Chrysler Airflow

Kohteesta AutoWiki
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Chrysler Airflow
Chrysler Airflow vm 1934
Valmistaja ja valmistusmaa Chrysler Corporation,
Flag of the United States.svg.png Yhdysvallat, Highland Park, Michigan
Valmistusaika 19341937
Luokka
Kori 4-ovinen sedan
2-ovinen coupé
Suunnittelija
Pohjalevy
Moottori R8, R6
Iskutilavuus 3954–5301 cm3
Teho 100–130 hv
Voimanvälitys Takaveto
Kiihtyvyys 19,5 s (0–100 km/h)
Huippunopeus 145 km/h
Kulutus
CO2-päästöt g/km
Hintaluokka
Edeltäjä
Seuraaja Chrysler Windsor
Saman luokan autoja Hupmobile 618

Chrysler Airflow on vuonna 1934 esitelty automalli, joka vaikutti suuresti 1930-luvun jälkipuolen autojen muotoiluun. Jokaisella vuosikymmenellä on ollut jokin muotiteema, jota autonvalmistajat käyttävät hyödykseen autojensa korien muotoilussa, jotta ne miellyttäisivät ostajia enemmän. Chrysler Airflowista oli tarkoitus tehdä 1930-luvun muodinluoja, missä se onnistuikin, mutta silti mallia ei myyty kovin paljon. Airflow toi pyöreät korilinjat muotiin, ja Airflowin jälkeen niitä nähtiin runsaasti.

"Muodin muutos"[muokkaa]

1920-luvulla monia suunnittelijoita kiehtoivat lentokoneet. Lentämisestä oli tullut suosittu puheenaihe ja lentäminen oli nykyaikaisuuden ja menestyksen perikuva. Yhdysvaltain 1929 alkanut talouslama sai autonvalmistajat yrittämään löytää uusia keinoja automallien uudistamiseen, tekemään niistä virtaviivaisempia aivan kuten lentokoneet olivat.

Chrysler uskoi suuresti virtaviivaisuuteen, ja määräsi Carl Breerin suunnittelemaan tulevaisuuden auton. Breer oli innostunut lentokoneista ja niiden muodoista. Hän oli tutkinut mm. lintuja ja niiden virtaviivaisia muotoja. Insinööri Carl Breer johti Chrysler Airflow'n suunnitteluryhmää.

Chrysler Airflow esiteltiin Chicagon Edistyksen vuosisata-näyttelyssä tammikuussa 1934.

Chrysler käytti tuulitunnelia Airflow'n muotoilun apuna: luovuttiin laatikkomaisuudesta ja Airflow'lle muotoiltiin yhtenäinen keulasta perään ulottuva korilinja. Perä muotoiltiin viistoksi. Airflow'n muotojen ongelmana oli erityisesti keulan muotoilu. Raskaan näköistä keulaa arvosteltiin. Autoa moitittiin "mulkosilmäiseksi" ja sitä verrattiin sarvikuonoon. [1]

1930-luvulla oli vielä tavallista että autoissa oli pystyt jäähdytin ja tuulilasi sekä erilliset ajovalot. Ne heikensivät virtaviivaisuutta. Saadakseen autoista virtaviivaisia jouduttiin kallistamaan jäähdytintä ja tuulilasia taaksepäin ja ajovalot piti upottaa lokasuojiin.

Teoriassa muotoilu oli aivan oikea, mutta Airflow'n virtaviivainen muotoilu ja erityisesti keulan raskas muoto ei ollut hyväksi myynnille.

Myöhemmin Ray Dietrich suunnitteli autoon perinteisemmän ilmeen, ja vuosien 1935, 1936 ja 1937 malleissa oli kaikissa erilainen jäähdyttimen säleikkö. Lisäksi teräsputkirunkoiset istuimet vaihdettiin tavallisiin istuimiin. Myös kumimatot korvattiin tavallisilla kangasmatoilla. [2]

Kori[muokkaa]

Airflow itsessään ei ollut järin huono. Autossa oli laatikkomaisista teräspalkeista koostuva alusta ja runkokehikko ja sen päälle asennettiin koripellit. Moottori sijaitsi hiukan tavanomaista edempänä etuakselin päällä, mikä sijoitus oli vielä harvinainen mutta se alkoi yleistyä 1940-luvulle tultaessa. Sillä tavalla sijoitettuna moottori ja vaihteisto eivät vieneet tilaa ohjaamosta. Istuimet olivat akseleiden välissä, joten taka-akselikaan ei vienyt käytännössä omaa osaansa takatiloista.

