Ranskan Grand Prix 1906

Kohteesta AutoWiki
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ranskan Grand Prix 1906, reittikartta

Ensimmäinen Ranskan GP (Grand Prix de l’ACF) ajettiin Le Mansissa kesäkuun 26. ja 27. päivien aikana vuonna 1906, 103,18 kilometrin mittaisella, kolmionmuotoisella radalla. ACF rajoitti auton suurimmaksi sallituksi kuivapainoksi 1000 kiloa ja magneettosytytyksestä 7 lisäkiloa. Reitti ajettiin läpi kumpanakin kilpailupäivänä kuudesti, jolloin kilpailun kokonaismatkaksi tuli 1238,16 kilometriä.

1920-luvulla Ranskan Autoliitto ACF nimesi vuosien 1895 ja 1905 välisenä aikana ajetut suuret, kaupunkien väliset maantiekilpailut takautuvasti Grand Prix -kilpailuiksi. Tämän, nykyäänkin käytössä olevan laskutavan mukaan, vuoden 1906 kilpailu oli siten järjestyksessä yhdeksäs (IX. Grand Prix de l’A.C.F).

Yleistä[muokkaa]

Kilpailun voittoon Renault Type AK:lla ajanut Ferenc Szisz.
Toiselle sijalle Fiat 28-40 HP:lla ajanut Felice Nazzaro.

Ensimmäiset, kaupungista toiseen ajetut kilpailut olivat olleet puhtaasti ranskalaisia tapahtumia, mutta kilpailujen kansainvälistyminen oli alkanut vuodesta 1900 lähtien ajetun Gordon Bennett Cupin myötä. Cupin säännöissä osallistujat edustivat omia maitaan ja jokaisella osallistuvalla maalla sai olla kolme osallistuvaa auttoa. Ranska oli 1900-luvun alussa autoteollisuuden ehdoton suurvalta ja maan autoteollisuus katsoi että säännöt olivat tältä osin epäoikeudenmukaiset. Lisäksi cupin järjestämisvastuu olisi vuonna 1906 ollut kolmatta kertaa perättäin ACF:llä. Ranskalaisvalmistajien kirjo oli niin suuri, että vuosina 1904 ja 1905 jouduttiin järjestämään eliminaattorikilpailu, jotta cupin osallistujat saatiin valittua. Näissä kilpailuissa oli osanottajia enemmän kuin itse pääkilpailun lähdössä. Ranskalaisten närkästystä lisäsi se, että saksalaiset osallistuivat cupiin yhdellä merkillä, mutta kuuden auton voimalla. Tämä oli mahdollista siten, että Daimler-Motoren-Gesellschaft lähetti kolme Mercedes-autoa Automobilclub von Deutschlandin ilmoittamana ja kolme Daimlerin itävaltalaisen tytäryhtiön Austro-Daimlerin valmistamana ja Österreichischer Automobil-Clubin ilmoittamana.

Automobile Club de France, jonka oli määrä isännöidä vuoden 1906 Gordon Bennett Cupia, ilmoitti ettei se aio enää tukea kyseistä kilpailumuotoa, vaan tulee panostamaan oman Grand Prix de l'ACF -kilpailunsa organisointiin. Ranskan autoteollisuuden vaatimusten mukaisesti ACF:n kilpailussa jokaisella valmistajalla oli oikeus kolmeen autoon, niiden valmistusmaasta riippumatta. Jotta kisa olisi kestävyysajojen rankkauslistan ykkönen, sen pituudeksi tuli Gordon Bennett Cupin kilpailuihin verrattuna noin kaksinkertainen matka, 1200 kilometriä, joka ajettaisiin jaettuna kahdelle päivälle.[1]

Kilpailu[muokkaa]

Clement-Bayardilla kolmanneksi sijoittunut Albert Clement. Mekaanikolla on jokin tehtävä meneillään.

Le Mansin kaupungin johto ja hotellien omistajat saivat ACF:n sijoittamaan tulevan suurkilpailunsa lähtö- ja maalipaikan kaupungin alueelle. ACF hankki Sarthen departementtihallinnolta oikeudet tieverkon käyttöön, pohjapiirrokseltaan kolmiomaisen Circuit de la Sarthen aikaansaamiseksi. Yhden kierroksen pituus oli 103,18 kilometriä ja se kierrettiin kahden kilpailupäivän aikana kahteentoista kertaan, kuudesti kumpanakin päivänä. Ensimmäisenä päivänä autot lähetettiin matkaan tasaisin väliajoin. Toisen päivän lähtöjärjestyksen määräsi ensimmäisenä päivänä saavutettu aika. Voittaja olisi se, kuka on nopeimmassa ajassa suorittanut kuuden kierroksen taipaleen.

