Teijo

Teijo
Yrityksen perustusmaa ja paikka	Suomi, {{{perustuspaikka}}}
Tuotannon aloitus	1974
Autokonserni
Vuotuinen valmistusmäärä
Sijainti Suomen rekisteröintitilastossa
Suomen maahantuoja
Suosituin malli

Teijo on vuosina 1974-1976 valmistettu lavapakettiauto. Teijoa valmisti Volkswagenin maahantuoja Wihuri Teijon tehtaalla Perniössä. Auto nimettiin perniöläisen kylän mukaan. Perniön tehtaalla oli kokemusta raskaiden perävaunujen valmistuksesta sekä linja-autojen alustojen kokoonpanosta. Teijon esikuvana oli VW:n EA 489 -malli.

Autojen valmistusta yhtiö oli jo aikaisemmin harjoitellut kasaamalla n. 50 kpl Volkswagen Kuplia Heinolassa. Teijossa oli voimanlähteenä Volkswagen Kuplan 1600-kuutioinen bokserimoottori ja auto oli etuvetoinen. Moottori oli etuakselin etupuolella. Etuvetoisen Teijon voimansiirtolaitteet ja pyörien navat tulivat Volkswagenilta. Tästä oli hyötynä myös VW:n huoltoverkoston sopiminen Teijon huoltamiseen. Lava ja lasikuiturakenteinen ohjaamo valmistettiin kotimaassa.

Kori

Teijon kantavuus oli 1500 kiloa. Jousitus oli kovahko. Ohjaus oli riittävän kevyt. Kääntösäde oli melko iso. Ohjaamon viimeistely sai kiitosta, mutta lämmityslaite oli heikko.

Varustelu sisälsi vain välttämättömät varusteet. Mittaristossa oli vain nopeusmittari, loput oli korvattu varoitusvaloilla, jopa polttoainemittarikin.

Mallit

Teijon malleja oli kaksi, Teijo 24 ja Teijo 30. Nimi tulee akselivälin perusteella 2420 mm (Teijo 24) ja 3000 mm (Teijo 30). Lisäksi oli 30:n erikoismalli 40. Kehittynein malli oli Teijo 40, joka oli 30:n alustalle rakennettu roskien keräilyauto. Siinä oli kippilava, työvalot ja maalatut pölykapselit. 40-mallin sai ainoana mallina kaksivärisenä. 40:n apumiehen istuimen paikalla oli jätesäkkiteline. Malli osoittautui käytännölliseksi.

Ominaisuudet

1600-kuutioinen ilmajäähdytteinen nelisylinterinen bokserimoottori oli hieman alitehoinen (33 kW, 45 hv), joten suorituskyky oli heikko, esimerkiksi huippunopeus oli vain 93 km/t. B4-moottorin iskutilavuus on 1584 cm³.

Etuvetoisuus paransi ajo-ominaisuuksia esimerkiksi maastoajossa, Teijo kulki maastossa lähes yhtä hyvin kuin nelivetoiset autot erään puolustusvoimien edustajan mukaan. Erään asiakkaan mielestä etuvetoinen Teijo oli hyvä talviauto, joka kulki talvella 1976-77 Salon seudun lumisia ja mutkaisia teitä sujuvasti ja jopa kesärenkain.

Ostajat

Kaikki Teijon 24- ja 30-mallit olivat tummansinisiä, muita värivaihtoehtoja ei ollut. Poikkeuksena olivat valtion laitoksille myydyt yksilöt, jotka maalattiin laitoksen tunnusväreihin. Tielaitos (TVL) sai keltaisia ja puolustusvoimat vihreitä Teijoja, kummallekin parisenkymmentä yksilöä. Armeijan Teijot kestivät melko hyvin.

Teijoja vietiin esimerkiksi Alankomaihin (puolisenkymmentä) ja Sambiaan (20, ilmeisesti kehitysapuna). Sveitsiläisen välikäden kautta länsisaharalainen kapinaliike Polisario hankki 12 Teijoa.

Valmiiden autojen lisäksi myös Teijon osia myytiin: Teijon runkoja vietiin Egyptiin 100-200 kappaletta.

Kilpailija dumppasi hintaa

Toyota Hiacen avolavamallin hinta oli suunnilleen sama kuin Teijon, noin 15 000 markkaa. Insinööri Seppo Hahma epäilee Toyotan hinnan pudotetun tarkoituksella Teijon tasolle, jotta kilpailija saataisiin markkinoilta. Epäilyä tukee Toyota Hiacen raju hinnannousu (30 %) heti Teijon valmistuksen loputtua.

Heikkouksia

Muitakin syitä Teijon epäonnistumiseen oli. Malleja oli vain yksi, avolavapakettiauto, jonka osuus pakettiautoista oli vain kymmenen prosenttia. Dieselversio puuttui. Teijon ongelmina mainittiin myös huono viimeistely, alimitoitetut jarrut ja ohjaamon puutteellinen äänieristys. Tehdas kuitenkin korjasi heikkouksia, esimerkiksi viimeisessä tuotantoversiossa äänieristys saatiin kelvolliseksi.

Yleisin vakava ongelma oli vaihteiston kuluminen. Koska vaihteisto oli suunniteltu vain Teijoa varten, varaosien saanti oli hankalaa, vaikka yhteisiä osia oli VW:n kanssa. Peruutusvaihde särkyi yleensä ensimmäisenä.

Valmistus

Teijoja valmistui Perniössä 1974-76 noin 200 kappaletta, Hahman mukaan 212 yksilöä. Lisäksi oli pari prototyyppiä.

Lähteet

• Mobilisti 3/1997, s. 40-43 ja 77