Ongelmia myynnissä[muokkaa]

Airflowin ulkomuoto ei miellyttänyt ostajien silmiä. Lisäksi auto kulki melko keinahtelevasti eikä siitä pidetty. Kun auton maavaraa vielä kasvatettiin, tilanne vain paheni.

Airflow esiteltiin tammikuussa, mutta ensimmäiset mallit pystyttiin toimittamaan ostajille vasta heinäkuussa, joten monet ostajat kyllästyivät odottamaan ja peruivat tilauksen. Muut autonvalmistajat levittivät Airflow'sta erilaisia huhuja. Niissä väitettiin Airflow'n olevan niin huono, ettei Chrysler uskaltanut sitä heti toimittaa ostajille, siitä viivytys.

Airflow ei ollut kovin odotettu uutuus. Auto oli saanut huonon maineen jo ennenkuin kansa pääsi kokeilemaan sitä. Tämä on ehkä pahin tilanne mihin autonvalmistaja saattoi joutua.

Chrysler Airflow takaa

Airflow meni aluksi kohtalaisen hyvin kaupaksi, mutta pian myynti alkoi hiipua. Ensimmäisenä tuotantovuonna 1934 Chrysler Airflowta myytiin 11 292 kappaletta, kun muita Chrysler-malleja myytiin ainakin kaksinkertainen määrä.

Seuraavana vuonna auton muoto muuttui hiukan tavanomaisemmaksi, mutta myynti laski silti. Vuonna 1935 myytiin vain noin 7750 Airflow'ta (toisen lähteen mukaan 6 285), vuonna 1936 enää 5900 ja viimeisenä valmistusvuonna 1937 vain 4400 kappaletta.

Muodin esikuvaksi[muokkaa]

Vaikka Airflow ei menestynyt taloudellisesti, se vaikutti autoja ostavaan yleisöön huomattavasti. Amerikkalaiset havahtuivat huomaamaan auton muotoilun uudet suuntaukset ja pyöreät aerodynaamiset linjat.

Chrysler Airflow'sta tuli esikuva monille autoille. Esimerkkinä Volvo PV51 36 Carioca jonka kori muistutti erikoisen paljon Airflowin koria, tuskin sattumalta. Vaikutteita Airflowista löytyi myös esimerkiksi Peugeotissa ja Hanomagissa.

Nyt kun Chrysler Airflowin tapausta ajattelee, on ihmeellistä ajatella miten auto, joka oli hyvä ja nerokas mutta hiukan muista aikalaisistaan ulkonäöllisesti poikkeava, menestyi niinkin huonosti.

Yksi syy huonoon menestykseen oli lähinnä se että tuolloin autot olivat lähinnä rikkaiden ihmisten kulkuvälineitä ja he olivat vanhemmanpuoleista väkeä. Eivät he halunneet ajaa muodin huipulta tulevalla autolla tai erottua liikenteestä pyöreämuotoisella ajoneuvollaan. Auton piti olla perinteisen näköinen ja sellainen että ihmiset tunnistivat sen autoksi.

Tekniikka[muokkaa]

Airflow'n moottorina toimi kahdeksansylinterinen rivimoottori teholtaan 115 hevosvoimaa (85 kW). Valikoimaan kuuluivat myös 6-sylinterinen malli sekä Chryslerin muissa malleissa käytetyt 5,3- ja 6,3-litraiset rivi-8-moottorit.

Airflow'ssa on kolmivaihteinen käsikäyttöinen vaihteisto. Jarrut ovat hydrauliset.

Mitat[muokkaa]

  • Akseliväli: 3119 mm

Muuta[muokkaa]

Chrysler-yhtymä valmisti Airflow-mallia myös DeSoto-merkkisenä: DeSoto Airflow, joka oli teknisesti hyvin samanlainen kuin Chrysler Airflow. (kuva Mobilisti 6/1992, sivu 83) [3]

Lähteet[muokkaa]

  • Artikkeli käyttää sisältöä englanninkielisen Wikipedian Chrysler_Airflow-artikkelista. Wikipediasta voi ottaa tekstiä tietyin ehdoin, koska Wikipedia on GFDL-lisenssillä.
  • Vuosisatamme Autot, Christer Glenning ja Bengt Ason Holm, ISBN 951-0-22831-1
  • Artikkeli käyttää sisältöä englanninkielisen Wikipedian DeSoto_Airflow-artikkelista. Wikipediasta voi ottaa tekstiä tietyin ehdoin, koska Wikipedia on GFDL-lisenssillä.
  1. Penny Sparke: Auto - Sata vuotta muotoilua, WSOY, 2005, s. 32-33
  2. Penny Sparke: Auto - Sata vuotta muotoilua, WSOY, 2005, s. 32-33
  3. Mobilisti 6/1992, sivu 83