Vääntösauvajousitus

Kohteesta AutoWiki
(Ohjattu sivulta Vääntöjousi)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Vääntösauvajousitus tai vääntötankojousitus on auton jousitusjärjestelmä, joka käyttää vääntöjousia tai vääntösauvoja. Järjestelmässä pitkä metallinen tanko on kiinnitetty toisesta päästään auton koriin tai runkoon. Toisessa päässä on kohtisuorassa palkkiin kiinnitetty vipu, joka on kiinni renkaan akselissa. Renkaan pystysuora liike saa vivun vääntämään sauvaa akselinsa ympäri, mitä palkin vääntövastus pyrkii vastustamaan. Vääntöjousen jousivakion määrittää sauvan pituus ja halkaisija.

Vääntösauvajousituksen erikoistapaus on 1970-luvun puolivälissä pienten etuvetoisten autojen taka-akselistona yleistynyt poikittainen vääntösauva/putkipalkkirakenne.

Taka-akselin rakenne. (Peugeot 106)

Edut ja haitat[muokkaa]

Vääntösauvajousituksen suurimmat edut ovat kestävyys ja helppo korkeuden säädettävyys. Se sallii suuremman renkaan liikkeen kuin lehtijouset. Eteen asennettu vääntösauvajousitus vie vähemmän tilaa kuin kierrejousi asetelmineen, joten moottori voidaan asentaa alemmaksi. Näin auton painopiste asettuu alemmaksi, ja kaarreajo-ominaisuudet teoriassa paranevat.

Huono puoli vääntösauvajousituksessa on, että sillä ei pystytä toteuttamaan progressiivista jousitusta, kuten kierrejousilla pystytään. Tämä pakottaa kompromissiin ajomukavuuden ja ajo-ominaisuuksien väliltä. Äänien ja värinän kantautumista alustasta koriin on myös vaikea eristää tinkimättä ajo-ominaisuuksista.

Esimerkiksi vuosien 1957-1986 Chrysler-yhtymän autoissa käytettiin apurunkoon kiinnitettyjä pitkittäisiä vääntösauvajousia edessä. Jousien ohjaukseen välittämä värinä oli yleisesti tunnettu ongelma, joka parani vasta mallivuoden 1970 uudistuksessa, missä apurungon ja korin väliin lisättiin kumipuslat (Torsion-Aire -jousitus). - Matkustamon värinät vähenivät, mutta auton kaarreominaisuudet heikkenivät apurungon ja korin välisen pienen liikkeen lisääntyessä.

Yleisimmät sovellukset[muokkaa]

Vääntösauvajousituksen ensimmäinen laajalti käytetty sovellus oli vuonna 1934 esitelty Citroën Traction Avant, jossa oli pitkittäiset vääntösauvat sekä edessä että takana. Malli oli suunniteltu sen ajan huonoille ranskalaisille maanteille, ja se oli tunnettu erinomaisesta matkustusmukavuudesta sekä pyörien poikkeuksellisen laajoista jousivaroista. Citroen käytti samanlaista jousitusratkaisua myös vuonna 1948 esitellyssä 2CV:ssä. Muista eurooppalaisista valmistajista Volkswagen Kupla-mallissa oli poikittaiset vääntösauvat edessä. Ratkaisu oli luvatta kopioitu 1930-lukujen tsekkiläisistä Tatra -autoista, jonka vuoksi VW-yhtymä joutui maksamaan jälkimmäiselle isot korvaukset 1960-luvun alussa. Ferdinand Porschen ensimmäisessä tuotantomallissa, Porsche 356:ssa oli sen eri malliversioissa (356, 356A, 356B, 356C vuosina 1948-1966) pitkittäiset vääntösauvajouset edessä.

1955-56 Packard'eissa käytettiin pitkittäisiä, etu ja takapyöräripustuksen toisiinsa kytkeviä pitkiä vääntösauvoja. Packard käytti jousituksesta nimitystä "Torsion-Level Ride" [1]. Packardin takajousitukseen oli kytketty monimutkainen, vaijeri- ja rissapyörästöasetelman välityksellä toimiva takapään maanvarasäätö. Tarkoituksena oli sähkömoottoria apuna käyttäen kiristää jousia kuljetettavan painon mukaan. Jousitus sinänsä toimi hyvin, mutta sen ajan sähkötekniikka ei: kokonaisuus oli sekä kallis valmistaa että vikaherkkä, ja se jäi pois tuotannosta jo vuonna 1957. Autolla matkustamaan päässeet ovat kertoneet, että kyyti oli tuon ajan autoihin verrattuna poikkeuksellisen pehmeää ja tasaista, jousituksen niellessä niin isot kuin pienetkin epätasaisuudet.

Amerikkalaisissa Chrysler-yhtymän valmistamien autojen Dodge, Plymouth, Chrysler, Imperial kaikissa malleissa pitkittäinen vääntösauvajousitus etupyörillä oli vakioratkaisu vuodesta 1957 lähtien, aina vuoteen 1981 saakka. Chryslerin valmistamissa autoissa vääntösauvat on "esijännitetty" 30 astetta, tarkoituksena yhdistää pehmeähkö jousitusmukavuus ja riittävä jousivoima. Vuosina 1976-1989 valmistetuissa Dodge Aspen ja Plymouth Volare-malleissa oli poikittaiset vääntösauvat edessä. Myös muutamissa GM-yhtymän amerikkalaisissa autoissa (Cadillac Eldorado, Oldsmobile Toronado) käytettiin pitkittäisiä vääntösauvoja etujousina.

Eurooppalaisista valmistajista vuonna 1961 esitellyssä Jaguar E-Type XK-E:ssä oli pitkittäiset vääntösauvat edessä. Vuonna 1963 esitellyssä Porsche 911 -mallissa (1963-1989) oli niinikään pitkittäiset vääntösauvat edessä. Pitkittäisiä vääntösauvoja edessä käytettiin myös Alfa Romeo Alfetta'ssa (1972-1987), Alfa Romeo 75:ssa(1985-1992), ja Alfa Romeo 90:ssa (1984-1987). Renault-malleissa (R4, R5, R6) oli pitkittäinen vääntösauvajousitus sekä edessä, että takana. Myös Mitsubishi Pajeron ensimmäisen (L040, 1982-1991) ja toisen sukupolven (V20, 1991-1999) malleissa oli pitkittäinen vääntösauvajousitus edessä.

Nykyään yleisin vääntösauvajousitustyyppi lienee Peugeotin ja Citroënin käyttämä 2-sauvainen (poikittain) taka-akseli, jossa kallistuksenvakaaja on sijoitettu akseliputken sisälle. Tämä jousitustyyppi otettiin ensimmäisen kerran käyttöön vuonna 1974 Volkswagen Golfissa.

Katso myös[muokkaa]

Lähteet[muokkaa]