Ero sivun ”George B. Selden” versioiden välillä
| Rivi 39: | Rivi 39: | ||
Selden myi patentin EVC:lle 4.11.1899. Yhtiö ei tarvinnut patenttia tuotantoonsa, mutta omistajat näkivät sen keinona voittaa EVC:n omat taloudelliset ongelmat ja pystyä myöhemmin hallitsemaan automarkkinoita. Patentistaan Selden sai 10 000 dollarin kertamaksun, 15 dollarin rojaltiosuuden jokaisesta lisenssioikeuden alla valmistetusta ajoneuvosta, kuitenkin vähintään 5000 dollaria vuodessa. Hän oli käytettävissä myös konsulttina. | Selden myi patentin EVC:lle 4.11.1899. Yhtiö ei tarvinnut patenttia tuotantoonsa, mutta omistajat näkivät sen keinona voittaa EVC:n omat taloudelliset ongelmat ja pystyä myöhemmin hallitsemaan automarkkinoita. Patentistaan Selden sai 10 000 dollarin kertamaksun, 15 dollarin rojaltiosuuden jokaisesta lisenssioikeuden alla valmistetusta ajoneuvosta, kuitenkin vähintään 5000 dollaria vuodessa. Hän oli käytettävissä myös konsulttina. | ||
| − | Selden ansaitsi patenttimonopolinsa rojalteina useita satoja tuhansia dollareita. Se oli huomattava omaisuus, mutta vähän verrattuna voittoihin, joita | + | Selden ansaitsi patenttimonopolinsa rojalteina useita satoja tuhansia dollareita. Se oli huomattava omaisuus, mutta vähän verrattuna voittoihin, joita Electric Vehicle Company sai. Pelkästään [[General Motors]] maksoi 1 miljoonan Yhdysvaltain dollarin lisenssimaksut vuonna 1909, [[Ford]]ia vastaan annetun ensimmäisen oikeusasteen tuomion jälkeen. |
| + | |||
| + | === Association of Licensed Automobile Manufacturers === | ||
| + | [[Tiedosto:George B Selden ajamassa autollaan 1905.jpg|right|thumb|250px|George B. Selden (hattu päässä) ajamassa Road Enginellä patenttioikeudenkäynnin yhteydessä. Kuva on otettu vuonna 1906 ja auto valmistettu ehkä vuotta aiemmin. Hänen matkustajansa on autovalmistaja ja -kauppias ''Partridge Wyckoff'', taustalla asianajajia ja ALAM:n edustajia. Selden-Ford-oikeudenkäynti oli yksi ensimmäisistä, joissa molemmat osapuolet pyrkivät tietoisesti vaikuttamaan yleiseen mielipiteeseen.]] | ||
| + | |||
| + | Vuoteen 1900 mennessä autonvalmistajien määrä oli kasvanut erittäin nopeasti ja Electric Vehicle Company nosti useita oikeusjuttuja riippumattomia autonvalmistajia vastaan. Tärkein kohde oli [[Alexander Winton]] ja hänen [[Winton|Winton Motor Carriage Companynsa]]. Alun perin vuonna 1896 perustettu Winton Company oli vuoteen 1900 tultaessa suurin autojen valmistaja Yhdysvalloissa. Seldenin näkemys oli, että kun EVC saa taklattua alan suurimman valmistajan, pienemmät toimijat eivät enää uskalla olla maksamatta rojalteja. | ||
| + | |||
