Stutz
Stutz Motor Company | |
---|---|
Yrityksen perustusmaa ja paikka | Yhdysvallat, |
Tuotannon aloitus | 1911 |
Autokonserni | |
Vuotuinen valmistusmäärä | |
Sijainti Suomen rekisteröintitilastossa | |
Suomen maahantuoja | |
Suosituin malli |
Tämä artikkeli käsittelee vuodesta 1911 vuoteen 1935 valmistettua Stutzia. Vuosina 1970–1995 valmistettu malli, katso Stutz (1968).
Stutz oli amerikkalainen automerkki, jota valmistettiin vuosina 1911–1935 ja toisen kerran vuosina 1970–1995.
Indianan Indianapolisin kaupungissa sijainnut Stutz Motor Company profiloitui erityisesti nopeiden autojen - ensimmäisten amerikkalaisten urheiluautojen - sekä toisaalta ylellisten luksusautojen valmistajana. Molempien autotyyppien kohderyhmänä olivat rikkaat ja kuuluisat ihmiset. Alkuperäisen Stutzin tuotanto alkoi vuonna 1911 ja päättyi vuonna 1935. Merkki heräsi uudelleen henkiin vuonna 1968, Stutz Motor Car of America, Inc. -yhtiön toimesta, ajanmukaisiin korirakenteisiin retro-piirteitä yhdistäneillä malleilla. Vaikka yhtiö on edelleen toimiva, se lopetti tehdasvalmisteisten autojen tuotannon vuonna 1995.
Sisällysluettelo
Historia[muokkaa]
Vuonna 1911 Harry C. Stutz perusti Indianan osavaltion Indianapolisiin autojen valmistusta varten yhtiön nimeltä Ideal Motor Car Company. Samana vuonna Ideal Motors osallistui Indianapolis 500 -autokilpailuun, sijoittuen 11. sijalle, ansaiten autolleen iskulauseen The car that made good in a day (vapaasti suomennettuna: Auto, joka lunasti paikkansa päivässä). Vuonna 1912 yhtiön nimeksi muutettiin Stutz Motor Company ja yhtiö aloitti aikansa high-performance roadster-mallin, Stutz Bearcatin valmistuksen. Bearcatin voimanlähteenä oli 4-sylinterinen T-head -sivuventtiilimoottori, jossa oli neljä venttiiliä sylinteriä kohden. Stutzin moottori oli eräs kaikkien aikojen ensimmäisistä multivalve-moottoreista. Stutz oli ennen oman yritystoiminnan perustamista toiminut suunnittelijana American Motor Car Company -nimisessä yhtiössä ja siellä hän oli innovoinut under-slung alustarakenteen. Under-slung -alustassa korikehikko on ripustettu akseleiden alapuolelle, jolloin auton painopiste oli huomattavasti muita aikalaisiaan alempana. Toinen Stutzin under-slung -alustan ominaispiirre oli muita aikalaisiaan leveämpi raideväli, joka paransi auton ajettavuutta huomattavasti. Nämä American Underslung -merkissä esitellyt ominaisuudet Stutz siirsi myös omaa nimeään kantavaan automalliin.
Vuonna 1919 rahoittajat pakottivat Harry Stutzin ulos perustamastaan yhtiöstä. Uuden johdon myötä Stutzin autoissa alettiin suorituskyvyn lisäksi kehittää myös turvallisuutta ja käyttömukavuutta lisääviä ominaisuuksia, näistä varsinkaan ensinmainittu ei ollut tuohon aikaan ajoneuvojen valmistuksen valtatrendejä. Stutzin kohdalla turvallisuusparannukset tarkoittivat korien varustamista laminoiduilla turvalaseilla, painopisteen pitämistä mahdollisimman alhaalla sekä Noback-nimisen, mäkilähtöä helpottavan varusteen käyttöönottoa. Stutz on ensimmäisiä autoja, joiden varusteena on ollut mäkilähtöavustin.
