Ero sivun ”Studebaker Corporation” versioiden välillä
(→Henkilöautomallit) |
|||
| Rivi 24: | Rivi 24: | ||
=== Alkutaival === | === Alkutaival === | ||
| + | [[Tiedosto:1905StudebakerElectricAd1.jpg|right|thumb|250px|Mainos vuodelta 1905.]] | ||
[[Tiedosto:1908 Garford-Studebaker town car.jpg|right|thumb|250px|1908 Studebaker-Garford Model G [[Town car]]]] | [[Tiedosto:1908 Garford-Studebaker town car.jpg|right|thumb|250px|1908 Studebaker-Garford Model G [[Town car]]]] | ||
| Rivi 29: | Rivi 30: | ||
=== Garford === | === Garford === | ||
| + | [[Tiedosto:1912 Studebaker Bus.jpg|right|thumb|250px|1912 Studebaker-bussi]] | ||
| + | |||
Studebakerin ja Garfordin välisen sopimuksen mukaan auton [[alusta]] ja voimalinja koottiin Ohion Elyriassa Garfordin valmistamista komponenteista, jonka jälkeen ne toimitettiin Indianan South Bendiin koritettaviksi. Autot myytiin Studebaker-nimisinä, vasta myöhemmät ajoneuvoharrastajat ovat antaneet niille nimen [[Studebaker-Garford]]. Garford valmisti autoja myös omalla brändillään ja ne myytiin Studebakerin myymälöiden kautta. Vuoden 1910 tienoilla alustoja valmistui kuitenkin enemmän Garfordin omaan ajoneuvotuotantoon kuin Studebakerille, jonka johdosta Studebaker joutui vahvasti kehottamaan Garfordia noudattamaan yhteistyösopimuksen ehtoja. Garford palasi vastahankaisesti takaisin ruotuun, mutta yhtiöiden välinen luottamus oli mennyttä. Vuonna 1911 Studebakerin johtaja Fred Fish osti E-M-F-yhtiön moottori- ja alustatehtaan. Tämä merkitsi Studebakerin ja Garfordin yhteistyön päättymistä. | Studebakerin ja Garfordin välisen sopimuksen mukaan auton [[alusta]] ja voimalinja koottiin Ohion Elyriassa Garfordin valmistamista komponenteista, jonka jälkeen ne toimitettiin Indianan South Bendiin koritettaviksi. Autot myytiin Studebaker-nimisinä, vasta myöhemmät ajoneuvoharrastajat ovat antaneet niille nimen [[Studebaker-Garford]]. Garford valmisti autoja myös omalla brändillään ja ne myytiin Studebakerin myymälöiden kautta. Vuoden 1910 tienoilla alustoja valmistui kuitenkin enemmän Garfordin omaan ajoneuvotuotantoon kuin Studebakerille, jonka johdosta Studebaker joutui vahvasti kehottamaan Garfordia noudattamaan yhteistyösopimuksen ehtoja. Garford palasi vastahankaisesti takaisin ruotuun, mutta yhtiöiden välinen luottamus oli mennyttä. Vuonna 1911 Studebakerin johtaja Fred Fish osti E-M-F-yhtiön moottori- ja alustatehtaan. Tämä merkitsi Studebakerin ja Garfordin yhteistyön päättymistä. | ||
| − | Garford jatkoi vielä omien autojensa valmistamista, mutta ilman jakeluverkostoa se ei saanut toimintaa taloudellisesti kannattavaksi. Vuonna 1913 [[John North Willys]] osti Garfordin ja | + | Garford jatkoi vielä omien autojensa valmistamista, mutta ilman jakeluverkostoa se ei saanut toimintaa taloudellisesti kannattavaksi. Vuonna 1913 [[John North Willys]] osti Garfordin ja sulautti sen [[Willys|Willys-Overland]] -yhtiöön. |
| + | |||
| + | === E-M-F === | ||
| + | |||
| + | Syyskuussa 1908 Studebaker solmi detroitilaisen ''E-M-F Companyn'' kanssa sopimuksen, joka oli luonteeltaan paljon yksinkertaisempi kuin Garfordin kanssa tehty yhteistyösopimus. Sen mukaisesti E-M-F valmistaisi autot omalla nimellään omissa tehtaissaan, ja niiden myynti tapahtuisi Studebakerin edustustojen kautta.[https://books.google.fi/books?id=iO9HAAAAIAAJ&printsec=frontcover&redir_esc=y#v=onepage&q&f=false] | ||
| + | |||