Rata muodostui kolmesta tiukasta kulmasta ja niiden välissä lähes koko matkan täydellä kaasulla ajettavista suorista osuuksista. Taajamien läheisyydessä katsojat oli erotettu radasta aitojen avulla, joten kilpailu oli aiempaa turvallisempi sekä heille että osanottajille. Lähtö ja maali, sekä varikkoalue, sijaitsivat Montfort-le-Gesnois'n kunnan alueella (kartassa kohta "Tribunes"), kymmenisen kilometriä Le Mansista koilliseen. Varikolla oli mahdollisuus tankata auto, lisätä öljyä ja jäähdytysnestettä ja vaihtaa renkaita. Nämä toimet olivat kuitenkin sallittuja ainoastaan kuljettajalle ja mukana matkustavalle mekaanikolle, ja ainoastaan kilpailun aikana. Kun auto ensimmäisen kisapäivän täytyttyä ylitti maaliviivan, se siirrettiin välittömästi parc ferme -alueelle, jossa sille oli kiellettyä tehdä minkäänlaisia huoltotoimia.

Kuivana kautena autojen tien pinnasta nostama pöly saattoi viedä näkyvyyden ja aiheuttaa siten vaaraa sekä kilpailijoille että yleisölle. Aiemmista kilpailuista saatujen kokemusten perusteella järjestäjät olivat paneutuneet tähän ongelmaan ja kilpareitti oli päällystetty kivihiilitervalla. Kuumana päivänä tämä aiheutti kuitenkin uuden ongelman, sillä autojen tiestä nostama tervasumu muurasi taempana tulevien kuljettajien ajolasit lähes umpeen. Toisen ongelman muodosti karkean murskeen aiheuttamat rengasrikot. Rengasvalmistajista Michelin oli paneutunut tähän asiaan ja patentoinut purettavan pyörän, jossa rengas oli asennettu valmiiksi vannekehälle. Tämä ratkaisu lyhensi renkaan vaihtotyöhön kuluvan ajan noin neljään minuuttiin, kun siihen kului muutoin aikaa vähintäänkin varttitunti. Yksinkertaisin ja nopein tapa olisi ollut vaihtaa koko pyörä, mutta säännöt kielsivät sen, koska pyörä puolineen ja napoineen luettiin autoon kiinteästi kuuluvaksi osaksi. Michelinin rengas-vannepaketti painoi yhdeksän kiloa kappale ja koska autojen suurin sallittu paino oli 1007 kiloa, eivät raskaimmat autot voineet hyödyntää tätä innovaatiota. Vaihdettavien irtorenkaiden varassa joutuivat ajamaan mm. Panhard, Itala ja Mercedes. Renault ja Clement-Bayard pystyivät ottamaan irtorenkaiden lisäksi vanteet yhdelle akselille. Ainoastaan FIAT pystyi ottamaan matkaansa kaikki neljä vannetta.

Tuhannen kilon painoraja oli ollut voimassa vuodesta 1902 lähtien. Mikäli moottorissa oli magneettosytytyslaitteisto, painoa sai lisätä seitsemällä kilolla. Tekniikaltaan autot olivat monenkirjavia ja yhteistä niille oli oikeastaan se, että kaikkien voimanlähde oli nelisylinterinen rivimoottori. Moottorin iskutilavuutta ei oltu rajoitettu ja se vaihteli muutamasta litrasta jopa 18:aan litraan. Sivuventtiilitekniikka oli vielä yleisesti käytössä, mutta jotkin valmistajat käyttivät myös OHV-moottoreita. Sytytysjärjestelminä oli matalajänniteisiä magneettoja ja korkeajännitteisiä puolajärjestelmiä. Voimanvälitys taka-akselille tapahtui ketjun tai kardaanin välityksellä.