| + | Vuoteen 1902 mennessä tapaus oli vielä ratkaisematta ja Winton harkitsi sovintoa. Vastauksena hänen ahdinkoonsa muut itsenäiset autonvalmistajat muodostivat ryhmän nimeltä ''Manufacturers Mutual Association'', puhaltamaan uutta elämää Wintonin oikeudelliseen puolustukseen. Järjestö perustettiin [[Packard]]in [[Henry B. Joy]]n ja [[Oldsmobile|Oldsin]] [[Frederic L. Smith]]in aloitteesta. MMA vaati paljon alhaisempia rojaltimaksuja ja laillisten oikeuksien ja lisenssioikeuksien kontrollin siirtämistä sen alaisuuteen. Muutoin järjestön jäsenet tukisivat Wintonin jo hiipuvaa oikeudellista rahastoa. | ||
| + | |||
| + | Vuonna 1903 MMA muutti nmensä virallisesti muotoon [[Association of Licensed Automobile Manufacturers]] ("Lisensoitujen autonvalmistajien liitto"), samalla kun se oli varmistanut Electric Vehicle Companylta itselleen suotuisat oikeudet. Vain muutama kuukausi organisaation muodostamisen jälkeen Wintonista tuli ALAM:n jäsen ja hänen yritystään vastaan nostetusta kanteesta luovuttiin. | ||
| + | |||
| + | ALAM sai määräysvallan koko autoteollisuudessa, kuitenkin sen jäsenille suhteellisen alhaisin kustannuksin. Organisaatio sai 1,25 prosentin rojaltin kaikista valmistetuista autoista, josta puolet meni suoraan ALAM:n laki- ja toimintarahastoihin. ALAM-jäsenyyttä ja Selden-lisenssiä koskevat hakemukset hyväsyttiin ainoastaan viisijäsenisen johtokunnan yksimielisellä päätöksellä. Tämä järjestelmä jätti ALAM:n jäsenille rojaltien maksamisesta aihetuneet kulut huomattavasti pienemmiksi kuin Selden-patentin kokeilemisesta tuomioistuimissa aiheutuvat kustannukset. Lisäksi se antoi järjestön nykyisille jäsenille mahdollisuuden sulkea pois ja riitauttaa luvattomat kilpailijat. George Selden toimi ALAM:n neuvonantajana. | ||
| + | |||
| + | ALAM:n poissulkemispolitiikka oli viime kädessä sen tuho. Tuleva [[Ford Motor Company]] pääomitettiin vuonna 1903 ja [[Henry Ford]] yritti välittömästi varmistaa Selden-lisenssin. Hänet evättiin virallisesti aiempien liiketoiminnan epäonnistumisten vuoksi ([[Detroit Automobile Company]] ja [[Henry Ford Company]]), mutta myös ALAM:n protektionistisen ilmapiirin vuoksi. Oldsin Frederic Smith oli johtokunnan jäsen joka kiivaimmin vastusti Fordin pääsyä ALAM:iin: Syynä tähän oli, että hänellä oli myös eniten menetettävää, koska hänen yhtiöllään oli hallussaan suurin osa Detroitin massatuotettujen autojen markkinoista. | ||
| + | |||
| + | 22. lokakuuta 1903 ALAM nosti kanteen Ford Motor Companya vastaan, josta seurasi vuosia kestänyt oikeustaistelu. ALAM käynnisti samalla kampanjan, jossa uhattiin haastaa Fordin autoja ostaneet oikeuteen.<ref>{{Verkkoviite | Tekijä = | Osoite = https://www.newspapers.com/clip/74060543/sues-user-of-unlicensed-auto/| Nimeke = Sues User of Unlicensed Auto| Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisija = New York Tribune| Julkaisu = | Julkaisupaikka = | Ajankohta = 6.11.1903| archiveurl = | archivedate = | Lainaus = | Viitattu = 25.12.2021}}</ref> 15. syyskuuta 1909 oikeus antoi päätöksen Selden-patentin legitiimiydestä.