Forecar
Quadricycle ja tricar olivat kevyiden moottoroitujen ajoneuvojen rakennemalleja 1800-luvun lopulla – 1900-luvun alussa.
Tricar
Ranskalainen Léon Bollée oli suunnitellut kolmipyöräisen ajoneuvon, jonka 1-sylinterinen moottori sijaitsi laitteen takaosassa, kolmeportainen vaihteisto keskiosassa ja sieltä voimansiirto vetävälle takapyörälle tapahtui hihnavälitteisesti. Bolléen "Voiturette" oli ensimmäinen ranskalainen polttomoottorilla varustettu ajolaite ja se oli tuotantovalmis vuonna 1886. Malli myi hyvin ja ranskalainen Hurtu & Diligeon valmisti sitä lisenssillä satoja kappaleita. Tyypillisessä tricarissa oli kevyt putkirunko, moottori oli kuljettajan satulan takana ja ajoneuvoa ohjattiin samankaltaisella ohjaustangolla kuin polkupyörää. Ajoneuvoissa oli yksi taka- ja kaksi etupyörää. Ohjaustangon edessä oli matkustajan istuin, joka asennettiin kahden etupyörän väliin ja kuljettajan näkyvyyden parantamiseksi mahdollisimman alas. Muiden valmistajien tricarien arkkitehtuuri oli samankaltaista.[1]
1900-luvun alussa suuremmat, mukavammat ja turvallisemmat voiturettet alkoivat syrjäyttää tricareja markkinoilta ja niiden valmistus perinteisessä rakennemuodossa päättyi vuoden 1910 tienoilla. Poikkeuksena tästä on ranskalainen Monet-Goyon, joka valmisti Automouche-malliaan nimenomaan tricar-arkkitehtuurilla vuosien 1920–1949 ajan.
1896 Léon Bollée
1899 De Dion-Bouton
1905–1911 Laurin & Klement LW
Quadricycle
Toisin kuin raskaammissa ajonuvoissa, joissa moottorilla pyrittiin korvaamaan hevoset, quadricyclen juuret ovat polkupyörien puolella ja pyrkimyksenä niissä oli korvata lihastyötä tekevä ihminen moottorilla.
Kunnia ensimmäisen poljinkampikäyttöisen, nelipyöräisen velosipedin kehittämisestä annetaan englantilaiselle Willard Sawyerille. Hänen innovaationsa syntyi jo 1840-luvulla, mutta Sawyerin konstruktiolla oli suuri vaikutus vuosisadan vaihteessa valmistettuihin moottoroituihin nelipyöriin. Quadricyclessä oli kevyt putkirunko, moottori oli kuljettajan satulan takana ja ajoneuvoa ohjattiin samankaltaisella ohjaustangolla kuin polkupyörää. Ajoneuvoissa oli kaksi takapyörää. Ohjaustangon edessä oli matkustajan istuin, joka asennettiin kahden etupyörän väliin ja kuljettajan näkyvyyden parantamiseksi mahdollisimman alas.
1900-luvun alussa suuremmat, mukavammat ja turvallisemmat voiturettet alkoivat syrjäyttää quadricyclejä markkinoilta ja niiden valmistus perinteisessä rakennemuodossa päättyi vuoden 1906 tienoilla. Ne kuitenkin jalostuivat kevytautoiksi, joiden suosio oli suurimmillaan 1910-20-luvuilla Ranskassa, Britanniassa ja Amerikassa.[2]
Quadricyclejä valmistettiin sekä Euroopassa että Pohjois-Amerikassa lukemattomien yrittäjien toimesta, joista osa on tiedossa, mutta osa on hävinnyt historian hämärään jälkiä jättämättä.
Henry Ford antoi ensimmäiselle myyntivalmiille autolleen nimen Ford Quadricycle. Auto ei kuitenkaan ole rakenteeltaan varsinainen quadricycle, koska Fordin autossa on kahden henkilön istuin ajoneuvon keskellä.
1899 Automoto Quadricycle
1899 Brown Brothers quadricycle
1899 De Dion-Bouton Quadricycle
1901 Soncin Quadricycle
1905 Peugeot Quadricycle
Lähteet
- Harald H. Linz, Halwart Schrader: Die Internationale Automobil-Enzyklopädie, United Soft Media Verlag, München 2008, ISBN 9783803298768
- ↑ Dennis David: Léon Bollée Automobiles – Sports Car Digest, 29. huhtikuu 2014. Viitattu: 11. syyskuu 2021.
- ↑ Cyclecars – Car History 4U, 22. kesäkuu 2011. Viitattu: 6. kesäkuu 2020.
