Panhard
Panhard oli vuosina 1890-1967 valmistettu ranskalainen automerkki. Autotehtaan perustivat René Panhard ja Émile Levassor vuonna 1887 nimellä Panhard et Levassor. Ensimmäisissä autoissa oli Daimlerin moottori ja takaveto, moottorin sijaitessa edessä - tämä vetotapa yleistyi myöhemmin useimpiin autoihin.
Vuoden 1891 Panhard et Levassor Système Panhard oli monessa suhteessa hyvin edistyksellinen auto. Siinä oli kuitenkin vielä vipuohjaus ja iso vesisäiliö toimi jäähdyttimenä.
1890-luvulla Panhard myi autoja 3500 frangin hintaan. Panhard otti jäähdyttimen käyttöön vuonna 1897.
Vuonna 1947 insinööri Jean-Albert Gregoire rakensi prototyypin, josta myöhemmin kehitettiin Panhard Dyna X. Siinä oli etuveto, alumiinikori ja ilmajäähdytteinen B2-moottori. Moottoria suurennettiin 610 cm³:stä 745 cm³:iin, jolloin sen teho oli 35 hv (25,7 kW). Dyna Z-mallin (Dyna 54) suunnitteli St. Cyrin ilmailukorkeakoulu.
Panhardin valmistamia pikkuautoja toisen maailmansodan jälkeen olivat Panhard Dyna X (1948-1954), Panhard Dyna Z (1954-1959), Panhard PL 17 (1959-1965) ja Panhard 24 (1964-1967). Panhard Dynan vuosimyynti oli yli 30 000 autoa 1950-luvun lopulla, mutta se ei riittänyt pikkuautoluokassa. Panhard Dynassa oli aluksi itsekantava alumiinikori, mutta kustannussyistä tehdas hylkäsi alumiinin ja alkoi 1957 valmistaa halvempia teräskoreja. Vuonna 1958 Panhard valmisti vain 4 % Ranskan henkilöautoista eli 35 000 autoa, joten Panhard oli suhteellisen harvinainen automerkki.
Vuonna 1965 Citroën osti Panhard-tehtaan koko henkilöautotuotannon ja lopetti Panhard-autojen valmistuksen vuonna 1967. Vuodesta 1968 lähtien Panhard-tehdas on valmistanut vain sotilasajoneuvoja.
Suomessa myytiin 1950-luvulta vuoteen 1962 noin 1200 Panhardia. Vuonna 1962 henkilöautojen tuonti vapautui, mutta samalla säädetty autojen tuontivero nosti Panhard-autojen hinnan niin korkeaksi, että Panhardin maahantuonti Suomeen loppui 1963 alussa.
Lähteet
- Nick Georgano, Auto 1880-1920-luvulla, Gummerus 1991, sivut 17-18
- Suuri Autokirja, suomentanut Jussi Juurikkala, 1985