| + | E-M-F-autojen laatu oli kuitenkin ala-arvoisen surkea ja pilkkakirveet väittivätkin auton nimen olevan mm. anagrammi sanoista ''Every Morning Fix-it'' (Joka aamu, korjaa se). E-M-F:n ongelmat johtuivat pitkälti sen omistajien, Byron F. "Barney" Everittin, Walter E. Flandersin ja William E. Metzgerin välisestä valtataistelusta. Lopulta, vuoden 1909 puolivälissä, Everitt ja Metzger lähtivät yhtiöstä, perustaakseen uuden liiketoimen. Myös Flanders irtisanoutui yhtiöstä ja liittyi yhteen entisten kumppaniensa kanssa vuonna 1912. Everittin ja Metzgerin perustama [[Metzger Motor Car Co]] oli vaikeuksissa, eikä sen nimen muuttaminen [[Flanders Motor Company]]ksi pelastanut tilanetta, vaan kolmikon yhtiö kaatui.[https://books.google.fi/books?id=D8ba9eB6DK0C&printsec=frontcover&redir_esc=y] | ||
| + | |||
| + | Studebakerin johtaja Fred Fish oli vuonna 1908 ostanut itselleen yhden kolmasosan E-M-F:n osakkeista ja vuonna 1910 hän osti loput pankkiiri J. P. Morganilta. Lisäksi hän osti E-M-F:n tehtaat, jotka sijaitsivat Detroitissa, sekä Detroitjoen toisella puolen, Ontarion Walkervillessa, Kanadassa. E-M-F:n Detroitin tehdas sijaitsi [[Milwaukee Junction]] -nimisellä alueella ja korttelin päässä siitä sijaitsi Fordin entinen [[Ford Piquette Avenue Plant|Piquette Avenuen tehdas]], jonka Studebaker osti tammikuussa 1911. Siitä tehtiin ''Studebaker Plant 10'', ja se oli käytössä vuoteen 1933 asti.[http://www.nps.gov/nhl/find/statelists/mi/FordPiquette.pdf] | ||
== Teollisuuden hintasota ja talouden romahdus == | == Teollisuuden hintasota ja talouden romahdus == | ||
Versio 24. elokuuta 2016 kello 21.44
| Studebaker Corporation | |
|---|---|
| Yrityksen perustuspaikka | |
| Toiminnassa | 1852 – 1967 |
| Yhtiön kohtalo | Autojen valmistus lopetettu kannattamattomana v. 1967. Konsernin muut toiminnot fuusioitu eri yhtiöiden kanssa. Nimi Studebaker katoaa USA:n business-kartalta v. 1979, lukuunottamatta Studebaker-Worthington Leasing Corp. -rahoitusyhtiötä. |
Studebaker [stjuːdəbeɪkər] oli amerikkalainen vankkureiden ja autojen valmistaja, jonka kotipaikka oli Indianan South Bendissä.
Sisällysluettelo
Yleistä
Studebaker-yhtiön perustaneiden veljesten esivanhemmat olivat toimineet vankkureiden valmistuksen parissa jo 1700-luvun lopussa. Veljeksistä yksi, John Mohler, valmisti Kaliforniassa kottikärryjä ja hän vaurastui vuoden 1849 Kalifornian kultaryntäyksen seurauksena. Studebakerin veljeksistä kaksi, Henry ja Clement toimivat South Bendissä metallinvalajina ja seppinä, valmistaen ja myyden vankkureiden metalliosia. Tätä tarkoitusta varten he perustivat yhtiön vuonna 1852. Yhtiön toiminta laajeni pian kokonaisten vankkureiden, ja vuonna 1857 myös kevyempien vaunujen valmistukseen. Vuonna 1868 John M. palasi Kaliforniasta ja liittyi mukaan businekseen. Kaikki toiminnot koottiin Studebaker Brothers Manufacturing Company -nimisen yhtiön alle. Studebaker sai armeijalta suuria tilauksia, lisäksi yhtiön kasvu liittyy länteen suuntautuneen uudisasutuksen ja maanviljelyn leviämiseen. Vuonna 1874 yhtiön tuotelinjaan kuuluivat lähestulkoon kaikki hevosvetoiset vaunutyypit, raskaista vankkureista 12 hengen postivaunuihin ja kevyistä kaksipyöräisistä rattaista ylellisiin vaunuihin. Studebaker pystyi hyvällä syyllä kutsumaan itseään maailman suurimmaksi vaunutaloksi. Ainakin se kuului maailman suurimpien valmistajien kärkikaartiin.[1][2]
