Smart

AutoWiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Smart
Smart-logo.svg..png
Yrityksen perustusmaa ja paikka Flag of Germany.svg.png Saksa, {{{perustuspaikka}}}
Tuotannon aloitus 1994
Autokonserni Daimler AG
Vuotuinen valmistusmäärä 124 300 (2005)
139 600 (2004)
Sijainti Suomen rekisteröintitilastossa 31. (2012)
31. (2011)
26. (1/2010)
34. (2009)
29. (2006)
32. (2003)
34. (2001)
Suomen maahantuoja Veho Group Oy Ab
Suosituin malli


Smart on saksalaisen Daimler AG:n Mercedes-Benz Cars -ryhmään kuuluva divisioona, joka valmistaa henkilöautoja kyseisen brändin alla.
Yhtiön pääkonttori sijaitsee Saksassa, Baden-Württembergin Böblingenissä. Böblingenin kaupunki on käytännössä kiinni Sindelfingenin kaupungissa, jossa sijaitsee mm. Mecedes-Benz -henkilöautojen päätehdas. Smart-autojen päätuotantolaitos Smartville sijaitsee koillis-Ranskan Lorrainen (saks. Lothringen) hallintoalueen Mosellen departementissa, aivan Saksan rajan tuntumassa. Smartvillessa valmistetaan merkin kaksipaikkaista Fortwo-mallia. Nelipaikkaisen Forfour-mallin ensimmäisen sukupolven autoja valmistettiin vuosina 2004 – 2006 Hollannin Bornissa, Mitsubishi Motors Corporationin silloisen tytäryhtiö NedCarin tehtaalla. Toisen sukupolven vuonna 2014 markkinoille tulleet mallit valmistetaan Slovenian Novo Mestossa, Renault S.A:n tytäryhtiö Revoz d.d:n tehtaalla.

Smartin merkki- ja mallinimet kirjoitetaan pienillä kirjaimilla. Yhtiön logossa on nähtävissä kirjain "c" joka tarkoittaa compact ja nuoli, joka symboloi eteenpäin ja tulevaisuuteen suuntautunutta ajattelua (forward thinking).

Brändi ja merkki Smart voidaan avata kahdella tavalla. Se voi tarkoittaa akronyymiä sanoista swatch, mercedes ja art (saks. laatu, luokka, esitystapa, tyyppi) tai se voi olla englanninkielen sana, joka tarkoittaa näppärää ja nokkelaa.

Perusajatus[muokkaa]

Micro Compact Car (vas. Eco Sprinter, oik. Eco Speedster).
IAA 2009, Eco Speedster (1994) ja Brabus Smart electric drive (2009).

Toisen maailmansodan jälkeinen kääpiöautobuumi Euroopassa oli enemmänkin olosuhteiden sanelema pakko, kuin vapaaehtoinen valinta ja siksi ne hävisivät markkinoilta sitä mukaa kuin kuluttajien elintaso nousi ja heillä oli varaa ostaa "oikea" auto. Suurkaupunkien keskustojen ruuhkautumisen myötä autoteollisuus Euroopassa teki jatkuvasti suunnitelmia pienten autojen kehittämiseksi. Toinen ajatus pienen auton luomisen takana, oli luoda täysin uudenlainen, vapaa-ajankäyttöön ja hauskanpitoon sopiva auto, joka olisi laadukkaampi ja turvallisempi kuin ns. "rantakirput".

Tulevaa Smart-autoa ajatellen on syytä nostaa esille muutama esimerkki suurien saksalaisvalmistajien kehitys- ja tutkimustyöstä näiden autojen parissa. Vuonna 1981 esiteltiin Mercedes-Benzin konseptiauto NAFA (Nahverkehrsfahrzeug, lähiliikenneajoneuvo), joka oli melko lähellä Nicolas Hayekin ajatusta ja konseptia. Kaksi muuta tärkeää mallia olivat Mercedes-Benzin syksyllä 1993 esitelty konseptiauto Studie A ja vuonna 1998 markkinoille tuotu Volkswagen Lupo, jonka suunnittelu ja kehitystyö 1990-luvun alkupuoliskolla vaikutti todennäköisesti yhtiön haluun osallistua Hayekin projektiin.