Kilpailun alussa johtopaikan otti Brasier'lla ajanut Paul Baras ja hetken aikaa merkillä oli kaksoisjohto, kun salanimellä "Pierry" ajanut Gaby Huguet oli sijalla kaksi. Kolmannella kierroksella Baras joutui Renault-kuljettaja Ferenc Szisz'n ohittamaksi. Unkarilainen Szisz oli Renaultin testikuljettaja ja hän oli mm. toiminut Louis Renault'n mekaanikkona vuosina 1902 ja 1903 kaupunkien väleillä ajetuissa kilpailuissa. Tästä eteenpäin Szisz piti johtopaikkaa hallussaan kilpailun loppuun saakka. Kilpailun kymmenennellä kierroksella Renaultin innovatiivinen uutuus, hydraulinen iskunvaimennus, petti ja Szisz joutui ajamaan kaksi viimeistä kierrosta varovaisesti. Hänen etumatkansa oli kuitenkin niin ylivoimainen, että tästä huolimatta hän saapui maaliin puoli tuntia ennen seuraavaa autoa. Omien ja mekaanikkonsa kykyjen sekä toimivan tekniikan ohella Renaultin voiton yksi osatekijä oli Michelinin valmiiksi vanteelle asennetut renkaat. Szisz'lle sattui kilpailun aikana yhdeksän rengasrikkoa ja koska hän pystyi suoriutumaan renkaiden vaihdosta n. 10 minuuttia nopeammin kuin moni muu, kertyy jo tästä ajansäästöä 90 minuuttia.[2] Voittoaika 12:12:07,0 saavutettiin keskinopeudella 103,18 km/h, hetkellisen huippunopeuden ollessa 154 km/h. Toiselle sijalle ajoi Fiat-kuljettaja Felice Nazzaro, joka viimeistä edellisellä kierroksella ohitti siihen asti toisena olleen, Clément-Bayardilla ajaneen Albert Clément'n. Nazzaron lähtöaika oli ollut 23 minuuttia Clémentin jälkeen. Neljänneksi sijoittui Brasier'lla Jules Barillier. Ja mikä tärkeintä ranskalaisille, Mercedes oli lyöty. Matkaan oli lähtenyt 32 kilpailijaa, joista ainoastaan 11 ylitti maaliviivan, viimeinen auto yli neljä ja puoli tuntia voittajalle hävinneenä.

Luettelot[muokkaa]

Lähtölettelo[muokkaa]

Talli Nr. Kuljettaja Alusta Moottori Renkaat
Flag of France.svg.png De Dietrich et Cie 1A Flag of France.svg.png Fernand Gabriel Lorraine-Dietrich
1B Flag of France.svg.png Henri Rougier
1C Flag of France.svg.png Arthur Duray
Italian kuningaskunnan lippu.png FIAT 2A Italian kuningaskunnan lippu.png Vincenzo Lancia Fiat 130 HP Fiat 13.0L I4
2B Italian kuningaskunnan lippu.png Felice Nazzaro
2C Italian kuningaskunnan lippu.png Aldo Weilschott
Flag of France.svg.png Renault Frères 3A Itävalta unkarin kauppalippu (1869-1918).svg.png Ferenc Szisz Renault AK Renault 13.0L I4
3B Flag of France.svg.png Jacques Edmond
3C Flag of France.svg.png Claude Richez
Flag of France.svg.png Société A Darracq 4A Flag of France.svg.png Victor Hémery Darracq 120hp
4B Flag of France.svg.png Louis Wagner
4C Flag of France.svg.png René Hanriot
Flag of France.svg.png Automobiles Brasier 5A Flag of France.svg.png Paul Baras Brasier 105hp
5B Flag of France.svg.png Jules Barillier
5C Flag of France.svg.png Gaby Huguet
Saksan keisarikunnan lippu.png Daimler-Motoren-Gesellschaft 6A Flag of Belgium.svg.png Camille Jenatzy Mercedes 120 PS Mercedes14.4L I6
6A Flag of the United Kingdom.svg.png Joseph Burton-Alexander
6B Flag of France.svg.png Paul Mariaux
6C Italian kuningaskunnan lippu.png Vincenzo Florio
Flag of France.svg.png Société Gobron-Brillié 7A Flag of France.svg.png Louis Rigolly Gobron-Brillié 110hp Gobron-Brillié 13.5L I4
Italian kuningaskunnan lippu.png Itala 8A Italian kuningaskunnan lippu.png Alessandro Cagno Itala 120hp
8B Flag of France.svg.png Maurice Fabry
8C Flag of Belgium.svg.png Pierre de Caters
Flag of France.svg.png Gregoire et Cie 9A Flag of France.svg.png Philippe Tavenaux Gregoire 70hp
9B Flag of France.svg.png Xavier Civelli de Bosch
Flag of France.svg.png Automobiles Panhard et Levassor 10A Flag of the United States.svg.png George Heath Panhard 130
10B Flag of France.svg.png Henri Tart
10C Flag of France.svg.png Georges Teste
Flag of France.svg.png Automobiles Vulpès 11A Flag of France.svg.png Marius Barriaux Vulpès
Flag of France.svg.png Ets Hotchkiss 12A Flag of France.svg.png Hubert Le Blon Hotchkiss HH
12B Flag of France.svg.png Jacques Salleron
12C Flag of the United States.svg.png Elliott Shepard
Flag of France.svg.png Albert Clément 13A Flag of France.svg.png Albert Clément Clement-Bayard 100hp
13B Flag of France.svg.png Albert Villemain
13C Flag of France.svg.png Philippe de la Touloubre

Tuloslettelo[muokkaa]