Studebaker lähti mukaan automotive-businekseen vuonna 1902 sähköautoilla. Vuonna 1904 valmistui ensimmäinen bensiinikäyttöinen auto. Autojen valmistus tapahtui Studebaker Automobile Company -nimisen yhtiön alla. Vuodesta 1909 lähtien Studebakerin autodivisioona oli läheisessä yhteistyössä detroitilaisen E-M-F Company -autotehtaan kanssa, samoin vuoteen 1911 asti Ohion Elyriassa sijainneen ajoneuvoteollisuuden komponenttivalmistaja Garford Companyn kanssa. Ensimmäiset Studebakerin täysin itsenäisesti valmistamat bensiinimoottoriset autot tulivat markkinoille elokuussa 1912. Seuranneiden 50 vuoden aikana yhtiön valmistamat autot olivat tunnettuja laadustaan ja luotettavuudestaan.[3] Vuosia kestäneiden talousvaikeuksien jälkeen yhtiö fuusioitui vuonna 1954 luksusautoja valmistaneen Packardin kanssa ja ne muodostivat yhtiön nimeltä Studebaker-Packard Corporation. Studebakerin ongelmat olivat kuitenkin pahempia kuin Packardin johdon oli annettu ymmärtää. Vuonna 1962 Packardin nimi pyyhittiin pois ja yhtiön nimeksi tuli yksinkertaisesti Studebaker Corporation. South Bendin autotehdas lopetti toimintansa joulukuun 20. päivänä vuonna 1963 ja Studebakerin viimeinen auto rullasi yhtiön Hamiltonin tehtaalta Kanadassa maaliskuun 16. päivänä vuonna 1966.[4][5]
Studebakerin autot vuosina 1897 – 1911
Alkutaival
Studebakerin viisi veljestä kuolivat vuosien 1887 ja 1917 välisenä aikana, mutta heidän poikansa tai vävynsä nousivat vuorostaan yhtiön johtajistoon. Eräs tärkeimmistä Studebakerin historiaan vaikuttaneista henkilöista oli John M. Studebakerin vävy Fred Fish, joka jo vuonna 1895 kiirehti "todellisen hevosettoman vaunun" (a practical horseless carriage) kehittämistä. Kun Fish nimitettiin konsernin toimeenpanevan komitean puheenjohtajaksi vuonna 1897, hän pani alulle moottorivoimalla liikkuvan ajoneuvon suunnittelutyöt. Haisevan, meluisan ja epävarman polttomoottoritekniikan sijaan Studebakerilla kallistuttiin sähkövoimalla liikkuvien autojen suuntaan. Yhtiö valmisti omia Studebaker Electric -ajoneuvojaan vuodesta 1902 vuoteen 1911. Tähän ajanjaksoon osuu myös Studebakerin solmimat sopimukset korien valmistamisesta ja autojen jakelusta kahden bensiinimoottorisia autoja valmistaneen yhtiön, ohiolaisen Garfordin ja detroitilaisen Everitt-Metzger-Flanders (E-M-F) Companyn kanssa. Studebaker aloitti polttomoottorikäyttöisten autojen valmistamisen Garfordin komponenteista vuonna 1904.
Garford
Studebakerin ja Garfordin välisen sopimuksen mukaan auton alusta ja voimalinja koottiin Ohion Elyriassa Garfordin valmistamista komponenteista, jonka jälkeen ne toimitettiin Indianan South Bendiin koritettaviksi. Autot myytiin Studebaker-nimisinä, vasta myöhemmät ajoneuvoharrastajat ovat antaneet niille nimen Studebaker-Garford. Garford valmisti autoja myös omalla brändillään ja ne myytiin Studebakerin myymälöiden kautta. Vuoden 1910 tienoilla alustoja valmistui kuitenkin enemmän Garfordin omaan ajoneuvotuotantoon kuin Studebakerille, jonka johdosta Studebaker joutui vahvasti kehottamaan Garfordia noudattamaan yhteistyösopimuksen ehtoja. Garford palasi vastahankaisesti takaisin ruotuun, mutta yhtiöiden välinen luottamus oli mennyttä. Vuonna 1911 Studebakerin johtaja Fred Fish osti E-M-F-yhtiön moottori- ja alustatehtaan. Tämä merkitsi Studebakerin ja Garfordin yhteistyön päättymistä.
Garford jatkoi vielä omien autojensa valmistamista, mutta ilman jakeluverkostoa se ei saanut toimintaa taloudellisesti kannattavaksi. Vuonna 1913 John North Willys osti Garfordin ja sulautti sen Willys-Overland -yhtiöön.