Myös useissa saksalaisissa korkeakouluissa oli tehty pienikokoisia kaupunkiautoja koskevaa tutkimus- ja kehitystyötä koko 1980-luvun ajan.

Nicolas Hayek ja Swatch[muokkaa]

Swatch-kelloja valmistavan SMH-yhtiön (Sociéte Suisse de Microélectronique et d’Horlogerie) toimitusjohtaja Nicolas Hayek kehitteli 1980-luvun lopulla ajatusta uudenlaisesta autosta, jonka ostaja voisi personoida mieleisekseen samalla tavoin kuin Swatch-kellon. Hänen näkemyksensä mukaan autoteollisuus oli jättänyt täysin vaille huomiota ryhmän potentiaalisia ostajia, jotka halusivat itselleen pienen ja persoonallisen kaupunkiauton. Hayekin idean mukaisesti, hänen omistuksessaan ollut Hayek Engineering AG alkoi suunnitella SMH:lle kaksipaikkaista hybridiautoa, joka sai pian nimen "Swatchmobile".

Projektin edetessä Hayek mietti, että muut ajoneuvovalmistajat saattaisivat kokea Swatchmobilen uhkana. Suoran haasteen sijaan hän pyrki viemään hankettaan eteenpäin liittoutumalla jonkin olemassaolevan valmistajan kanssa. Tällainen ratkaisu helpottaisi myös SMH:n taloudellista taakkaa, koska sen ei tarvitsisi luoda auton valmistuksessa tarvittavaa komponenttien toimittajaverkkoa omin voimin. Hayek lähestyi useita eri ajoneuvovalmistajia ja heinäkuussa 1991 hän solmi Volkswagen AG:n kanssa sopimuksen projektin jatkamisesta yhteishankkeena.

Kun Ferdinand Piëch nimitettiin vuonna 1993 Volkswagen AG:n johtoon, hän alkoi välittömästi torpata SMH:n kanssa tehtävää projektia. Volkswagenilla itsellään oli työn alla myös omat suunnitelmansa, koskien ns. "kolmen litran autoa", eli autoa joka kuluttaisi polttoainetta kolme litraa sadalla kilometrilla. Tämän suunnitelman pohjalta yhtiö kehitti Volkswagen Lupo 3L -mallin. Volkswagenilla uskottiin heidän oman konseptinsa olevan kaupallisesti parempi tuote, tarjosihan se istuinpaikat neljälle ja enemmän tavaratilaa.

Nicolas Hayek alkoi hienovaraisesti tiedustella muilta eurooppalaisilta valmistajilta heidän mielenkiintoaan Swatchmobile-projektin suhteen. Tultuaan torjutuksi BMW:n, Fiatin, General Motorsin ja Renaultin tahoilta, hän viimein sai hankkeelleen ymmärrystä Mercedes-Benz-automerkkiä valmistavalta Daimler-Benz AG:lta.

Maaliskuussa 1994 Mercedes-Benzin pääkonttorissa, Stuttgartissa, pidetyssä tiedotustilaisuudessa julkistettiin uutinen, jossa ilmoitettiin että yhtiöt yhdistävät voimansa ja perustavat hankkeen ympärille Micro Compact Car AG (MCC) -nimisen yhtiön. SMH sijoitti yhtiöön 49% osuuden sen 50 miljoonan Sveitsin frangin peruspääomasta ja Daimler-Benz loput 51 prosenttia. Yhtiöön kuului kaksi tytärtä; Renningenissä, Stuttgartin esikaupungissa sijaitsi MCC GmbH, joka vastasi auton suunnittelusta ja valmistuksesta, tuolloin vailla nimeä olleessa tehtaassa, sekä Hayekin omistama SMH Auto SA, joka vastasi auton hybridi-voimalinjan suunnittelusta. Hayek Engineering -yhtiön tehtävänä oli toimia suunnittelun ja valmistuksen auditoijana.

Lehdistötilaisuudessa oli esillä myös kaksi konseptiautoa: eco-sprinter ja eco-speedster. Autojen design oli Mercedes-Benzin Kalifornian studion käsialaa ja ne muistuttivat jo hyvin pitkälle tulevaa smart City-Coupé -mallia.