<ref>{{Verkkoviite | Tekijä = | Osoite = https://www.newspapers.com/clip/74058586/selden-wins-big-suit-his-patents-upheld/| Nimeke = Selden Wins Big Suit: His Patents Upheld| Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisija = New York Tribune| Julkaisu = | Julkaisupaikka = | Ajankohta = 16.9.1909| archiveurl = | archivedate = | Lainaus = | Viitattu = 25.12.2021}}</ref><ref>{{Verkkoviite | Tekijä = | Osoite = https://www.newspapers.com/clip/74078518/mr-seldens-victory/| Nimeke = Mr. Selden's Victory| Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisija = Democrat and Chronicle| Julkaisu = | Julkaisupaikka = | Ajankohta = 17.9.1909| archiveurl = | archivedate = | Lainaus = | Viitattu = 25.12.2021}}</ref> Hovioikeus kumosi tuomion myöhemmin ja antoi tuomionsa Fordin hyväksi tammikuussa 1911.<ref>{{Verkkoviite | Tekijä = | Osoite = https://www.newspapers.com/clip/74058820/selden-patent-is-void-independent-auto/| Nimeke = Selden Patent Is Void: Independent Auto Manufacturers Win Sweeping Legal Victory| Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisija = The Baltimore Sun| Julkaisu = | Julkaisupaikka = | Ajankohta = 10.1.1911| archiveurl = | archivedate = | Lainaus = | Viitattu = 25.12.2021}}</ref> ALAM päätti olla kiistämättä päätöstä. | ||
== Lähteet == | == Lähteet == | ||
Versio 5. helmikuuta 2022 kello 19.36
George Baldwin Selden (14. syyskuuta 1846 – 17. tammikuuta 1922) oli amerikkalainen lakimies ja innovaattori, jolle myönnettiin auton patentti USA:ssa vuonna 1895.
Sisällysluettelo
Henkilöhistoria
George Selden opiskeli lyhyesti Rochesterin yliopistossa New Yorkissa, ennen kuin lopetti sen kesken ja värväytyi Unionin armeijan kuudenteen ratsuväkirykmenttiin. Tämä ei ollut hänen isänsä mieleen. Tuomari Henry R. Selden, joka oli merkittävä republikaanien asianajaja, veteli joistakin naruista ja onnistui vapauttamaan Georgen sitoumuksestaan ja ilmoittautumaan Yaleen. George ei pärjännyt oikeustieteen opinnoissaan Yalessa hyvin, hän viihtyi mieluummin Sheffield scientific schoolin tarjoamissa teknisissä tutkimuksissa. George kuitenkin onnistui läpäisemään opintonsa ja vuonna 1871 hän sai lakimiehen oikeudet New Yorkin osavaltiossa ja liittyi isänsä asianajotoimistoon. Pian sen jälkeen hän meni naimisiin Clara Drake Woodruffin kanssa. Perheellä oli neljä lasta. Tekniikkaa kohtaan kokemansa mielenkinnon pohjalta Selden jatkoi harrastelijana tai puoliammattimaisena innovaattorina. Selde asui perheensä kanssa 1870-luvun loppuun saakka hänen vanhempiensa talossa, jonka kellarityöpajassa hän suunnitteli muun muassa kirjoituskoneen ja koneen tynnyrirenkaiden valmistukseen.
Vuonna 1878 hän avasi oman asianajotoimiston. Asiakkaidensa joukossa oli valokuvauksen pioneeri George Eastman, joka oli vielä tuolloin tuntematon ja jota hän edusti patenttiasioissa. Eastman työskenteli samassa rakennuksessa, jossa Selden oli vuokrannut toimistonsa.
