Mini

Mini
Valmistaja ja valmistusmaa	BMC, BMH BLMC British Leyland BL Cars Ltd Austin Rover Group Rover Group UK, Englanti Australia Belgia Chile Uusi-Seelanti Etelä-Afrikka Portugali Espanja Jugoslavia Malesia
Valmistusaika	1959 – 2000
Luokka	Kaupunkiauto
Kori	2-ovinen sedan 2-ovinen farmari 3-ovinen pakettiauto 2-ovinen lava-auto
Moottori	R4
Iskutilavuus	850–1275 cm3
Teho	33–76 hv (bhp)
Voimanvälitys	Etuveto
Kiihtyvyys
Huippunopeus
Hintaluokka
Edeltäjä
Seuraaja	MINI (BMW)
Saman luokan autoja	Sunbeam 900 Honda N600 Autobianchi A112 Fiat 127 Citroën 2CV Škoda S100/110 Fiat 600

Tämä artikkeli käsittelee vuodesta 1959 vuoteen 2000 valmistettua Miniä. BMW:n vuonna 2001 esittelemä malli, ks. MINI (BMW).

Mini on mallinimi pienelle autolle, jota valmistettiin vuodesta 1959 vuoteen 2000. Miniä on markkinoitu javalmistettu monella eri merkillä: Austin, Morris, Innocenti, BMC ja MG Rover. Alkuun auton nimenä oli Austin Seven ja Morris 850, varsinainen Mini-nimi tuli käyttöön vasta vuodesta 1961 alkaen.

Yleistä

Mini oli vallankumouksellinen ja erikoinen pieni auto, jonka suunnitteli British Motor Corporation:ssa (BMC) työskentelevä Sir Alec Issigonis (1906–1988).

Mini suunniteltiin projektiksi ADO15 (Amalgamated Design Office). Ensimmäiset mallit markkinoitiin nimillä Austin Seven (usein kirjoitettu SE7EN) ja Morris Mini-Minor. Kunnes 1962 ne ilmestyivät nimillä Austin 850 ja Morris 850 Pohjois-Amerikassa ja Ranskassa.

Issigonissin ystävä John Cooper (Cooper Car Company:n omistaja ja Formula 1 mestari vuosilta 1959 ja 1960) näki pienen auton potentiaalin, ja muutaman kokeilun ja testin jälkeen, miehet valmistivat yhteistyönä ketterän, taloudellisen ja halvan auton. Austin Mini Cooper ja Morris Mini Cooper julkistettiin vuonna 1962.

Alkuperäinen 848 cm³ kone kasvatettiin Morris Mini-Minor:ssa 997 cm³:een, joka nosti hevosvoimat 34 hv:sta 55 hv:aan (25:stä 41 kW:iin). Autossa oli racing-henkinen moottori, tupla SU kaasuttimet ja levyjarrut. 997 cm³ kone korvattiin myöhemmin lyhyempi-iskuisella 998 cm³ koneella vuonna 1964. Kun Cooper-mallin valmistus lopetettiin vuonna 1967, oli näitä pikkuautoja myyty 12,274 kpl kansalle. Tehokkaampi malli Mini Cooper, kirjaimella "S", julkaistiin vuonna 1963. Koneena 1071 cm³ moottori, suuremmat levyjarrut. 4,030 Cooper S:ää valmistettiin mallin päivitykseen elokuuhun 1964 mennessä. Cooper valmisti myös kaksi mallia erityisesti rata-ajoon: 970- ja 1275-kuutioiset.

Päivitetyt 998 cm³ ja 1275 cm³ mallit kehitettiin Mk. II korityypin julkaisun jälkeen vuonna 1967. 998 cm³ mallin valmistus lopetettiin vuonna 1969, yli 55000 myydyn auton jälkeen.

Kaikissa aikaisemmissa Mineissä oli perinteinen nelisylinterinen vesijäähdytetty moottori, mutta se erosi aikaisemmista automalleista poikittaisella moottorilla ja moottoriöljyllä voidellulla vaihdelaatikolla. Kaikki tämä oli etuvetoiselle autolle elegantti tekniikan keksintö, joka aikaansa edellä. Tämä kompakti kone mahdollisti sisätilojen laajenemisen eteenpäin luoden yllättävän tilavan sisustan autolle joka oli muuten niin pieni. Melkein kaikki pienet etuvetoiset autot vuodesta 1970 eteenpäin ovat ottaneet mallia Ministä. Pitääkseen kustannukset pieninä korin saumat hitsattiin ulkopuolelle. Ensimmäisissä Mineissä oli epätavallinen jousitus joka käytti kumisia kartioita perinteisten jousien sijaan, tästä johtui kova ja töyssyinen kyyti. Tämä jäykkyys ja 10-tuumaiset renkaat joka nurkassa, antoivat Minille sen kuuluisan mikroautotyyppisen ohjauksen. Jousitus korvattiin myöhemmissä malleissa kaasujousilla vuonna 1964. Uusi jousitus tuotti pehmeämmän kyydin, mutta myös lisäsi painoa ja valmistuskustannuksia, myöhemmin alkuperäinen kumijousitus tuli takaisin.

1970-luvun alussa, British Leyland -yhtiön omistuksessa, Minille tehtiin face-lift. Uudelleen muotoiltu, hieman neliskanttisempi ja modernimpi versio sai nimen Mini Clubman. Uusi malli nimeltään 1275 GT oli tarkoitettu vanhan Mini Cooper S:n tilalle. Uudet mallit eivät kuitenkaan myyneet erityisen hyvin, joten British Leyland jatkoi 60-luvun klassikkomallien valmistusta.