Huhtikuussa 1994 MCC sijoitti pääkonttorinsa Sveitsiin, Bielin kaupunkiin.

Yhtiön historia[muokkaa]

Smart coupe and cabrio 1.jpg

Uuden yhtiön väliportaan johtajista kannattaa mainita designeri ja insinööri Johann Tomforde ja markkinointipäällikkö Hans Jürg Schär. Schär oli toiminut alkuperäisen Swatchmobile-projektin markkinoinnin keihäänkärkenä jo 1980-luvun puolivälissä. Tomforde oli työskennellyt Mercedes City Car (joka sattumalta myös lyhennettiin muotoon MCC) -projektin parissa vuodesta 1990. Tämä projekti poiki jo edellämainitut eco-sprinter- ja eco-speedster -konseptiautot. Toinen Tomforden projekteista oli Studie A -konsepti, josta muovautui sittemmin Mercedes-Benz A-sarja.

Eräs ensimmäisistä väittelyistä MCC:n sisällä koski itse auton nimeä. Nicolas Hayek vaati että nimen Swatch tulisi sisältyä jollain lailla auton nimeen; hänen ehdotuksiaan olivat "Swatchmobile" tai "Swatch Car". Daimler-Benz harasi vastaan ja vaati neutraalimpaa nimeä. Viimein auton nimeksi valittiin smart, akronyymi, joka muodostui sanoista Swatch Mercedes Art ja joka oli jo yhtiön sisäisessä käytössä.

Toukokuuhun 1994 mennessä yhtiön uuden autotehtaan sijoituspaikaksi oli ehdolla 74 potentiaalista aluetta. Sijoituspaikaksi valikoitui lopulta Hambach, koillis-Ranskan Lorrainessa. Tämä tieto julkistettiin joulukuussa 1994. Uuden auton valmistamista varten pystytetty tehdas sai pian lempinimen "Smartville", koska automerkin ympärille kehittynyt muu toiminta sijoittui päätehtaan läheisyyteen, muodostaen pienen kaupungin.

Vuonna 1995 Tomforde masinoi auton valmistukseen järjestelmän, jossa alihankkijat, komponenttien suunnittelun ja valmistuksen lisäksi, asensivat ne autoihin, omaa työvoimaansa käyttäen. Tällä keinolla auton valmistuskustannuksia saatiin painettua alemmas ja MCC:n niitä taloudellisia tai juridisia vastuita, jotka koskivat alihankkijoiden komponentteja, saatiin vähennettyä. Sillä luotiin myös toimintaympäristö, jossa MCC pystyi siirtämään autonsa suunnittelukuluja alihankkijoille sensijaan että olisi kantanut ne kaikki itse. Tästä huolimatta yhtiö oli lisäpääoman tarpeessa. Vuonna 1996 Daimler-Benz pääomitti yhtiötä lisää ja nosti samalla omistusosuutensa siitä 81 prosenttiin. Jäljellejäänyt 19 prosenttia oli SMH:n omistuksessa.

Tehtaan tuotantolinja avattiin lokakuun 27. päivänä vuonna 1997. Seremoniallisen nauhanleikkauksen suorittivat Ranskan ja Saksan silloiset valtionpäämiehet, presidentti Jacques Chirac ja liittokansleri Helmut Kohl. Uusi smart city-Coupé oli tarkoitus esitellä maaliskuussa 1998, mutta prototyypeissä ilmennyt epävakaus pakotti Daimler-Benzin lykkäämään mallin markkinoille tuontia vuoden 1998 lokakuuhun. Mallin pääsuunnittelijana toiminut Johann Tomforde siirrettiin sivuun ja hänen tilalleen nimettiin Gerhard Fritz. Fritz laski auton painopistettä, kasvatti raideleveyttä, viritti jousitusta tiukemmaksi, muutti ohjausjärjestelmää ja lisäsi auton keulaan painolastia. Näillä keinoilla autosta saatiin vakaampi ja se kykeni selviytymään mm. haastavista väistökokeista.

