Darracq

Automobiles Darracq S.A.
Yrityksen perustusmaa	Suresnes,
Tuotannon aloitus	1896
Yhtiön kohtalo	Myyty A.Darracq & Co Ltd:lle v. 1913
Tuotannon lopetus	Merkki kuollut v. 1935
Avainhenkilöt	Alexandre Darracq

Automobiles Darracq S.A. oli ranskalainen moottoriajoneuvojen valmistaja, jonka Alexandre Darracq perusti vuonna 1896, myytyään Gladiator-polkupyörätehtaansa. Vuodesta 1905 lähtien yhtiö perusti haaroja Britanniaan, Espanjaan ja Italiaan sekä laajensi toimintaansa autojen ja lentokoneiden moottoreiden valmistukseen. Vuonna 1920 brittiläisestä haarasta tuli Sunbeam-Talbot-Darracq -yhtiön ('STD Motors') suurin osakkeenomistaja. Kun yhtiö myytin vuonna 1935 Rootes Groupille, Darracq lakkasi merkkinä olemasta ja siitä tuli badge-engineered Sunbeam.

1890-luku - Alku

Myytyään polkupyöriä valmistaneen Gladiator-yhtiönsä Adolphe Clémentille, Darracq pysti voittonsa turvin perustamaan Pariisin esikaupunki Suresnes'een uuden tehtaan. Uusi tehdas aloitti toimintansa valmistamalla Millet-merkkisiä moottoripyöriä, joiden omintakeinen piirre oli takapyörän keskiölle asennettu viisisylinterinen pyörivä tähtimoottori. Pian yhtiö esitteli sähkövoimalla liikkuvan, hevosettoman brougham-vaunun ja vuonna 1898 Léon Bolléen suunnitteleman voiturette-kolmipyörän. Tämä ajoneuvo ei kuitenkaan ollut Darracqille kaupallinen menestys, ohjausjärjestelmä oli ongelmallinen, viisiportainen, hihnavetoinen voimansiirto ei myöskään tominut ongelmitta ja kuumaputkisytytys teki moottorista karkeatoimisen. Darrcq ei tosin ollut ongelmineen yksin, samat murheet vaivasivat kaikkia hevosettomien ajoneuvojen valmistajia, etenkin niitä, jotka valmistivat polttomoottorin avulla liikkuvia ajoneuvoja.

1900-luku

Darracq 6,5 HP 1901

Vuonna 1900 yhtiö valmisti ensimmäisen, omaa suunnittelua olevan polttomoottorikäyttöisen autonsa. Voiture legére-tyyppisen auton (riisuttu malli, usein kilpa-auto, joka kokonsa perusteella sijoittuu voituretten ja "oikean" auton väliin) suunnitteli yhtiön tekninen johtaja Paul Ribeyrolles. Voimanlähteenä siinä oli 6,5-hevosvoimainen, 785 cm³:n 1-sylinterinen moottori, voimansiirto tapahtui akselivedolla, vaihteisto oli kolmeportainen ja aikaudelle epätyypillisesti vaihteenvalitsin oli sijoitettu rattiakselille. Tästä mallista tuli Darracqin ensimmäinen menestys. Vuonna 1902 Darracq solmi saksalaisen Adam Opel AG:n kanssa yhteistyösopimuksen, jonka perusteella Saksassa alettiin valmistaa Opel Darracq -nimellä autoja joissa oli Darracqin alusta ja kaksisylinterinen moottori ja Opelin valmistama kori.

Automobiles Darracq vaurastui niin, että vuonna 1903 ostajille voitiin tarjota neljää erilaista mallia: 1,1-litrainen yksisylinterinen, 1,3- ja 1,9-litraiset kaksisylinteriset ja 3,8-litrainen nelisylinterinen. Vuonna 1904 yhtiö siirtyi autojensa alustarakenteessa prässätyn teräksen käyttöön, aiemmin runko oli ollut sandwich-rakenteinen, jossa kahden puupalkin välissä oli jäykisteenä teräspeltilevy. Uutena mallina esiteltiin 15 HP, jonka runko oli täysin teräspellistä prässätty, voimanlähteenä autossa oli 3,0-litran nelisylinterinen moottori. Mallista muodostui myyntimenestys, jonka avulla yhtiö sai haltuunsa Ranskan silloisista ajoneuvomarkkinoista kymmenen prosentin osuuden.

Britannia, Italia, Espanja

Vuonna 1902 brittiläinen liikemieskonsortio perusti Lontooseen rekisteröidyn A. Darracq and Co. Ltd. -nimisen yhtiön, jonka toimitusjohtajaksi nimitettiin Alexandre Darracq. Vuonna 1905 ranskalainen Darracq laajensi toimintaansa Britanniaan, perustamalla A. Darracq Company (1905) Ltd -nimisen yhtiön, joka otti haltuunsa pari vuotta vanhemman, lähes samannimisen yhtiön.

