Land Rover 2,25 dieselmoottori

Kohteesta AutoWiki
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
2,25 dieselmoottori (10J)
Automerkit ja mallit, joissa käytetty Land Rover Series IIA
(1961 – 1971)
Land Rover Series III
(1971 – 1985)
Land Rover 90 / 110 / 127
(1983 – 1985)
Carbodies FX4R
(1982 – 1985)
GAZ-21 Volga
Käyttöaika 1962 – 1984
Tyyppi 4-sylinterinen rivimoottori
Sylinterimitat Poraus: 90,47 mm
Isku: 88,9 mm
Iskutilavuus 2286 cm3
Venttiilien lukumäärä Ketjukäyttöinen nokka-akseli, työntötankokäyttöinen OHV
Puristussuhde 23:1
Teho 62 hv (46 kW) @ 4000 r/min
Vääntömomentti 140 Nm @ 1800 r/min
Materiaali Lohko: Valurautaa
Kansi: valurautaa
Polttoaineensyöttö- järjestelmä CAV DPA -jakajapumppu, CAV Pintaux -ruiskusuuttimet
Öljytilavuus 6,0 litraa
Sytytysjärjestys 1-3-4-2

Pääartikkeli: Land Rover -moottorit

Vuonna 1962 esitellyn Land Rover Series IIA:n myötä esiteltiin myös uusi, paranneltu dieselmoottoriversio. Moottori jakoi useita komponentteja aiemmin markkinoille tulleen bensiiniversion kanssa. Yhteisen sylinterilohkon lisäksi myös venttiilikoneisto ja voitelu- sekä jäähdytysnestejärjestelmät olivat molemmissa samat. Luonnollisesti dieselmoottorissa käytettiin omia mäntiä ja kampiakseli oli takoterästä. Sylinterikansi muistuttaa ulkonäöltään aiemman 2-litraisen dieselmoottorin vastaavaa, mutta on sisäpuoliselta suunnittelultaan tästä täysin poikkeava ja parannettu versio. Kuten 2,25-litrainen bensiinimoottori myös uusi dieselmoottori oli varustettu kuivilla sylinteriputkilla.

Dieselmoottorin lohkon koneistus tapahtui samalla tuotantolinjalla bensiinimoottorin kanssa, tällä suunnittelulla saatiin komponenttisijoittelussa monia etuja. Siinä missä bensiinimoottorissa sijaitsi virranjakaja oli dieselmoottorissa ruiskupumppu. Vaikka uusi dieselmoottori oli aiempaa hiljaisempi, sen tärkeimmät edut olivat parempi teho ja suurempi vääntömomentti. Se myös osoittautui käytännön elämässä edeltäjäänsä varmatoimisemmaksi. Aivan kuten bensiiniversio, myös dieselmoottori sai vuonna 1980 viidellä runkolaakerilla varustetun kampiakselin.

Vuosien 1982–1985 välisenä aikana 10J-moottoreita käytettiin Austin FX4:n eli Lontoon taksin voimanlähteinä, mutta tässä käyttöympäristössä ne saivat lyhytikäisen ja epäluotettavan moottorin maineen. Kuten useimmissa tapauksissa, tässäkin moottorin heikko kestävyys ja sitä seurannut maineen menetys on itseasiassa käyttäjien virheellisen toiminnan aiheuttamaa. Taksikäytössä moottori käy huomattavasti pidempiä aikoja tyhjäkäynnillä kuin mihin moottori on suunniteltu. Pitkittynyt tyhjäkäynti aiheuttaa mm. voiteluöljyn nopeampaa huononemista ja tällä taas on vaikutusta, öljynpaineen laskun kautta, esimerkiksi jakoketjun hydraulisen kiristimen toimintaan, joka oli tämän moottorin taksiversioiden heikko lenkki. Hydraulisen ketjunkiristimen vajaa toiminta aiheutti venttiilien ajoituksen muuttumisen ja mäntä-venttiilikontaktin myötä moottorivaurion. Roverin insinöörit olivat toki tästä informoineet takseja tuolloin valmistanutta Carbodies-yhtiötä, mutta loppukäyttäjien tekemiin virheisiin ei isommin voi kukaan vaikuttaa. Amerikkalainen moottorivalmistaja Mercury Marine teki 10J-moottorista venemoottoriversion nimellä Mercruiser 165.