Vuonna 1971, Mini Cooperin mallia valmisti Italiassa Innocenti ja Espanjassa Authi (Automoviles de Turismo Hispano-Ingleses), jotka alkoivat valmistamaan malleja Innocenti Mini Cooper 1300 ja Authi Mini Cooper 1300.

70-luvun lopussa Innocenti esitteli Innocenti 90 ja 120 mallit, Bertone-suunnitellut hatchbackit pohjautuivat Miniin. Bertone loi myös lähes Mini Cooper S:ää tehoiltaan vastaavan mallin kastettuna nimellä Innocenti de Tomaso, jossa oli 1275 moottori.

Huhuja Minin valmistuksen lopettamisesta tuli esille 80-luvulla, kun uusi malli Austin Metro julkaistiin. Mini rupesi menettämään suosiotaan ulkomailla. Etelä-Afrikan, Australian ja Uuden-Seelannin valmistus lopetettiin näihin aikoihin.

Läpi 80-luvun brittimarkkinoilla oli monia Minin "erikoismalleja", mikä muutti auton massamarkkinoilta muoti-ikoniksi. Auto oli vieläkin suositumpi Japanissa, missä siitä luotiin retro-makee ikoni, ja auto inspiroikin monia imitaattoreita Japanin automarkkinoilla.

Uusi Mini Cooper uudelleenjulkaistiin vuosina 1990-1991, hieman tehottomampina kuin 60-luvun Cooperit. Se osoittautui niin suosituksi että uuden Cooper valmistus meni tuotantoon 1991 vuoden lopussa. Vuodesta 1992, Cooperit oli varustettu 1275 cm³ ruisku-moottorilla, ja 1997 monipiste ruiskumoottori esiteltiin, mukana myös keulassa oleva jäähdytin ja muutamia turvallisuusparannuksia.

Vuonna 1994 Bernd Pischetsrieder, Issigonissin sisaren tyttären poika, työskenteli BMW:n alaisena, joka osti Rover Group -yhtiön, johon kuului Mini, ja asensi turvatyynyn saavuttaakseen European lakisäädökset. Vuoteen 2000 mennessä Rover teki vieläkin pahoja tappioita, ja BMW päätti hajottaa yhtiön: MG ja Rover menivät Phoenix:lle, ja Land Rover meni Ford:lle. BMW piti Mini-brandin ja aloitti uuden, teknisesti täysin vanhasta autosta eroavan Minin valmistuksen.

Alkuperäisen Minin valmistus kesti suurimpien kilpailijoiden uhat, Volkswagen kuplan, Citroën 2CV, ja Metro:n, ainakin Euroopassa. Viimeinen Mini rullasi tehtaan linjalta lokakuussa 2000, kun kokonaiset 5,3 miljoonaa autoa oli valmistettu.

BMC-Minit (ADO15)

Mk I (1959 – 1967)

Pääartikkeli: Mini Mk I

BMC:n pääjohtaja Leonard Lord teki heinäkuussa 1958 päätöksen Minin ottamisesta tuotantoon ja ensimmäiset autot rullasivat BMC:n Longbridgen tehtaan linjalta 4. päivä huhtikuuta vuonna 1959. Ensimmäisten Minien ennakkojulkaisu autotoimittajille tapahtui elokuun 18. ja 19. päivinä ja malli esiteltiin yleisölle 26. elokuuta 1959.

Mallin kauppaniminä oli alkuun Austin Seven (kirjoitusasuna saattaa olla myös SE7EN) sekä Morris Mini-Minor. Vuoteen 1962 asti käytettiin nimiä Austin 850 ja Morris 850, tämän jälkeen autosta tuli Austin Mini ja Morris Mini.

Mk II (1967 – 1970)

Pääartikkeli: Mini Mk II

Mini Mk II esiteltiin yleisölle vuoden 1967 British International Motor Showssa. Näkyvimpiä muutoksia olivat uusi jäähdyttimen säleikkö, isommat takavalot sekä aiempaa suurikokoisempi takalasi.

British Leyland- ja Rover-Minit (ADO20)

Mk III (1969 – 1976)

Pääartikkeli: Mini Mk III

Mini Mk III oli saanut osakseen niin paljon muutoksia, että se oli jo suunnitteluvaiheessa saanut koodin ADO20. Mk III:n kanssa samaan aikaan markkinoilee tulleella Mini Clubmanilla on sama koodi. Näkyvin muutos oli ovien ulkopuolisten saranoiden piilottaminen. Käyttömukavuutta paranettiin vaihtamalla liu'utettavat ovien lasit veivivikäyttöisiksi. Takapakkia taasen otettiin vuonna 1971, vaihtamalla vuodesta 1964 lähtien käytössä ollut Hydrolastic-jousitus takaisin kumikartiojousitukseksi. British Leylandin myötä nimet Austin ja Morris jätettiin pois vuonna 1969 ja Ministä tehtiin oma merkkinsä.

Rekisteröinti

Miniä rekisteröitiin Suomessa seuraavasti:

Vuosi	1977	1978	1979	1980	1981	1984
Määrä (kpl)	372	345	310	119	0	1

V. 1970 rekisteröitiin Suomessa yli 1000 Miniä.