Ghia L6.4

Yleistä

Ghia L6.4:n piti alunperin olla nimeltään Dual-Ghia L6.4. Se esiteltiin Pariisin autonäyttelyssä lokakuussa 1960. Kirkkaan keltaisen, 2+2 paikkaisen urheilullisen Gran Turismon keulalla oli logo Dual-Ghia. Kun autoa seuraavan kerran esiteltiin yleisölle maaliskuussa 1961 New Yorkin kansainvälisessä autonäyttelyssä, sen keulan logo oli yksinkertaisesti "Ghia".

Auto valmistettiin kokonaan Italiassa, Torinossa Ghian pajalla. Mallia valmistettiin vuosina 1961-63 ainoastaan tilauksesta, kaikkiaan vain 26 yksilöä. Valmistetuista autoista 17 arvellaan säilyneen. Kolme autoa myytiin uutena Sveitsiin (#0306, #0309 ja #0310), yksi Italiaan (#0319) ja ainakin yksi (#0313) Etelä-Afrikkaan. Pääosa tuotannosta myytiin Yhdysvaltoihin.

Auto oli uutena kallis. Se maksoi Yhdysvalloissa vuonna 1962 $13.500 ja tuotannon päättyessä vuonna 1963 jo $15.000. Esimerkiksi vuoden 1962 Lincoln Continental Convertible maksoi $6700 dollaria. Mercedes-Benz 300 SL Roadsterin sai $13.000 dollarilla. Suomeen ei uutena tuotu ainoatakaan Ghia L6.4:ää, mutta uustuontina niitä on tuotu 2 kpl, joista ainakin toinen on yhä Suomessa.

Tuotanto päättyi vuonna 1963 tilausten ehdyttyä.

Kori

Auton kori oli Virgil Exnerin, Paul Faragon ja Ghian yhteistyön tulos. Exnerin tiedetään työskennelleen auton muotojen parissa keväällä 1959, ja hänen arkistossaan on auton sivuprofiilikuva, jossa on hänen allekirjoituksensa. Exner ei kuitenkaan koskaan halunnut ottaa kunniaa auton muotoilusta, eikä siinä ole juurikaan “omituisuuksia”, joista Exner oli jo tuolloin kuuluisa ja joista tulisi 1960-luvulla yhä korostetummin hänen tavaramerkkinsä, vaan auton muoto on hyvin klassinen ja kypsä, ja yksityiskohdat hillittyjä ja elegantteja.

Todennäköisempää onkin, että auton ulkomuoto on yhteistyön hedelmä. Auton keula, konepelti ja etulokasuojien yläosan muoto muistuttavat kovasti vuosien 1956-58 Dual Ghiaa, joka oli alun perinkin enemmän Ghian ja Paul Faragon käsialaa. Ghian käsiala näkyy autossa vahvasti. Esimerkiksi se tapa, miten oven lasi kallistuu taaksepäin, lasin yläreunan kaartuessa takareunastaan alas ja päätyen taaksepäin kallistettuun C-pilariin sekä sivulle taipuvaan takalasiin, olivat jo vuonna 1955 Torinon autonäyttelyssä ensiesittelynsä saaneessa, Ghian suunnittelemassa ja rakentamassa Gilda -aerodynamiikkatutkielmassa. Tuo muotoaihe oli puhdasta Ghiaa. Exnerin suunnittelemissa autoissa ei 1950-luvulla ollut koskaan tuollaista taaksepäin kaalistuvaa sivuprofiilia. Exner piirsi silti auton sivuprofiilin. Ghian päämuotoilija Sergio Sartorelli viimeisteli muodot ja Paul Farago valvoi työtä paikan päällä sekä toimi yhdyshenkilönä Amerikkaan Chryslerin tehtaille, kuten jo Dual-Ghiaa tehtäessä.

Tuotanto-osia

Auton tekniikka - moottori apulaitteineen, vaihdelaatikko, etu- ja taka-akselistot etupään apurunkoineen sekä myös pohjalevy, tulipelti ja tuulilasi, tuulilasin kehysrakenne kromilistoineen sekä sähkötoimisten sivulasien moottorit olivat amerikkalaisen Chryslerin tuotantoa - ne ovat vuoden 1960 Chrysleristä - mutta itsekantava kori pohjalevystä ylöspäin, sekä auton sisustus olivat italialaista käsityötä. Pieni pikantti yksityiskohta on oven sisäpuolella oleva, oven avaamisen tarkoitettu kahva. Myös se on Chryslerin osa (osanumerot #20886675 ja 20886675) kuten myös - niin saattaa arvata - ovien lukot. Myös oven ulkokahvat ovat Chryslerin vakio-osia. Etuistuimet ovat 1960 Chryslerin 300F -mallin erillisistuimet, joiden selkänojan toppauksia on vahvistettu ja joista on jätetty pois Chryslerissä käytetyt metalliset koristelistat. Ilmastointilaitteilla varustetuissa autoissa koko laitteisto, mukaan lukien kojelaudan alle, ohjauspyörän vasemmalle puolelle asennettu tuloilmasäleikkö, olivat vuoden 1960 Chrysleristä. Ilmastointilaite oli lisävaruste, eikä sitä asennettu kaikkiin autoihin.

Auton “alustana” toimi siis vuosimallin 1960 Chrysler, jonka kori leikattiin pois helmakoteloiden yläpuolelta pois, alustaa lyhennettiin niin, että akseliväliksi tuli 126 tuuman sijasta 115 tuumaa, ja lopuksi alustalle asennettiin Ghian valmistama yläosa. Ghia teki peltiosat puisia muotteja vasten käsityönä - noin 25 x 25 cm paloista - ja maalasi korin 10-15 kertaa pohjamaalilla, jonka päälle tuli pintamaali. Ruosteen-estokäsittelyä ei ollut, mikä on aiheuttanut jopa Kalifornian ilmastossa pidettyjen autojen ruostumista. Voimalinjan lisäksi muun muassa johtosarjat otettiin suoraan “kanta-autosta”. Koska sähkölaitteita kuitenkin oli paljon enemmän kuin kanta-autossa, Ghia teki johtosarjaan noin 15 haaraliitosta.

Moottori ja vaihteisto

Moottori oli Chryslerin vakiovalmisteinen 383 cid eli 6276 cm³ V( -moottori. Sen teho oli 335 hv eli 250 kW SAE brutto.

Vaihdelaatikko oli Chryslerin 3-portainen Torqueflite-automaatti. Chryslerin nappitoimisen ja vaijerivälitteisen automaattivaihteiston mekanismi oli korvattu keskikonsoliin asennetulla sirolla vaihdevivulla.

Lähteet

Lehtiartikkelit

• Toivonen, Arttu: "Minä ja Dean Martin", Premium-klassikot -lehti, 01/2013, ss. 18-26
• Wennerstom, Bruce: "The Dual Ghia - Grandest of the Grand Turismos", Road & Track -lehti, July 1963, ss. 23-28