet olivat I-vaihde: 2,45:1, II-vaihde: 1,45:1, III-vaihde: 1.00:1. Vaihteiden valinta tapahtui kojelaudan painonappikatkaisijoiden avulla. Painonapit käyttivät vaijereita, jotka ohjasivat vaihteiston venttiilikoneistoa. Painonappien järjestely vaihteli auton mallin ja valmistusvuoden mukaan. Järjestys oli R-N-D-2-1 joko ylhäältä alas pystyssä, vasemmalta oikealle vaakarivissä tai myötäpäivään, alkaen ylävasemmalta, jos napit oli asetettu kaarevaan järjestykseen.

"P" eli parkkilukko lisättiin toimintoihin alumiinikuoristen versioiden, standard-duty A-904:n vuonna 1960 ja heavy-duty A-727:n vuonna 1962, markkinoille tulon myötä. Painonappien viereen tuli erillinen vipu, joka "Park"-asentoon käännettäessä kytki vaihteiston vapaalle ja lukitsi vaihteiston ulostuloakselin pyörimisen estävän käpälän. Kun vipu käännettiin pois "Park"-asennosta, se samalla vapautti painonappien lukituksen ja haluttu vaihde voitiin kytkeä. Painonapit korvattiin perinteisellä rattiakselin putkeen yhdistetyllä- tai lattiavalitsimella Chryslerin mallivuoden 1965 autoihin. Lattiavalitsin oli tosin ollut jo edellisenä vuonna saatavilla joihinkin urheilullisiin malleihin.

Aivan kuten General Motorsin Hydramatic-vaihteistossa, Torqueflite kytkee päälle I-vaihteen, kun on valittu D tai II-vaihde. Jotkin tuon aikakauden automaattivaihteistot, kuten Ford tai Borg-Warner, kytkivät päälle II-vaihteen ja I-vaihde oli haluttaessa kytkettävä itse.

Vuonna 1962 lauhdutinputkilinjaan lisättiin läpivirtaussuodatin. Vuonna 1964 läpivirtaussuodatin ja öljypumpun imuputken sihti vaihdettiin moninverroin tehokkaampaan panelimalliseen suodattimeen. Tämän johdosta vaihteistoöljyn käyttöikä nostettiin 12 000:sta mailista (19 000 km) 50 000:een mailiin (80 000 km) ja öljypohjan tyhjennystulpasta luovuttiin.

Vuonna 1966 vaijerikäyttöiset vaihteiston ohjaus ja parkkilukon kytkentä vaihtuivat vipuvälitteiseen ohjaukseen. Vaihteiston valmistuskustannuksien karsimiseksi ja rakenteen yksinkertaistamiseksi, aiemmin kahdella öljypumpulla varustetun TorqueFliten taempi pumppu jätettiin pois, tämän johosta auton mäkistartti tai käynnistäminen työntämällä eivät enää oleet mahdollisia. Chryslerin insinöörit perustelivat muutosta autojen sähkö- ja polttoainejärjestelmien luotettavuuden parantumisella, jonka johdosta autoja ei enää tarvitse työntää käyntiin. Aikaisemmin eri valmistajien automaattivaihteistojen vaihdekaavio vaihteli merkeittäin ja malleittain. Tämän johdosta TorqueFlitessä oli turvatoimintona venttiili, jokä kytki vaihteiston vapaalle, jos peruutusvaihde kytkettiin auton liikkuessa eteenpäin yli kolmen mailin tuntinopeudella (5 km/h). Society of Automotive Engineersin (SAE) annettua standardin vaihdekaaviolle ja vaihteenvalitsimen turvalukituksen myötä, tämä venttiili jäi tarpeettomaksi ja poistettiin samoihin aikoihin.

Lähteet

http://www.allpar.com/mopar/torqueflite.html
http://www.allpar.com/mopar/transmissions/torqueflite-tom-hand.html