Selden-patentti
Selden Road Engine
Selden esitteli rumpurengaskonettaan vuoden 1876 maailmannäyttelyssä Philadelphiassa. Siellä hän tutustui George Braytonin uuteen kaasumoottoriin. Alkuperäinen 1800-luvun Brayton-moottori on kaksitahtimoottori, jossa ympäröivä ilma vedetään mäntäkompressoriin, jossa se puristetaan. Paineilma kulkee sitten sekoituskammion läpi, jossa siihen lisätään polttoainetta. Paineistettu ilma- ja polttoaineseos sytytetään paisuntasylinterissä, jolloin energia vapautuu ja työntää männän liikkeeseen. Brayton-moottori ei vaadi sytytystulppia ja se on yksi dieselmoottorin edeltäjistä.[1]
Vuonna 1877, 12 vuotta ennen kuin Karl Benzille tai Gottlieb Daimlerille myönnettiin keisarillinen patentti, Selden alkoi suunnitella maantieajoneuvoa. Seldenin työllä Braytonin moottorin parantamiseksi oli merkittävä vaikutus polttomoottorin kehittämiseen. Hän onnistui tekemään moottorista kevyemmän ja yksinkertaisemman. Joulukuussa 1877 hän vei suunnitelmansa Frank Clementin konepajalle New Yorkin Rochesteriin. Toukokuussa 1878 moottori oli käynnissä, vaikkakaan ei tyydyttävästi. 172,4 kg:n (380 paunaa) ppainoinen kolmisylinterinen moottori tuotti tehoa noin tuotti 2 hevosvoimaa (1,4 kW). Seldenillä oli nyt polttomoottori, joka oli tarpeeksi kevyt maantieajoneuvolle, mutta täydellinen ajoneuvo rakennettiin vasta vuosia patentin myöntämisen jälkeen. Ilman jatkuvilla muutoksilla itse aiheuttamaansa patentin viivästymistä, Seldonin Road engine olisi ollut maailman ensimmäinen maantieauto.
Selden-patentin merkitys
8. toukokuuta 1879 Selden haki patenttia ajoneuvolleen. Hakemus viittaa "parannettuun", "turvalliseen, yksinkertaiseen ja halpaan maantie-lokomotiiviin, joka on kevyt, helposti hallittava ja riittävän voimakas tavallisen kaltevuuden voittamiseksi". Se sisältää kolmisivuisen teknisen kuvauksen Selden Road Enginestä (jota kutsutaan joskus Road Wagoniksi), rakennesuunnitelmista ja valokuvia erityisesti valmistetusta pienoismallista. Hakemuksen ja suunnitelmat allekirjoittivat Selden ja kaksi todistajaa, W.M. Rebasz Jr. (suunnittelija Seldenin puolesta) ja hänen toimistonsa naapuri George Eastman. Malli, jonka mitat ovat 19,05×16,51×27,94 cm, on tallella, mutta sitä pidettiin pitkään kadonneena.[2]
Patenttihakemus sisältää kuusi hyvin yleisesti muotoiltua kuvausta komponenteista, joista yksikään ei yksinään ollut aidosti uusi. Patentin teho ei siis ollut itse melko käyttökelvoton ajoneuvo eikä sen osat, joista suurin osa oli tuolloin periaatteessa tiedossa. Asianajaja Selden onnistui saamaan patenttiviraston tunnustamaan tämän tunnettujen komponenttien yhdistelmän omaksi saavutuksekseen ja antamaan "yhdistelmäpatentin". Näin ollen patenttivirasto katsoi merkityksettömäksi, oliko moottori asennettu eteen (kuten Seldenissä), keskelle vai taakse, oliko ajoneuvossa kolme tai neljä pyörää ja miten ajoneuvoa käytettiin tai ohjattiin (pl. sähkö- ja höyryajoneuvot). Käyttöenergian tyyppi painotettiin siten korkeammalle kuin komponenttien tai kokonaisten autojen väliset erot.
Selden arveli, että ajan myötä moottoriajoneuvojen markkinat kehittyisivät. Jotta patentilla olisi mahdollisimman suuri vaikutus, hän lykkäsi toistuvasti patenttinsa voimaantuloa. Näin tehdessään hän käytti hyväkseen sitä, että tuolloin hakemuksen myöhempi käsittely oli mahdollista määräämättömäksi ajaksi ja että hakemuksen jättämisen määräaikaa jatkettiin kahdella vuodella kunkin muutoksen osalta. Huhtikuussa 1895 patenttivirasto asetti tiukemmat säännökset voimaan. Lisäviivästykset olisivat saattaneet johtaa patenttihakemuksen hylkäämiseen, ja Selden antoi nyt asian edetä. Patentti myönnettiin 28. toukokuuta 1895; Se tuli lainvoimaiseksi maksujen maksamisen myötä, mikä kuitenkin tapahtui vasta lokakuun puolivälissä 1895. Patentti numero 549 160 myönnettiin lopulta 5. marraskuuta 1895.