Darracqin flat-twin -lentokonemoottori

Vuonna 1906 yhtiö laajensi toimintaansa Italiaan, perustamalla Società Italiana Automobili Darracq (S.I.A.D.) -nimisen yhtiön. Darracqin lisenssien haltijana Italiassa toimi milanolainen aatelismies Cavaliere Ugo Stella. Yhtiön kaupallinen toiminta ei ollut kuitenkaan odotetunlaista, joten Darracq irtisanoi sen vuonna 1910. Uudeksi yhteistyökumppaniksi löytyi samana vuonna perustettu yhtiö Anonima Lombarda Fabbrica Automobili (A.L.F.A.). Yhteistyö päättyi vuonna 1914, kun ALFA:n pääomistajaksi ja johtajaksi noussut Nicola Romeo siirsi painopisteen sotatarviketuotantoon. Myöhemmin yhtiöstä muotoutui Alfa Romeo Automobiles S.p.A..

Vuonna 1907 Darracq muodosti Espanjan Vitoriaan Sociedad Anonima Espanola de Automoviles Darracq -nimisen yhtiön.

Höyrybussit

Yritys valmistaa Leon Serpollet'n suunnitelemia höyrykonekäyttöisiä busseja ei ollut menestyksekäs; niitä saatiin kaupaksi kaksikymmentä kappaletta, joka oli investointeihin nähden liian vähän ja tuotannosta luovuttiin.

Ilmailu

Vuoden 1907 tienoilla Alexandre Darracq, muiden aikansa moottorimiesten tavoin, kiinnostui ilmailusta. Hänen yhtiönsä alkoi vuonna 1909 valmistaa kevyitä lentokonemoottoreita, joita käyttivät mm. Louis Blériot ja Alberto Santos-Dumont.

1910-luku

Halkileikkaus Darracqin käyttämästä Henriod-rotaatioventtiilijärjestelmästä.

Alexandre Darracqin perusajatus vuonna 1898, oli ollut valmistaa edullisen hintaisia mutta riittävän laadukkaita ajoneuvoja, ajatus jonka mm. Henry Ford omaksui ja toteutti T-mallissaan. Tätä perusajatusta seuraten yhtiö esitteli vuonna 1911 edullisen 14-16 PS -mallinsa. Yhtiön perustajan, Alexandre Darracqin vaatimuksesta auton moottoriksi valittiin sveitsiläisen insinöörin ja autonvalmistajan Charles-Edouard Henriod'n suunnittelema rotaatioventtiilimoottori, joka osoittautui ominaisuuksiltaan alimitoitetuksi ja vikaherkäksi, kuumuus ja huono voitelu aiheuttivat mm. venttiilien juuttumista. Italialainen autovalmistaja Itala käytti myös rotaatioventtiileillä toteutettua Avalve-venttiilikoneistoa, mutta tämän koneiston suunnitellut Alberto Balloco oli paneutunut paremmin etenkin lämmönsiirtoon ja voiteluun ja järjestelmä oli muutoinkin parempi, mm. täysin erilaisen rakenteensa ansiosta. Darracqin käyttämän konfiguraation ongelmat aiheuttivat yhtiön tuotteiden maineelle kovan kolauksen ja tämän johdosta Alexadre Darracq irtisanoutui yhtiön johdosta.

Vuonna 1912 Darracq S.A:n osakepääoma myytiin Darracq A. & Co. (1905) Ltd:lle ja yhtiöön rekrytoitiin yorkshireläinen insinööri Owen Clegg, joka yhtiökaupan myötä muutti Pariisiin, pystyäkseen tehokkaammin toimimaan yhtiön pääsunnittelijan toimessaan. Cleggin ansiolistaan kuului varmatoimisen auton maineen saaneen Rover 12:n suunnittelu, ja tätä tietotaitoa hän hyödynsi myös Darracqin uuden mallin suunnitelmissa. Yhtiön Suresnes'n tehdas kalustettiin uuden mallin massatuotantoa varten, tehdas oli eräs Euroopan ensimmäisistä autoja liukuhihnatyönä valmistaneista laitoksista. Clegg-Darracq 16 HP sai rinnalleen yhtä varmatoimisen, 2,1-litraisen 12 HP:n ja pian yhtiön tuotanto oli 60 autoa viikossa; vuonna 1914 12 000 miestä rullasi linjalta 14 autoa päivässä.

I maailmansota

Darracq type V14 16 HP torpédo

I maailmansodan aikana Darracq valmisti erilaisia sotatarvikkeita, kuten ammuksia, aseita ja lentokoneita.