Sija Kuljettaja Valmistaja Kierroksia Aika Nopein kierros Keskeyttämisen syy
1 Itävalta unkarin kauppalippu (1869-1918).svg.png Ferenc Szisz Flag of France.svg.png Renault 12 12:14:07,400
2 Italian kuningaskunnan lippu.png Felice Nazzaro Italian kuningaskunnan lippu.png Fiat 12 + 32:19,400
3 Flag of France.svg.png Albert Clément Flag of France.svg.png Clément-Bayard 12 + 35:39,200
4 Flag of France.svg.png Jules Barillier Flag of France.svg.png Brasier 12 + 1:38:53,000
5 Italian kuningaskunnan lippu.png Vincenzo Lancia Italian kuningaskunnan lippu.png Fiat 12 + 2:08:04,000
6 Flag of the United States.svg.png George Heath Flag of France.svg.png Panhard 12 + 2:33:38,400
7 Flag of France.svg.png Paul Baras Flag of France.svg.png Brasier 12 + 3:01:43,000 52:25,400
8 Flag of France.svg.png Arthur Duray Flag of France.svg.png Lorraine-Dietrich 12 + 3:11:54,600
9 Flag of France.svg.png Gaby Huguet Flag of France.svg.png Brasier 12 + 4:01:00,600
10 Flag of Belgium.svg.png Camille Jenatzy
Flag of the United Kingdom.svg.png Joseph Burton-Alexander
Saksan keisarikunnan lippu.png Mercedes 12 + 4:04:35,800
11 Flag of France.svg.png Paul Mariaux Saksan keisarikunnan lippu.png Mercedes 12 + 4:34:44,400
Flag of France.svg.png Henri Rougier Flag of France.svg.png Lorraine-Dietrich 10 NC Rengasrikko
Flag of France.svg.png Claude Richez Flag of France.svg.png Renault 8 DNF Onnettomuus
Flag of the United States.svg.png Elliott Shepard Flag of France.svg.png Hotchkiss 7 DNF Pyörä irronnut
Flag of France.svg.png Victor Hémery Flag of France.svg.png Darracq 7 DNF Moottoririkko
Flag of France.svg.png Louis Rigolly Flag of France.svg.png Gobron-Brillié 7 DNF Jäähdytinrikko
Flag of France.svg.png Georges Teste Flag of France.svg.png Panhard 6 DNF Onnettomuus
Flag of France.svg.png Jacques Edmond Flag of France.svg.png Renault 5 DNF Kuljettajan loukkaantuminen
Italian kuningaskunnan lippu.png Aldo Weilschott Italian kuningaskunnan lippu.png Fiat 5 DNF Onnettomuus
Italian kuningaskunnan lippu.png Vincenzo Florio Saksan keisarikunnan lippu.png Mercedes 5 DNF Pyörä irronnut
Flag of France.svg.png Albert Villemain Flag of France.svg.png Clément-Bayard 4 DNF Pyörä irronnut
Flag of France.svg.png Hubert Le Blon Flag of France.svg.png Hotchkiss 4 DNF Pyörä irronnut
Flag of France.svg.png Henri Tart Flag of France.svg.png Panhard 4 DNF Pyöräntuennan rikko
Flag of France.svg.png Philippe de la Touloubre Flag of France.svg.png Clément-Bayard 3 DNF Vaihteistorikko
Flag of France.svg.png Jacques Salleron Flag of France.svg.png Hotchkiss 2 DNF Onnettomuus
Flag of France.svg.png Louis Wagner Flag of France.svg.png Darracq 2 DNF Moottoririkko
Italian kuningaskunnan lippu.png Alessandro Cagno Italian kuningaskunnan lippu.png Itala 2 DNF Jäähdytinrikko
Flag of Belgium.svg.png Pierre de Caters Italian kuningaskunnan lippu.png Itala 1 DNF Pyörä irronnut
Flag of France.svg.png Fernand Gabriel Flag of France.svg.png Lorraine-Dietrich 1 DNF Moottoririkko
Flag of France.svg.png Maurice Fabry Italian kuningaskunnan lippu.png Itala 1 DNF Onnetomuus
Flag of France.svg.png Xavier Civelli de Bosch Flag of France.svg.png Grégoire 1 DNF Jäähdytinrikko
Flag of France.svg.png René Hanriot Flag of France.svg.png Darracq 1 DNF Moottoririkko
Flag of France.svg.png Philippe Tavenaux Flag of France.svg.png Grégoire DNS Ei startannut
Flag of France.svg.png Marius Barriaux Flag of France.svg.png Vulpès DSQ Auto ylipainoinen

Lähteet[muokkaa]

  1. Art Evans: The First Grand Prix – History of the 1906 French GP – Sports Car Digest, 25. lokakuu 2011. Viitattu: 10. elokuu 2020.
  2. Renault 1906 GP – Grand Prix History, Viitattu: 23. elokuu 2020.