E-M-F
Syyskuussa 1908 Studebaker solmi detroitilaisen E-M-F Companyn kanssa sopimuksen, joka oli luonteeltaan paljon yksinkertaisempi kuin Garfordin kanssa tehty yhteistyösopimus. Sen mukaisesti E-M-F valmistaisi autot omalla nimellään omissa tehtaissaan, ja niiden myynti tapahtuisi Studebakerin edustustojen kautta.[6]
E-M-F-autojen laatu oli kuitenkin ala-arvoisen surkea ja pilkkakirveet väittivätkin auton nimen olevan mm. anagrammi sanoista Every Morning Fix-it (Joka aamu, korjaa se). E-M-F:n ongelmat johtuivat pitkälti sen omistajien, Byron F. "Barney" Everittin, Walter E. Flandersin ja William E. Metzgerin välisestä valtataistelusta. Lopulta, vuoden 1909 puolivälissä, Everitt ja Metzger lähtivät yhtiöstä, perustaakseen uuden liiketoimen. Myös Flanders irtisanoutui yhtiöstä ja liittyi yhteen entisten kumppaniensa kanssa vuonna 1912. Everittin ja Metzgerin perustama Metzger Motor Car Co oli vaikeuksissa, eikä sen nimen muuttaminen Flanders Motor Companyksi pelastanut tilanetta, vaan kolmikon yhtiö kaatui.[7]
Studebakerin johtaja Fred Fish oli vuonna 1908 ostanut itselleen yhden kolmasosan E-M-F:n osakkeista ja vuonna 1910 hän osti loput pankkiiri J. P. Morganilta. Lisäksi hän osti E-M-F:n tehtaat, jotka sijaitsivat Detroitissa, sekä Detroitjoen toisella puolen, Ontarion Walkervillessa, Kanadassa. E-M-F:n Detroitin tehdas sijaitsi Milwaukee Junction -nimisellä alueella ja korttelin päässä siitä sijaitsi Fordin entinen Piquette Avenuen tehdas, jonka Studebaker osti tammikuussa 1911. Siitä tehtiin Studebaker Plant 10, ja se oli käytössä vuoteen 1933 asti.[8]
Teollisuuden hintasota ja talouden romahdus
Viimeiset valmistuneet mallit
Vuonna 1959 esitelty Studebaker Lark oli menestys ja mallia myytiin runsaasti kotimaassaan. Sen ansiosta autotehdas teki ensimmäisen kerran voitollisen tilivuoden viiteen vuoteen. Larkin etuna oli sopiva kokoluokka. Kilpailijoiden luotua compact-luokkaan omat mallinsa Larkin myynti aleni.
Vuonna 1963 Studebakerin valmistus siirrettiin kokonaan Kanadaan. Studebakerin Yhdysvaltain tehdas oli valmistanut autojen moottorit itse, mutta Kanadan tehdas ei moottoreita valmistanut, vaan se hankki moottorinsa GM:ltä (R6 194 cid ja V8 283 cid). Vielä 1965 Studebaker valmisti Kanadassa lähes 20 000 yksilöä, mikä oli kuitenkin varsin vähän Pohjois-Amerikan isoilla automarkkinoilla. 1966 loppui autojen valmistus Kanadan tehtaallakin.
Henkilöautomallit
- Studebaker Electric (1902-1912)
- Studebaker Big Six (1918-1927)
- Studebaker Special Six (1918-1927)
- Studebaker Light Six (1918-1927)
- Studebaker Light Four (1918-1920)
- Studebaker President (1927-42) (1955-58)
- Studebaker Dictator (1928-37)
- Studebaker Champion (1939-58)
- Studebaker Land Cruiser (1947-54)
- Studebaker Scotsman (1957-58)
- Studebaker Commander (1928-35) (1937-58) (1964-66)
- Studebaker Conestoga (1954-55)
- Studebaker Speedster (1955)
- Hawk sarja:
- Studebaker Golden Hawk (1956-58)
- Studebaker Silver Hawk (1957-59)
- Studebaker Sky Hawk (1956)
- Studebaker Flight Hawk (1956)
- Studebaker Power Hawk (1956)
- Studebaker Hawk (1957-63)
- Studebaker Gran Turismo Hawk (1962-64)
- Studebaker Lark (1959-1966)
- Studebaker Lark I (1959)
- Studebaker Lark VI (1961)
- Studebaker Wagonaire (1963-66)
- Studebaker Avanti (1963-64)
Kuorma-automallit
- Studebaker Coupe Express (1937-1939)
- Studebaker US6 (1941-45)
- Studebaker M16 (1946)
- Studebaker M29 Weasel (1942-45)
- Studebaker Transtar (1959-1963)
- Studebaker Champ (1960-1964)
Seuraaja
Yhtiön seuraajana voidaan pitää Avanti Motor Corporationia, joka jatkoi 60-luvulla vain erikoisen näköisen Avanti-mallin tuotantoa Studebakerin mentyä konkurssiin. Nykyään tämä yhtiö valmistaa edelleen Avanti-mallia ja sen lisäksi SUV-tyyppisiä autoja Studebaker -nimellä.
Aiheesta muualla
Lähteet
- Clymer, Floyd. Treasury of Early American Automobiles, 1877–1925 (New York: Bonanza Books, 1950)