Sodan jälkeen

Niin pian kuin Suresnes'n tehtaalla saatiin sotatuotanto ajetttua alas ja tehdas kalustettua sotaa edeltäneillä työkoneilla, laitoksella palattiin takaisin autojen valmistukseen. Vuoden 1919 lokakuussa pidettyyn Pariisin autonäyttelyyn mennessä, sotaa edeltänyt 14 HP "Type V", oli palannut tuotantoon nelisylinterisellä, 2940 cm³:n moottorilla varustettuna. Valmistajan suurin uutinen Pariisissa oli kuitenkin 4584 cm³ V8-moottorilla varustetun 24 HP "Type A:n" esittely. Owen Clegg oli saanut tämänkin mallin suunnitelmat valmiiksi jo vuonna 1913, mutta Ranskan sotatoimet olivat viivästyttäneet sen valmistuksen aloittamista vuoteen 1919. "Type A:n" ominaisuuksiin kuului neljä vaihdetta eteenpäin ja vuodesta 1920 lähtien nelipyöräjarrut. Innovatiivisuudestaan huolimatta auto ei käynyt kaupaksi kovin hyvin. Tuote ei ollut huono, ajankohta ja yleinen taloustilanne eivät vain yleisestikään suosineet auoteollisuutta, kalliimmista malleista puhumattakaan.

Myös sotaa edeltänyt 16 HP palasi tuotantoon ja se oli Britanniassa valmistajansa parhaiten myynyt malli.

1920-luku - Sunbeam-Talbot-Darracq

Talbot-Darracq 1920

1920-luvun myötä Darracq-merkin ja yhtiön historia kietoutuu yhteen Talbot-merkin kanssa tavalla, joka on eräs autojenvalmistuksen historian mutkikkaimpia.

Vuoden 1919 lokakuussa Darracq osti ranskalais-englantilaisen, Lontooseen rekisteröidyn Clément-Talbot Ltd -yhtiön ja oikeudet sen hallitsemiin British Talbot- ja Talbot -nimiin ja malleihin. Suresnes'ssa valmistettujen autojen nimeksi muutettiin Talbot-Darracq.

Vuonna 1920 Darracq hankki omistuseensa leedsiläisen, ajoneuvojen jousia valmistaneen Jonas Woodhead and Sons -yhtiön.

Elokuussa 1920 A. Darracq Company (1905) Ltd hankki osake-enemmistön wolwerhamptonilaisesta Sunbeam Motor Car Companysta, sulautti sen itseensä ja muodosti uuden S.T.D. Motors Ltd -yhtiön (Sunbeam-Talbot-Darracq).

Vuosina 1920 - 1922 Suresnes'ssa valmistetut autot, samoin Lontoossa valmistetut Talbotit, myydään nimellä Talbot-Darracq.

Vuosina 1923 - 1934 Suresnes'ssa valmistetut autot myydään Ranskassa nimellä Talbot, Britanniaan viedyt autot myytiin nimellä Darracq, jotta ei loukattaisi yhden S.T.D. Motors Ltd:n pääosakkaan, lontoolaisen Clement Talbot Ltd:n oikeuksia. Darracqin tehdas Lontoon Actonissa valmisti autonkoreja STD:n muille merkeille, pääasiassa kuitenkin Lontoon Ladbroke Grovessa sijainneelle Talbotille.

1930-luku - Loppu

Vuoden 1929 aiheuttaman talouslaman ja autojen kysynnän romahtamisen lisäksi STD Motorsia oli jo pidempään vaivannut huonon taloushallinnon aiheuttamat ongelmat. Tytärytiöillä saattoi mm. olla täysin eri tilikaudet sekä keskenään että emoyhtiön kanssa. Lisäksi kahdessa maassa toimivaa ja kauppaa käyvää yhtiötä rasitti Ranskan frangin arvon aleneminen suhteessa Britannian puntaan. 1930-luvun alussa STD Motors päätyi pääoman alaskirjaukseen, mutta kiisti huhut mahdollisesta konkurssista.

Vuonna 1935 yhtiö joutui selvitystilaan ja osa sen tytäryhtiöistä lopetti konkurssin myötä toimintansa. Vuonna 1913 perustettu, keski- ja etelä-Englannissa toimintaansa harjoittanut Rootes Group osti hallintaansa Clement Talbot Ltd:n, Darracq Motor Engineering Co:n, Sunbeam Motor Car Company Ltd:n ja oikeudet Clement-, Talbot- ja Sunbeam -merkkeihin. Virallisena ostajana oli holding-yhtiö Rootes Securities Ltd.

STD Motorsin konkurssin myötä italialainen insinööri ja moottoriteollisuusmies Antonio Lago hankki omistukseensa yhtiön Pariisin Suresnes'ssa sijainneen autotehtaan. Siellä valmistettujen autojen nimeksi muutettiin nyt Talbot-Lago, mutta vuoteen 1939 saakka Britanniaan viedyt autot saivat nimen Darracq, jotta ei oltaisi loukattu Rootes Groupin oikeutta Talbot-nimen käyttöön Britanniassa.

Darracq lakkasi olemasta omana tuotteenaan vuonna 1935, merkkinä se eli vielä muutaman vuoden pidempään, Talbot-merkin historia jatkui lähes yhtä monimutkaisena kuin aiemminkin, kietoutuen Rootes Groupin, Simcan ja Chrysler Europen myöhäisempiin vaiheisiin.

Lähteet

Grace's Guide, British industrial history - Darracq
Darracq History - Unique Cars And Parts
Darracq - Vintage & Veteran Cars