Historiallinen konteksti
Myöskään teknisen kehityksen vuoksi Seldenin ei olisi kannattanut odottaa kauempaa. Vuonna 1887 Springfieldissä (Ohio) sijainnut Foos Gas Engine Company oli aloittanut polttomoottoreiden valmistuksen kiinteisiin sovelluksiin ja sitä seurasivat Sintz Gas Engine Company (Springfield, Ohio) ja Brennan Motor Manufacturing Company (Syracuse, New York). Vuonna 1886, melkein vuosikymmen Seldenin patenttihakemuksen jälkeen, Karl Benz sai Saksan keisarikunnassa samanlaisen patentin bensiinikäyttöiselle autolle.
Ensimmäiset toiminnalliset poltto- ja erityisesti bensiinimoottorilla varustetut autot rakennettiin myös hieman myöhemmin Yhdysvalloissa; vuonna 1893 Charles ja Frank Duryea ja vuonna 1894 Elwood Haynes. Vuonna 1896 Charles Brady King, Ransom Eli Olds ja Henry Ford esittelivät ensimmäiset autonsa. Sanomalehti Chicago Times-Herald oli ajan hermolla ja organisoi hevosettomien ajoneuvojen kilpailun marraskuulle 1895. Vaikka autoja oli alussa vain kourallinen, noin 100 toiveikasta suunnittelijaa osoitti tarpeeksi kiinnostusta rekisteröidä ajoneuvonsa.
Ranskassa oli jätetty vastaavanlaisia patenttihakemuksia jo aikaisemmin, esimerkiksi Étienne Lenoir vuonna 1859 ja Édouard Delamare-Deboutteville vuonna 1860. Vaikka Selden oli aloittanut Road Enginen rakentamisen vuonna 1877, hän ei saanut sitä valmiiksi patenttinsa voimassaoloaikana.
Electric Vehicle Company
Patentin voimassoloaika oli 1800-luvun lopun Yhdysvalloissa 17 vuotta, joten se olisi voimassa vuoteen 1912. Hakemuksen mukaisen laitteen valmistaminen kuitenkin ylitti Seldenin taloudelliset resurssit ja hän alkoi etsiä ostajaa patentille. Ainoa kiinnostunut taho oli Connecticutin Hartfordissa sijainnut Electric Vehicle Company (EVC). Yhtiö oli perustettu vuonna 1896 valmistamaan ja operoimaan sähkökäyttöisiä takseja. Vuosi perustamisensa jälkeen EVC:n osti konsortio, jota johtivat suurliikemiehet William C. Whitney (1841-1904), Thomas F. Ryan (1851-1928) ja Anthony N. Brady (1841-1913). He olivat monopolisteja, jotka olivat jo investoineet raitiovaunujärjestelmiin useissa kaupungeissa ja yrittivät nyt hallita taksitoimintaa Yhdysvaltain suurissa kaupungeissa. Lehdistössä ryhmä sai sähkötaksien lyijyakkujen johdosta nimen Lead Trust tai Lead Cab Trust. Myöhemmin mukana oli myös Albert A. Pope (1843-1909), joka American Bicycle Companyllaan (ABC) hallitsi USA:n polkupyörämarkkinoita. Vaikka EVC valmisti tuolloin lähes puolet kaikista hevosettomista ajoneuvoista Yhdysvalloissa, se jäi selvästi tavoitteestaan saada markkinoille 2000 taksia vuodessa. Monopoli epäonnistui osin konsortion sisäisten ristiriitojen takia, mutta myös ostajien vieroksuessa raskaita ajoneuvoja, joilla oli pieni toimintasäde. Huonosti vetänyt myynti ajoi EVC:n taloudellisiin vaikeuksiin.[3]