Malli lanseerattiin menestyksekkäästi markkinoille yhdeksässä Euroopan maassa, lokakuussa 1998, muuta sen lopullinen muoto ei ollut lainkaan Hayekin odotusten mukainen. Hayek oli tehnyt töitä hybridivoimalinjan kehittämisen puolesta, mutta lopullinen tuote käytti voimanlähteenään perinteistä polttomoottoria. Pian tämän jälkeen Daimler-Benz osti yhtiöstä SMH:lla olleen vähemmistöosuuden ja MCC:stä tuli Daimler-Benzin sataprosenttisesti omistama tytäryhtiö. Näihin aikoihin Daimler-Benz AG yhdistyi amerikkalaisen Chrysler Corporationin kanssa ja ne muodostivat yhtiön nimeltä DaimlerChrysler AG. Sveitsin Bielissä sijainnut MCC:n pääkonttori suljettiin ja sen toiminnot siirrettiin Saksassa sijainneen MCC GmbH:n alaisuuteen. Tammikuun 1. päivänä vuonna 1999 MCC GmbH muutti nimensä muotoon MCC smart GmbH ja vuonna 2000 se katkoi viimeisetkin siteensä aiempaan omistajaansa, SMH-yhtiöön, ja sen nimi muutettiin muotoon smart GmbH.

Mallistoa laajenettiin uudella takamoottorisella ja takavetoisella Roadster-mallilla sekä neliovisella ja nelipaikkaisella, B-segmentin Forfour-mallilla. Alkuperäiselle City-Coupé -mallille annettiin nimi Fortwo, jolloin se istui paremmin tuotepalettiin.

Tuotelinjan kasvattaminen ei kuitenkaan kasvattanut yhtiön voittoja vaan päinvastoin, smart GmbH tuotti omistajalleen liki 4 miljardin euron suuruiset tappiot vuosien 2003 – 2006 välisenä aikana.

Vuonna 2005 DaimlerChrysler päätti lopettaa ForFour-mallin valmistuksen silloisella NedCar-yhtiön tehtaalla, josta sillä oli 50 prosentin omistusosuus. Suunnitelmissa ollut hanke pienen SUV-korisen Formore-mallin valmistuksesta hyllytettiin, vaikka tuotantolinja Brasiliassa oli jo kalustettu valmiiksi ja Roadster-mallin valmistus lopetettiin. Vuonna 2006 heikosta myynnistä ja raskaista tappioista kärsinyt smart GmbH sulautettiin emoyhtiöönsä.

Nykyisin (vuonna 2015) smart on Daimler AG:n Mercedes-Benz Cars -tulosyksikköön kuuluva divisioona. Toisen sukupolven smart fourfour esiteltiin vuoden 2014 heinäkuun puolivälissä ja toimitukset myyntiin alkoivat marraskuun lopulla. Malli on kehitetty yhteistyössä Renaultin kanssa ja se käyttää samaa pohjalevyä kuin vuoden 2014 syyskuussa markkinoille tuotu Twingo.

Rekisteröinti[muokkaa]

Smart-autoja rekisteröitiin Suomessa seuraavasti:

Vuosi 2005
Määrä (kpl) 355

Tuotantomallit[muokkaa]

Valmistusaika Malli Kuva
1998–2000 smart City-Coupé & City-Cabrio Smart-1st-Generation.jpg
2002 smart Crossblade Smart crossblade.jpg
2001–2007 smart City-Coupé & City-Cabrio (Fortwo vuodesta 2004) 741px-Smart-2nd-Generation.jpg
2001–2004 smart K (Japani) Smart K.JPG
2003–2005 smart Roadster Smart Roadster front.jpg
2004–2006
2014–
Smart Forfour Smart Forfour 1.3 Passion (W 454) – Frontansicht.jpg
2007– smart Fortwo Smart Fortwo Coupé 1.0 mhd Passion (451) – Frontansicht.jpg
2007 (100)
2009–2012 (2000)
2013
smart Fortwo EV / ED 2013 Smart Fortwo Electric Drive -- 2012 NYIAS.JPG

Aiheesta muualla[muokkaa]

Lähteet[muokkaa]