Vuonna 1927 Stutzilla ajettiin 24 tunnin maanopeusennätys, auton keskinopeuden ollessa 68 mph (109,5 km/h). Seuraavana vuonna ranskalaisen kilpalentäjä ja autokorivalmistaja Charles Weymannin omistama 4,9-litrainen Stutz osallistui Le Mansin 24 tunnin ajo -autokilpailuun. Ajoparin Robert Bloch - Edouard Brisson ohjastamana Stutz saavutti yleiskilpailun toisen sijan. Kakkossijan arvoa lisää se seikka, että Stutzista katosi suurin vaihde 90 minuuttia ennen ruutulippua. Stutzilla vuonna 1928 ajettu tulos pysyi Le Mans'ssa amerikkalaisvalmisteisella autolla ajettuna parhaana tuloksena aina vuoteen 1966 saakka.
Samana vuonna amerikkalainen kilpa-ajaja ja insinööri Frank Lockhart sai valmiiksi Stutz Black Hawk Special -ennätysautonsa, jonka voimanlähteenä toimi kaksi Lochhartin itsensä suunnittelemaa, mekaanisesti ahdettua, 1,5-litraista DOHC-moottoria. Norjalaissyntyisen kilpa-ajaja Gil Andersenin käskyttämänä autolla saavutettiin Floridan Daytona Beachillä maanopeusennätys 171,3 km/h.
Vuoden 1928 Le Mans'n 24 tunnin ajossa Stutz BB Blackhawk Speedster sijoittui ranskalaiskaksikon Édouard Brisson - Robert Bloch ajamana kokonaiskilpailun toiselle sijalle.[1]
Vuonna 1929 Stutz Motors osallistui Le Mans'n 24 tunnin ajoon kolmella 5,3-litraisella, 155 hv:n mekaanisesti ahdetulla rivikahdeksikolla varustetulla autolla. Autojen korien suunnittelu oli nimekkään designerin Gordon Buehrigin käsialaa ja niiden korien valmistuksesta vastasi Weymann-koritehtaan amerikkalainen tytäryhtiö. Autoista paras ylsi yleiskilpailun viidennelle sijalle, kahden keskeyttäessä.
Vuonna 1931 Stutz esitteli Fred Duesenbergin suunnitteleman 32-venttiilisen DOHC-rivikahdeksikkomalli DV32:n (DV = 'dual valve'). Stutz paini luokassa, jossa sen tärkeimmät kilpailijat luottivat V12- ja V16-moottoreihin, mutta joiden suunnitteluun ja valmistamiseen yhtiön taloudelliset rahkeet eivät riittäneet. Moottorista tehtiin myös edullisempaa SV16-versiota. Nämä voimakkaat, korkealaatuisesti valmistetut ja ylellisesti varustetut mallit jäivät merkin viimeisiksi.
Stutz-automerkin valmistus päättyi vuonna 1935. Autoja valmistui kaikkiaan noin 35 000 kappaletta. Nykyisin Stutzin entinen tehdas Indianapolisissa on nimeltään Stutz Business Center ja sinne on sijoittunut lukuisa joukko taiteilijoita, valokuvaajia, designereita, kuvanveistäjiä, arkkitehtejä yms.
Stutz Suomessa[muokkaa]
Vuonna 1968 vuosimallin 1928 ainoa ajokuntoinen Stutz Phaeton oli entisöity Suomessa [2].
Vuonna 1928 (31.12.1928) Suomen ajoneuvorekisterissä oli 46 Stutz henkilöautoa [3].
Mallit[muokkaa]
Aiheesta muualla[muokkaa]
Amerikkalaisia Stutz-lehtimainoksia
Lähteet[muokkaa]
- ↑ 1928 Stutz BB Blackhawk Speedster – Simeone Foundation, Viitattu: 3. heinäkuu 2020.
- ↑ Vanhat mukavat autot. Suomen Kuvalehti, 13. joulukuu 1968, nro 50. ISSN 0039-5552. Lehden verkkoversio Suomen Kuvalehden arkistossa (maksullinen)..
- ↑ Tekniikan Maailma 10/1985, s. 33