Pope Manufacturing Company oli aloittanut sähköautojen valmistamisen vuonna 1897 ja vuonna 1899 yhtiön tuotanto oli 500 autoa vuodessa. Kyseisenä vuonna sähköautoja valmistanut yksikkö irrotettiin erilleen polttomoottoriajoneuvoja valmistaneesta yksiköstä ja siitä muodostettiin itsenäinen yhtiö Columbia Automobile Company. Vuoden 1899 lopulla EVC osti Columbian, ilmeisenä ajatuksena parantaa myyntiä uuden merkin avulla. Näin ei kuitenkaan käynyt.[4]
Selden myi patentin EVC:lle 4.11.1899. Yhtiö ei tarvinnut patenttia tuotantoonsa, mutta omistajat näkivät sen keinona voittaa EVC:n omat taloudelliset ongelmat ja pystyä myöhemmin hallitsemaan automarkkinoita. Patentistaan Selden sai 10 000 dollarin kertamaksun, 15 dollarin rojaltiosuuden jokaisesta lisenssioikeuden alla valmistetusta ajoneuvosta, kuitenkin vähintään 5000 dollaria vuodessa. Hän oli käytettävissä myös konsulttina.
Selden ansaitsi patenttimonopolinsa rojalteina useita satoja tuhansia dollareita. Se oli huomattava omaisuus, mutta vähän verrattuna voittoihin, joita Electric Vehicle Company sai. Pelkästään General Motors maksoi 1 miljoonan Yhdysvaltain dollarin lisenssimaksut vuonna 1909, Fordia vastaan annetun ensimmäisen oikeusasteen tuomion jälkeen.
Association of Licensed Automobile Manufacturers
Vuoteen 1900 mennessä autonvalmistajien määrä oli kasvanut erittäin nopeasti ja Electric Vehicle Company nosti useita oikeusjuttuja riippumattomia autonvalmistajia vastaan. Tärkein kohde oli Alexander Winton ja hänen Winton Motor Carriage Companynsa. Alun perin vuonna 1896 perustettu Winton Company oli vuoteen 1900 tultaessa suurin autojen valmistaja Yhdysvalloissa. Seldenin näkemys oli, että kun EVC saa taklattua alan suurimman valmistajan, pienemmät toimijat eivät enää uskalla olla maksamatta rojalteja.
Vuoteen 1902 mennessä tapaus oli vielä ratkaisematta ja Winton harkitsi sovintoa. Vastauksena hänen ahdinkoonsa muut itsenäiset autonvalmistajat muodostivat ryhmän nimeltä Manufacturers Mutual Association, puhaltamaan uutta elämää Wintonin oikeudelliseen puolustukseen. Järjestö perustettiin Packardin Henry B. Joyn ja Oldsin Frederic L. Smithin aloitteesta. MMA vaati paljon alhaisempia rojaltimaksuja ja laillisten oikeuksien ja lisenssioikeuksien kontrollin siirtämistä sen alaisuuteen. Muutoin järjestön jäsenet tukisivat Wintonin jo hiipuvaa oikeudellista rahastoa.
Vuonna 1903 MMA muutti nmensä virallisesti muotoon Association of Licensed Automobile Manufacturers ("Lisensoitujen autonvalmistajien liitto"), samalla kun se oli varmistanut Electric Vehicle Companylta itselleen suotuisat oikeudet. Vain muutama kuukausi organisaation muodostamisen jälkeen Wintonista tuli ALAM:n jäsen ja hänen yritystään vastaan nostetusta kanteesta luovuttiin.
ALAM sai määräysvallan koko autoteollisuudessa, kuitenkin sen jäsenille suhteellisen alhaisin kustannuksin. Organisaatio sai 1,25 prosentin rojaltin kaikista valmistetuista autoista, josta puolet meni suoraan ALAM:n laki- ja toimintarahastoihin. ALAM-jäsenyyttä ja Selden-lisenssiä koskevat hakemukset hyväsyttiin ainoastaan viisijäsenisen johtokunnan yksimielisellä päätöksellä. Tämä järjestelmä jätti ALAM:n jäsenille rojaltien maksamisesta aihetuneet kulut huomattavasti pienemmiksi kuin Selden-patentin kokeilemisesta tuomioistuimissa aiheutuvat kustannukset. Lisäksi se antoi järjestön nykyisille jäsenille mahdollisuuden sulkea pois ja riitauttaa luvattomat kilpailijat. George Selden toimi ALAM:n neuvonantajana.
ALAM:n poissulkemispolitiikka oli viime kädessä sen tuho. Tuleva Ford Motor Company pääomitettiin vuonna 1903 ja Henry Ford yritti välittömästi varmistaa Selden-lisenssin. Hänet evättiin virallisesti aiempien liiketoiminnan epäonnistumisten vuoksi (Detroit Automobile Company ja Henry Ford Company), mutta myös ALAM:n protektionistisen ilmapiirin vuoksi. Oldsin Frederic Smith oli johtokunnan jäsen joka kiivaimmin vastusti Fordin pääsyä ALAM:iin: Syynä tähän oli, että hänellä oli myös eniten menetettävää, koska hänen yhtiöllään oli hallussaan suurin osa Detroitin massatuotettujen autojen markkinoista.
22. lokakuuta 1903 ALAM nosti kanteen Ford Motor Companya vastaan, josta seurasi vuosia kestänyt oikeustaistelu. ALAM käynnisti samalla kampanjan, jossa uhattiin haastaa Fordin autoja ostaneet oikeuteen.[5] 15. syyskuuta 1909 oikeus antoi päätöksen Selden-patentin legitiimiydestä.[6][7] Hovioikeus kumosi tuomion myöhemmin ja antoi tuomionsa Fordin hyväksi tammikuussa 1911.[8] ALAM päätti olla kiistämättä päätöstä.
Lähteet
- James J. Flink: The Automobile Age, The MIT Press, 1990, ISBN 9780262560559
- William Greenleaf: Monopoly on Wheels: Henry Ford and the Selden Automobile Patent, Great Lakes Books / Wayne State University Press, ISBN 9780814335123
- ↑ Clas von Bell: Historian havinaa: Meille tutun öljyn ja sen hyödyntämisen hämmästyttävää historiaa – Autotoday, 7. joulukuu 2020. Viitattu: 29. tammikuu 2022.
- ↑ Selden Automobile Patent Model, 1879 – National Museum of American History, Viitattu: 29. tammikuu 2022.
- ↑ I Invented the Automobile: The Bitter War over the Selden Patent – kcstudio.com, Viitattu: 5. helmikuu 2022.
- ↑ The Columbia Cars Are Born – kcstudio.com, Viitattu: 5. helmikuu 2022.
- ↑ Sues User of Unlicensed Auto – New York Tribune, 6. marraskuu 1903. Viitattu: 25. joulukuu 2021.
- ↑ Selden Wins Big Suit: His Patents Upheld – New York Tribune, 16. syyskuu 1909. Viitattu: 25. joulukuu 2021.
- ↑ Mr. Selden's Victory – Democrat and Chronicle, 17. syyskuu 1909. Viitattu: 25. joulukuu 2021.
- ↑ Selden Patent Is Void: Independent Auto Manufacturers Win Sweeping Legal Victory – The Baltimore Sun, 10. tammikuu 1911. Viitattu: 25. joulukuu 2021.
